Marko Kivelä: Varjojen tanssi
(Legolas 1/02)

Marko Kivelän Varjojen tanssi on fantasiakertomus vanhasta miehestä, joka vaeltaa ikiaikaiseen temppeliin tekemään kuolemaa, sillä vain kuolemalla tuossa nimenomaisessa paikassa hän voi kohdata sielunsa pelastuksen.

Kivelän teksti on hyvää, kertovaa peruskieltä, ei mitään kielellistä ilotulitusta, mutta juuri tämän takia sitä lukee helposti ja mielellään. Vain parissa kohtaa puuttuisin kieleen tehdäkseni siitä napakampaa: muuttaisin toisen lähekkäin toistuvista "taivallus"-sanoista ja jostain lauseesta poistaisin tyhjänpäiväisen täytesanan.

Kertoja esittää kaiken oleellisen ja pysyy tiukasti asiassaan. Väliin tulee jopa sellainen olo, että kaipaisin lisää yleistä tietoa tarinan maailmasta, mutta juuri nykyisessä muodossaan kerronta palvelee novellimuotoa erinomaisesti. Kertoja nostaa fantasiamaailmasta esiin vain sellaiset asiat, jotka on tarpeen kertomuksen tapahtumien selvittämiseksi.

Juoni on myös rakennettu tarkasti. Se sekä säilyttää tarinan jännityksen sen loppumetreille että antaa pohjatietoa juuri oikeissa kohdin. Vanhuksen onneton liuku jyrkänteeltä alas kertoo paljon hänen pelostaan kuolla ennen temppelille pääsyä. Ensimmäisen kallon löytyminen on käänteentekevä hetki, jolloin heitetään varjo vanhuksen toiveille.

Tulkitsen, että tarinan taustalla on idea yleisistä uskomuksista vapautumisesta ja oman tien etsimisestä, mikä on sinänsä hyväksyttävä sanoma, mutta minua häiritsee se, että tuo vapautuminen tapahtuu tarinan kontekstissa itsemurhan kautta. Olenko ainoa, jota vaivaa se, että itsemurhaan päättyvässä novellissa on onnellinen viesti?

Annan kuitenkin vilpittömät kehut huolella rakennetusta tarinasta. Varjojen tanssi miellytti minua suuresti loppuratkaisuaan lukuunottamatta.

Jarmo Karonen