Sauli Haapasalo & Kimmo Rantala: Veli Hauron
(Marvin 4/02)

Edellisessä Kosmoskynässä kollegani Sari Peltoniemi toivoi, että nämä kaksi kirjoittajaa käyttäisivät lahjojaan toisenkinlaisiin teksteihin. Niin minäkin toivon, sillä tämä on taas sillä samalla reseptillä kirjoitettua hämäräperäistä huttua, jota olen itsekin arvostellut jo kahdesti aikaisemmin.

Veli Hauron on utuinen visio jumalaansa palvelevasta nimikkopäähenkilöstä. Tarinassa on hassunhauskoja ideoita ja se on sujuvalla kielellä kerrottu, mutta mitään tolkkua siinä ei silti ole. Teksti on raskasta luettavaa, koska tarinan tapahtumat ovat sarja sekavia huumekuvia. Uskontojen piirteitä hahmottelevaksi tutkielmaksi tämän voisi silti mieltää.

Jos olisin novelliin sattumalta tarttunut, en olisi vaivautunut lukemaan sitä loppuun saakka. Tuntuu kuin Haapasalo ja Rantala virittelisivät lukukokemuksen kerta toisensa jälkeen tarkoituksella mahdollisimman luotaantyöntäväksi.
 
Jarmo Karonen