Juha-Pekka Koskinen: Pyhän Jaakobin kiusaukset
(Portti 3/02)

Saksilainen rakennusmestari saa tehtäväkseen perustaa kirkkorakennuksen suomalaiseen kylään 1500-luvun lopulla. Kun hän huomaa, että työmiehet käyvät läheisessä uhrilehdossa kunnioittamassa pakanallisia jumaliaan, hän raivostuu ja siirtää kirkon perustukset tuon uhrilehdon päälle. Rakennusmestarin päätös ei tiedä hyvää hänelle eikä uudelle kirkolle.

Näin saa alkunsa pitkä tarina, jota Pyhän Jaakobin kiusaukset kronikoi. Novelli on jaettu kuuteen lukuun, joissa jokaisessa on oma kertojansa, kukin ajallisesti toisistaan erossa omalla vuosisadallaan. Kertojaäänet on puettu kirjeiden ja päiväkirjamerkintöjen muotoon. Ensimmäisessä luvussa tutkija johdattaa lukijan keräämäänsä aineistoon, joka koostuu novellin seuraavista luvuista. Prologi vain tuntuu täysin turhalta. Siinä ei sanota juuri mitään merkittävää ja lukija unohtaa sen nopeasti uppoutuessaan varsinaiseen tarinaan. Novelli alkaisi iskevästi, jos johdanto raakattaisiin kokonaan pois.

Tarinan toinen luku, rakennusmestarin tarina, on itsessään kuin novelli, joka pienellä muokkauksella voisi seistä yksinään. Sen jälkeiset luvut pääasiassa vain kommentoivat tai toistavat siinä esitettyjä tapahtumia. Ne vievät aikaa eteenpäin ja esittelevät jokainen uuden kertojan, mutta nämä hahmot eivät oikeastaan kerro mitään uutta, kunhan mustamaalaavat edellisen kertojan maineen. Luvut eivät toimisi yksinään eivätkä ne tässä myöskään varsinaisesti jatka tarinaa. Ne vaikuttavat jälkikirjoituksilta, mitä ei mitenkään voi pitää hyvänä piirteenä, sillä ne vievät yli kaksi kolmasosaa koko tekstin pituudesta.

Pyhän Jaakobin kiusaukset vaikuttaakin turhan pitkälle venytetyltä tarinalta. Joko toisen luvun, varsinaisen novellin, jälkeen tulevissa luvuissa pitäisi olla tarinan ympärillä lisää lihaa, tai sitten kakkosluvun pitäisi kylmästi olla koko novelli.

Novellin nykyisissä luvuissa on miellyttävää kerrontaa ja samojen asioiden toistuminen erilaisena toisen henkilön kertomana osoittaa herkullisesti, kuinka huhut, uskomukset ja tarinat leviävät. Myyttien syntyminen ei silti ole tarinan nykyinen sisältö, vaan paino on novellin yliluonnollisessa ulottuvuudessa, kirotun kirkon kauheuden osoittamisessa. Näin sisältö jää hiukan ohueksi. Tarinan idea olisi vaatinut hieman kypsyttelyä ja ehkä erilaisen painotuksen ja näkökulman tarinan ajatukselliseen sisältöön.

Novellin verkkaisen lavea kerronta sopii kokonaisuuden yleisilmeeseen. Kaipaisin silti pientä terävöittämistä. Virkkeet ovat välillä aika vaikeita ja niiden raskaus hidastaa toimintaa siinä määrin, että se on lopulta paikallaan polkemista. Kirjeiden ja päiväkirjamerkintöjen kertojaäänet ovat ehkä turhan samankaltaisia, vaikka henkilöt sinänsä erottuvatkin toisistaan. Henkilöt ovat sopivan karrikoituja, niin että heistä muodostuu erilaisia ja eläviä persoonia.

Pyhän Jaakobin kiusaukset on jo tässäkin muodossaan miellyttävää viihdettä, jota ei helposti laske käsistään. Tarinan siemen on hyvä ja historiallinen miljöö ainakin minun oppimattomaan silmääni riittävän uskottavasti esitetty. Novellissa vain olisi ollut kovasti aineksia enempäänkin.
 
Jarmo Karonen