Antti Oikarinen: Syvyyden kaivo
(Portti 1/02)

Heti kättelyssä pitää todeta, että Oikarinen on valinnut novellilleen Syvyyden kaivo hämmentävän nimen. Miksei saman tien Kaivouden syvyys? Kaivouden syvyys olisi mieleenjäävämpi ja houkuttelevampi, eikä liittyisi novellin sisältöön juurikaan huterammin kuin Syvyyden kaivo, jolla viitataan Ilmestyskirjaan.

Muuten minulla ei sitten olekaan varaa Oikarista pilkata. Syvyyden kaivo on asiantuntevasti kirjoitettu ja näppärästi kehitelty kertomus, jossa lukijalle on varattu yllätyskin.

Alkuun on sijoitettu sitaatti Muumipeikosta ja pyrstötähdestä. On vinkeää huomata, että novelli sitten tosiaan on tieteisfiktiivinen versio mainitusta kirjasta. Muumipeikon ja Niiskuneidin tilalle on sijoitettu huipputieteilijät Jaques Randi ja Amelia Lee. No, muutamia muitakin eroja toki saattaa havaita, mutta yhtä kaikki eräänlainen komeetta lähestyy maata, ja se huomataan viime hetkellä.

Oikarinen on erittäin vakuuttava kuvatessaan tapahtumien kulkua: sitä miten "pyrstötähti" havaitaan ja mitä sitten seuraa. Onkin sitten lukijasta kiinni, miten nautittavalta tällainen tieteellissävyinen selostus tuntuu. Se on kuitenkin novellin perusjuonne, etten sanoisi tärkein rakennusaine. Henkilöt ovat melko etäisiä ja värittömiä, eikä heidän välisillään suhteilla ole merkitystä juonen kulussa. Täytyy myöntää, että minulle tuli hiukan Muumipeikkoa ikävä. Nyt tuntuu jokseenkin yhdentekevältä, miten maailman lopulta käy, koska henkilöt eivät tarjoa samastumispintaa. Maapallolla ei tunnu olevan juuri ketään kotona.

Ymmärrän, että joku toinen lukija ammentaa Syvyyden kaivosta nautintoa ja jännitystä enemmän ja eri syistä kuin minä. Kyse lienee tällä kertaa nimenomaan makuasioista. Jos minä en saakaan väristyksiä, kun "aukon kertymäkiekon magnetosfääriin levinneet korkeaenergiset hiukkaset alkoivat kenttäviivojen ohjaamina osua napa-alueiden ympärillä ilmakehän yläosiin aiheuttaen voimakkaat revontulet", niin moni muu epäilemättä saa. Hyvä niin.
 
Sari Peltoniemi