Arto Nieminen: Kaukaa taivaanrannasta...
(Finnzine 1/03)

Arto Niemisen Kaukaa taivaanrannasta… on ihan kiehtova pieni novelli. Se ei selitä aihettaan puhki, vaan esittää katkelman, joka selvästi on osa pitempää tapahtumakulkua – lukija saa itse kuvitella tapahtumat ennen ja jälkeen. Katkelma tosin on sen sisältöinen, että kuvittelemiseen jaetut eväät eivät ole kovin runsaat; tämän enempää ei tarvitsekaan kertoa, koska tapahtumat tästä eteenpäin ovat niin ilmiselviä.

Tunnelman ja ympäristön kuvaus toimivat mukavasti, ne jäävät tästä tekstistä elävinä mieleen. Mutta kun novelli on näin lyhyt, aiheuttavat muutamat seikat ongelmia. Näkökulma vaihtuu kesken novellin. Jo sitä ennen hämätään lukuisilla pronomini-viittauksilla, joitten kulloistakin viittauskohdetta joutuu välillä pohtimaan: mikä se? Vai tarkoitetaanko nyt SITÄ? "Kuu paistaa valaisten avointa maisemaa ja katsoo ylöspäin sitä (se on tullut sieltä)." Nimiä ei käytetä, mikä on toki ratkaisuna ihan hyväksyttävä, mutta tässä tapauksessa ainakin eläimen nimeäminen olisi voinut helpottaa ymmärtämistä.

Näkökulman vaihduttua ihmiseen, siirrytään hän-muotoon, ja sitten onkin helpompi hahmottaa, mistä ja kenestä on milloinkin puhe. Mutta onko tarpeen vaihtaa näkökulmaa? Olisiko juttu tehokkaampi, jos alusta lähtien olisi seurattu eläimen kulkua metsästäjän silmin? Suunnilleen samat asiat olisi saatu välitettyä, mutta novelli ei olisi "katkennut" keskikohdastaan niin kuin nyt. Niin ikään olisi vältetty hämmentävä se ja se -viittailu. Kun teksti tosiaan on vain yhden sivun mittainen, on erityisen suotavaa tavoitella eheyttä ja jämäkkyyttä.

Kolme pistettä (jo novellin nimessä), on tehokeino, jota ei kannata ryöstöviljellä, sillä sekin vaikuttaa tyylin jämäkkyyteen. Kolme pistettä voi mielestäni antaa sen vaikutelman, ettei kirjoittaja ole oikein selvillä siitä, mitä on tapahtumassa, ja jättää vastuun lukijalle. Joskus tämä toimiikin ihan hyvin, mutta jos kolmea pistettä vilisee kovin taajaan, alkaa tuntua siltä, että juttu vuotaa.

Arto Nieminen on kirjoittanut tehokkaan tarinan, mutta pienellä säätämisellä se siis olisi mielestäni vielä paljon tehokkaampi.
 
Sari Peltoniemi