Miia Hämäläinen: Sinä vuonna kevät tuli liian pian (1-3)
(Hobittilan Sanomat 4-6/02)

Jos joku 16-vuotias kouluni oppilas toisi luettavakseni tällaisen tekstin, antaisin siitä kiitettävän arvosanan. Kehuisin kaunista kieltä ja näppäryyttä jännityksen kehittelyssä. Mutta kun kontekstiksi on sattunut tämä Colosseum, niin palaute on nyreämpää. Kirjoittajan on kuitenkin hyvä muistaa, että hän on selvästi lahjakas ja oikealla tiellä: kieli soi, lukijan tunteet ja mielenkiinto heräävät. Hämäläinen osoittaa sekä kykyä innostua että sisukkuutta istua koneen ääressä niin kauan, ettei lopputulos jää huitaisuksi.

Novellin isoin ongelma on fantasiahenkilöiden ja -ideoiden kuluneisuus. Henkilöitä vaivaa vakava mustavalkoisuus. Mustat haltiat ovat läpikotaisin häijyjä pimeän oppilaita. Valkeat haltiat ovat hyviä, lempeitä ja auttavaisia. Päähenkilö, päällikkö Bethor routakaiskansoineen, on kuolevainen ja taikoihin kyvytön, mutta loppuun saakka urhea. Tapahtumapaikat ovat nekin jo monesta fantasiatarinasta tuttuja: routakaisten kylä jäätikkömaisemassa (hirsitaloja, jääsusia ja -karhuja) sekä haltioitten Tammilehto, joka on ihana vehreä metsistö (tammia ja muita lehtipuita, yrttejä, kukkia, joutsenia ja muita lintusia). Tolkienlainen fantasianimistö ja Vanhat Kunnon Isot Alkukirjaimet ovat mukana kuvioissa.

Mustat haltiat saattavat Bethorin tukalaan välikäteen. Bethor pakotetaan hyökkäämään hyviä haltioita vastaan. Miten selvitä tästä? Ratkaisua pedataan koko novellin ajan; kirjoittajan kasvavat paineet saattaa hyvin aistia. Ongelmista selvitään lopulta odotuksien mukaisesti, tai vielä sitäkin somemmin. Kun Bethoria vaaditaan hyökkäämään Tammilehtoon, hän toteaa, ettei ole murhaaja. No, mustia haltioita vastaan käydessä kivikirves kyllä heiluu varsin tormakasti. Novellin viimeisillä riveillä tanssitaan, lauletaan ja syödään maittavaa ruokaa.

Ei kuka tahansa pysty kirjoittamaan perusfantasiaa niin, että osaisi poimia kaikki merkittävimmät piirteet mukaan ja tehdä oman jutun vanhaa kierrättämällä. Se vaatii perehtyneisyyttä ja tarkkaa silmää, jotka molemmat ovat kirjoittajalle tärkeitä ominaisuuksia. Mutta taisipa juuri Tolkien sanoa jotenkin siihen tapaan, että kyky luoda uusia maailmoja on ihmisessä merkki jumaluudesta. Colosseumilla se on merkki hengissä selviämisen mahdollisuudesta.
 
Sari Peltoniemi