Kirsti Ellilä: Naisten maailma
(Portti 1/03)

Tiuhaan tahtiin nuorten Emma-romaaneja julkaissut kirjailija pärjäsi tällä novellillaan kunniamaininnalle asti Portin novellikilpailussa viime vuonna. Ellilä kirjoittaa vuosikymmenen kestäneen kirjailijanuran tuomalla varmuudella. Kieli on jutustelevaa ja tässä valitussa tyylissä suorastaan leikittelevää:
 
"Äkkipäätä katsoen olisi voinut sanoa, että kyllä, tässä on aito kunnon serpula. Sitten toisaalta taas saattoi samaan hengenvetoon väittää, ettei sinnepäinkään, ei ollenkaan, älkää hullujanne puhuko! Tämä on selvästikin jokin aggressiivinen lahottaja, itsekasteleva ilman muuta, mutta serpula lacrymans? Ei todellakaan."
 
Tarina kertoo miehestä, joka tutkii lahottajasieniä. Hän vastaanottaa näytteen sienestä, jollaista hän ei ole ennen kohdannut. Hänen naispuolinen pomonsa asettuu jarruksi, kun hän haluaisi lähteä tutkimaan tätä kummallista sienilajiketta. Näiden kahden välillä on ollut suhde, joka hankaa edelleen.
 
Tästä ihmissuhdedraamasta päästäänkin suoraan tarinan scifiviritykseen: eletään lähitulevaisuuden Suomessa, jossa sukupuolten tasa-arvo on keikahtanut naisten hyväksi. Naiset käyvät töissä 70-vuotiaiksi asti, kun miehet saavat olla tyytyväisiä, jos heitä ei pakoteta eläkkeelle 50-vuotissyntymäpäiväjuhlien päätteeksi. Novelli pyörii tämän sosiologisen scifikuvitelman ympärillä.
 
Ellilän novellissa yhteiskuntakriittisyys kietoutuu tiukasti tarinan ympärille. Sanoma ja tarina tukevat toisiaan alusta loppuun, mutta kuvio alkaa tuntua novellin loppua kohden turhankin asenteelliselta. Mitään telaketjufeminismiä ei tarvitse pelätä, päinvastoin, Ellilä huolehtii miehistä äidillisesti ja hänen sanomansa on hyvin humanistinen.
 
Ellilä ei vain jätä lukijalle paljon tulkinnan mahdollisuuksia tai oivaltamisen iloa. Sanotaan, että novellissa voi sanoa vain yhden asian kunnolla, mutta Ellilän keskittyminen tähän yhteen tuntuu turhankin vakaalta. Samoin juonikuvio paljastui loppua kohti todella valjuksi. Päähenkilön ratkaisu oli odotettavissa, lohtu juuri sitä mitä pitikin.
 
Novellissa on myös varoittava esimerkki kaikille meille kirjoittajille siitä, miten kertojahahmon sukupuolta ei pidä jättää arvailujen varaan. Oletin automaattisesti, että minäkertoja on nainen, kuten kirjoittajakin ja kun teksti ei eksplisiittisesti väittänyt toisin ennen kuin neljä sivua luettuani, onnistui novelli sekoittamaan pasmani joksikin aikaa totaalisesti. Epäilin lesbosuhdetta ja kaikkea mahdollista. Mieshahmo vaikutti kyllä hyvin feminiiniseltä loppunovellinkin aikana, jos ei lenkkimakkaraa lasketa. Joka tapauksessa Naisten maailma on kiinnostava kommentti sukupuolten tasa-arvosta ja sellaisena ehdottomasti lukemisen arvoinen.
 
Jarmo Karonen