Aino Kontro: Ensimmäinen meidän suvusta
(Legolas 2/03)Aino Kontron Ensimmäinen meidän suvusta oli yksi suurimmista kotimaisella novellirintamalla tänä vuonna kohdalleni sattuneista yllätyksistä. Osittain tämä aiheutui jo julkaisukanavasta eli novellin löytymisestä nimenomaan Legolasin sivuilta. Oltiinpa nimittäin fantasian käsitteestä tai lajityyppimääritelmien rajoittavuudesta mitä mieltä tahansa, myönnettävä on että aivan tyypillisintä Legolas-fantasiaa novelli ei edusta. Jos jokin määritelmä sen edustamalle lajityypille pitäisi antaa, olisi se ehkä parapsykologinen kauhu.
Ensimmäinen meidän suvusta kertoo nuoresta naisesta, joka kykenee imemään tai oikeammin "kopiomaan" itseensä muiden ihmisten mieliä. Persoonallisuuden ohella naiseen kopioituvat ihmisten muistot ja taidot. Kuulostaa harmittomalta ja tarina käynnistyykin varsin tyypillisenä, etten sanoisi "Portti-novellin" tunnusmerkit täyttävänä kotimaisena sf/f-novellina, kuvauksena kertojapäähenkilön kyvystä ja hänen aluksi varsin satunnaisesta tavastaan käyttää sitä.
Novellin edetessä sen tunnelma kuitenkin muuttuu, päähenkilön imiessä itseensä yhä useampia persoonallisuuksia ja tarinan muuttuessa väkivaltaiseksi sukellukseksi sosiopaatin mieleen. Sitä, kuinka tarkoituksellista kaikki tämä on kirjoittajalta ollut, on vaikea sanoa. Tuloksena on joka tapauksessa yllättävänkin hyvin toimiva pikku kauhutarina ja yksi häiritsevimpiä vuoden aikana eteeni sattuneita lukukokemuksia.
Ensimmäinen meidän suvusta on esikoisnovelli ja useampikin seikka tekstissä viittaa kirjoittajan nuoreen ikään. Tällainen on esimerkiksi toistuvasti esiin tuleva käsitys ylioppilaskirjoituksista rajapyykkinä, josta todellinen elämä alkaa. Itsekään en ole vielä niin vanha, etenkö muistaisi tuota aikaa ja kaikkia niitä odotuksia, jotka aikuisuuden kynnyksellä oleva kirjoitusten jälkeiseen elämään liitti.
Kyseessä on pikkuseikka, jota ei kannattaisi välttämättä edes mainita, ellei se nousisi loppua kohti yhdeksi tarinan keskeisimmistä teemoista. Tähän seikkaan novelli myös lähes kaatuu. On nimittäin kovin vaikea kuvitella, että tarinan lopussa päähenkilön persoonan muodostavien tuhansien mielien tekemät päätökset riippuisivat mistään noin vähäpätöisestä. Samaan seikkaan viittaa myös novellin nimi, joka näin turhaankin alleviivaa sen ehkä heikointa lenkkiä
Ensimmäinen meidän suvusta ei ole maailman tasapainoisin novelli, mutta äärimmäisen tehokas ja suuremmilta osin varsin onnistunut, hyytävä pikku tarina. On varsin todennäköistä että Legolasin novellitarjonta tulee tänäkin vuonna jäämään Atoroxissa isompien lehtien jalkoihin ja pitäisin pienenä ihmeenä Kontron novellin selviämistä edes varsinaiselle äänestyslistalle. Valitettavasti, sillä sille Ensimmäinen meidän suvusta ehdottomasti kuuluisi.
Pasi Karppanen