Erkki Lindholm: Kuolleen ruumiini yli - Aburghumin tarinoita 2
(Spin 1/02)

Lindholmin novellin miljöö ja rekvisiitta tuovat miellyttävästi mieleen Molieren näytelmät täydennettynä arkisella magialla. Henkilöt ovat hiukan karikatyyrimäisiä niin kuin tyylilajiin kuuluu; on äksyä vanhaa saituria, uskollista palvelijaa ja kieroa roistoa.

Juonikin on mukavan veijarimainen: löyhämoraalinen tunarimaagi haluaa tienata muutaman roposen, mutta kohtaa yllättäviä ongelmia. Lindholm osaa yllättää ja pitää yllä reipasta tempoa, mitä tulee uusiin käänteisiin. Hän kuvaa tapahtumia näppärän visuaalisesti. Novellin kieli on hyvin miellyttävää lukea: lauserytmi vaihtelee ja sanasto on tyylillisesti osuvaa.

Vaikka kyseessä on jonkinlainen vaihtoehtohistoria, ei siihenkään voi heittää ihan mitä tahansa, eikä Lindholm juuri heitäkään. Enimmäkseen hän valitsee sellaisia yksityiskohtia – nimiä, esineitä ja muuta rekvisiittaa – jotka sopivat kuvaan. Siksi pistää ilkeästi silmään, että vanhan Emmeriuksen kirjastossa luetaan Pyhää Kalevalaa. Melkein yhtä hyvin tällaiseen musketöörien ja munkkien maailmaan sopisi Aku Ankka.

Hiukan tulee myös sellainen olo, ettei Lindholm täysin luota lukijan älynlahjoihin. Lindholm on nimittäin hyvin innokas selittämään ja perustelemaan päähenkilön pienimpiäkin tekoja. Usein nämä perustelut ovat ihan paikallaan, koska niitten kautta ilmenee jotakin uutta joko päähenkilöstä itsestään tai muusta juonen kannalta tärkeästä seikasta. Toisinaan selitykset sitten taas tuntuvat turhilta: "Kärttyisän ja hermostuneen vanhuksen näytteleminen sopi hyvin sekä hänen tunnetilaansa että rooliinsa Emmeriuksena." Totta hitossa kärttyisän ja hermostuneen vanhuksen näytteleminen sopii rooliin Emmeriuksena, koska Emmerius oli kärttyisä ja hermostunut vanhus. Mitä sanoa ja mitä jättää sanomatta, kas siinä pulma, joka aina on riesanamme.

Joka tapauksessa Kuolleen ruumiini yli on mielestäni tyylikäs ja omaperäinen juttu. Toivottavasti Aburghumin tarinoita saadaan lisää.
 
Sari Peltoniemi