Hannele Hakala: Äkkiä eräänä iltana
(Portti 1/03)
 
Hannele Hakala on selvästikin kokenut kirjoittaja. Hän pystyy lataamaan novelliinsa sisältöä ja tasoja sortumatta selittämiseen tai alleviivaamiseen. Juttu kulkee arkisen oloisena, ja kun realismi sitten särkyy, se tapahtuu luontevasti ja uskottavasti. Samassa paketissa tulee monta hienoa asiaa: särmikästä henkilökuvausta – oikeita ihmisiä, jopa samastumiskohteita lukijalle - vakuuttavasti kuvattuja olotiloja ja miljöitä, levollisesti etenevä tarina ja sitten bonuksena se omituinen nyrjähdys.
 
Myönnettäköön, että pimeä, syrjäinen metsätie ei ole kaikkein tuorein tapahtumapaikka kotimaisen sf:n kentässä. Päähenkilön tilanne ja ahdistus kuitenkin välittyvät vahvasti. Lukija odottaa ilman muuta, että metsästä kömpii jokin iljettävä ja perin outo otus, mutta sen sijaan kohdataankin toinen ihminen. Sitten mukaan tulee kolmas tekijä, jonka Hakala jättää melkein kokonaan selittämättä.
 
Tehot jäävät lukijan oman mielikuvituksen varaan, ja loppuvaikutelma voinee vaihdella tylsästä huikean kiehtovaan. Joka tapauksessa kolmas elementti tuntuu sellaiselta ilmiöltä, josta saattaisi riittää ainesta toiseenkin novelliin. Mahdollista olisi vaikka heittää reippaasti ulkoavaruuden puolelle esimerkiksi Octavia Butlerin hengessä.
 
Hienoisia tuskia lukijalle tuottaa se, että novelliin tuntuu sisältyvän nippu langanpäitä, joita on vaikea tai jopa mahdoton solmia yhteen niillä vihjeillä, jotka kirjoittaja antaa. Yksityiskohtia esitetään merkittävinä, mutta lopullista selitystä niitten merkittävyydelle ei aina löydy. Selittelemättömyyden kääntöpuoli siis. Vaikka kokonaisuus on kiehtova, siitä ei synny täysin ehjää kokonaisuutta juuri siitä syystä, että kaikki aukot eivät pinnistelemälläkään täyty. Ihan kaikkea ei voi laskea kolmannen elementin piikkiin, koska mistään jumalallisesta mahdista ei (?) ole kyse.
 
Sari Peltoniemi