Carita Forsgren: Sonian laiva
(Portti 1/03)

John Deame ja hänen sisarensa Deanne ovat hypnolumoojia. He loikkivat puusta puuhun ja tainnuttavat huilujensa soitolla käärmemäiset piikkioliot, jotka puolustavat kultaisia isäntiään. Näiden isäntäolioiden nahasta saadaan polttoainetta avaruusaluksiin. Planeetan alkuasukkaat, piaharit, kuljettavat lumoojia puusta toiseen, sillä järjestely hyödyttää heitäkin. Käärmeotusten uinuessa piaharit voivat kerätä puiden hedelmiä ravinnokseen. Planeetan ihmiset ja piaharit saavat harvinaisen vieraan, kun Sonian avaruusalus tekee pakkolaskun planeetalle.

Kuulostaako scifiltä? Kyllä, Sonian laiva on ehdottomasti perinteistä scifiä. Tarinassa on jännittäviä ideoita ja se katselee ihmisyyttä totutusta poikkeavasta näkökulmasta. Ajatukset symbioosista toimivat monella tasolla ja resonoivat hyvin tarinan sukupuoliroolien käsittelyn kanssa. Juonessa itsessään on imua ja käänteitä ja henkilöiden välisissä suhteissa sähköä.

Jännityksen kehittelyssä henkilöiden kertojanäkökulmia on käytetty tehokkaasti hyväksi. Yksi henkilö päättää kertojavuoronsa juuri ennen suurta paljastusta ja toinen hahmo alkaa lähestyä samaa asiaa toisesta näkökulmasta. Aluksi olin hetken aikaa hukassa henkilökatraan kanssa, mutta kuva selkiytyi juuri ennen kuin ehdin turhautua. Jokainen kertojavuoro alkaa kertojan nimellä. Tämä on ehkä korutonta, mutta takuulla selkeää. En voi kuitenkaan olla miettimättä, olisiko tarina sittenkin ollut parempi perinteisellä yhdellä kertojalla. Eikä tämä ole ainut asia, joka häiritsee minua.

Jännittävä tarina vesittyy lattean loppunsa tähden. Tarinan muuten toimiva dramaturgia alkaa mennä vinoon oikeastaan jo siinä, kun Deanne katoaa eikä kerrota minne ja miksi. Koko mysteeri on jätetty loppuun Johnin ratkaistavaksi, vaikka asiasta olisi ollut hyvä vihjata jo aikaisemmin. Nyt novellin lopettava dialogi käy turhan selittäväksi. Sen tyyli muistuttaa minua dekkareista, joissa mestarietsivä lopuksi esittää rikoksen ratkaisun, mikä ei sovi tämän tarinan tyyliin ja kokonaisuuteen lainkaan.
 
Olisin toivonut, että kirjoittaja olisi jättänyt tarinansa avoimemmaksi. Tarina oikeastaan loppuisi jo toiseksi viimeisellä sivulla. Ei kaikkea tarvitse tulkita lukijalle valmiiksi. Toisaalta kirjoittaja olisi voinut keriä loppuosan mysteerit hiukan hienovaraisemmin auki, jos kerran välttämättä on halunnut selittää, mitä tarinassa tapahtuu.

Täytyy myös ihmetellä päähenkilöiden nimiin liittyvää sanaleikkiä, joka niin ikään saa huipentumansa aivan novellin lopussa. Nimileikki on vähän keinotekoinen yritys hakea tarinaan vielä ylimääräistä tvistiä ja merkitystä eikä tämä novelli edes kaipaa sitä. Asiaa ja tasoja on muutenkin tarpeeksi. Henkilöihin olisi saanut tuoda vähän enemmän eloa jollain muulla tavalla. Nyt he ovat vain viettiensä viemiä robotteja.

Kaikesta huolimatta en muista, milloin viimeksi olisin näin innolla ja nopeasti ahminut suomalaisen scifinovellin. Sonian laivassa on ajatuksen tasolla todella hyvät ainekset, jotka myös välittyvät tekstistä. Novellia olisi silti voinut miettiä ja kehittää pidemmälle. Carita Forsgren on selvästi pätevä kertoja, mutta tuntuu siltä kuin hän olisi tyytynyt ensimmäiseen tai helpoimpaan tapaan esittää tarinansa.
 
Jarmo Karonen