Keijo Tähtinen: Suurlähettiläs
(Spin 1/03)

Näytteidenkeruumatkalla Kuussa törmää avaruusnautti Ahti Viilivuori valoja välkkyvään torniin. Ahtin avaruusautosta puhkeaa rengas ja harmistuksissaan hän heittää tornia toimimattomalla jalkapumpulla. Silloin aktivoituu aldebaranilaisten telepaattinen viesti. Sen mukaan Ahti Viilivuoresta on juuri tullut Maan Aldebaranin suurlähettiläs. Ahti ei kuitenkaan korvaansa lotkauta. Onko kyse radioamatöörikaverin tekemästä käytännön pilasta?
 
Laskin huvikseni, että Suurlähettiläästä löytyi tasan neljä lausetta, joiden sanajärjestys poikkesi pyhästä subjekti-predikaatti-objekti -kolminaisuudesta. Ehkä tämä on tietoinen tyylillinen valinta, lyhyessä ja idealtaan yksinkertaisessa tarinassa raskaat rakenteet eivät välttämättä toimisi. Tiiviin ilmaisun ei silti tarvitse merkitä lukijan kielihermon näivettämistä.

Toisekseen jotta kliseisiin ja epäuskottavuuksiin nojautuva huumori voisi enää mitenkään toimia, vaatii se tuekseen vahvan, totuttuihin kuviin uutta valoa luovan kontekstin. Tähtisen tarinassa tällaiseksi kontekstiksi on nähdäkseni haettu ideaa kuuaseman ristiriittämisestä suomalaiseen Hankkija-lippismaisemaan. Viitekehysten outo yhdistely toimii parhaimmillaan tehokkaana sense-of-wonder -moottorina, mutta Suurlähettiläässä ajatus Kuun traktorikuskeista jää aika irralliseksi hupsutteluksi.

Tämä laajenee sitten koskemaan koko tarinaa. Henkilöt ovat nimeltään Ahti Viilivuori ja Janina Korvalappu; duunari-Ahti kerää näytteitä ja työntää Massey-Fergusonia Kuun erämaassa samalla kun asemalla varmaan kynsiään viilaava geologi-Janina näksättää radion kautta korvanjuuressa; hyperkehittyneet aldebaranilaiset sortuvat infodumppaukseen ja paljastuvat lopussa humanoideiksi. Hassua?

Tällainen huumori ei välttämättä iske minuun edes hyvin toteutettuna. Satunnaista lukijaa ajatellen onkin Tähtisen tarinassa huomioitu onnistuneesti se seikka, että yhden idean ja etenkin yhden vitsin varaan rakennettu tarina kannattaa jättää lyhyeksi. Parisivuisen kaskun lukeminen ei vielä herättäne kenessäkään antipatiaa, vaikkei se lopussa naurattaisikaan.

Katja Kivilahti