Petri Laine: Hengitä, hengitä...
(Spin 3/02)

Ei ole ihan harvinaista, että Colosseumilla saa vastaansa Petri Laineen tekstin. Hänen novellejaan on julkaistu viime vuosina useimmissa suomalaisissa scifi-lehdissä. Laineen uusi Hengitä, hengitä... on tiivis tarina, jossa tietoverkot hallitsevat ihmisten elämää tulevaisuuden maailmassa.

En ole koskaan pitänyt Laineen tarinoiden ideoita ja juonia mitenkään omaperäisinä, enkä voi tälläkään kertaa. Ihmismieliä laskentatehonaan käyttävät tekoälyt kuulostavat käytetyltä. Se ei kuitenkaan häiritse tämän novellin kohdalla. Vaivaton kerronta ja steriilin kylmä tunnelma imevät mukaansa, eivätkä hellitä ennen viimeistä kappaletta. Etenkin tarinan toinen kohtaus, jossa päähenkilön lapsi syntyy, on intensiteetissään ja karmivuudessaan piinaavan tehokas.

Laine on aiemmin sortunut julistamaan sanomaansa, mutta tällä kertaa tekstissä ei ole sellaista vaivaa. Vapaudenkaipuuseen pohjaava sisältö on tässä piirteiltään yleismaailmallinen ja hahmoton. Sanoma on esillä eikä jätä paljon arvailun varaan, mutta sitä ei mitenkään vakuutella tai alleviivata lukijalle. Novellissa ei ole joutokäyntiä eikä scifi-novelleille tyypillistä selittelyä. Jos tarinan peruspalikat ovat edelleen tuttua huttua, kertojana Laine on kehittynyt sitäkin reippaammin.

Ainoa pieni valituksen aihe löytyy tarkastelemalla päähenkilön lapsuuden taustakertomusta. Sitä kuvataan novellissa niin vähin rivein, että lukijan on helppo ohittaa sen tapahtumat huomaamattaan. Noissa riveissä on kaikki oleellinen, joten se edelleen korostaa kokonaisuuden yhtenäisyyttä, mutta ehkä sen merkitystä olisi voitu korostaa vaikka typografisilla keinoilla.

Novellin loppuratkaisu on silkka klisee, mutta sopiva ja miellyttävä. Näin synkän tarinan päätteeksi on helpotus nähdä, että päähenkilö pääsee irti kahlehtivasta maailmasta. Viimeinen kohtaus vapauttaa myös lukijan ja jättää hyvän mielen.
 
Jarmo Karonen