Juha-Pekka Koskinen: Uurnajaiset
(Portti 3/03)

Juha-Pekka Koskinen kuuluu kotimaisen sf/f-kirjoittajakentän hiljaisiin puurtajiin ja häneltä on vuosien varrella ilmestynyt tasaiseen tahtiin novelleja, joista useimmat voi laskea historiallissävytteisen fantasian tai puhtaan historiallisen fiktion piikkiin. Portin vuoden 2002 novellikisassa kolmannelle jaetulle sijalle päässyt Uurnajaiset onkin tässä mielessä Koskisen tuotannossa kiinnostava poikkeus.

Koskisen novelli edustaa scifiä, vieläpä scifin sellaista alalajia, jota kotimaisessa kirjoittajakentässä on vähemmän harrastettu, nimittäin puhdasta sosiologista, tai ollaksemme tarkkoja, poliittista scifiä. Sosiologiset kysymyksenasettelut eivät sinänsä ole kotimaisten kirjoittajien teksteissä uusi teema, mutta  tapa jolla Koskinen aihetta käsittelee, eroaa siitä miten vaikkapa M.G. Soikkeli tai Petri Salin ovat sen tehneet.

Uurnajaisten tapahtumapaikkana on epämääräinen lähitulevaisuus ja näyttämönä presidentinvaalikampanja. Vaalitaistelun keskeinen teema on klonismi, eli suhtautuminen kloonattujen elinten käyttöön ihmisten "varaosina" ja klooniteknologiaan yleisemminkin, asetelma joka ei välttämättä ole kovinkaan kaukaista tulevaisuutta. Tarinan keskushenkilö on tohtori Kil LeMall, jolla on oma klonistinen lehmä ojassa, mutta joka silti asettuu tukemaan antiklonistisista mielipiteista tunnettua John C. Suttonia.

Tuntuuko kovin amerikkalaiselta? Muullakaan sanalla novellin asetelmia tai käsittelytapaa on vaikea kuvata, mutta tässä tapauksessa kaikki tuo tuntuu yksinomaan piristävältä. Tyylilaji heijastuu tarinaan myös muuten. Novellin ihmiskuvaus on melankolisen vähäeleistä, päähenkilöt angstisia ja tulevaisuudenkuva asiaankuuluvan iloton. Tarinan lankoja keritään hitaasti auki ja kuten arvata saattaa, ovat päähenkilön omatkin jauhot kaikkea muuta kuin puhtaat.

Koskisen novellissa on imua ja potentiaalia. Se lupaa paljon, mutta ei valitettavasti onnistu lunastamaan kaikkia lupauksiaan tai kantamaan aivan loppuun asti. Tämä on ikävää, sillä koko tarina nojaa nimenomaan loppuratkaisuun, joka tuntuu nyt melkeinpä antikliimaksilta. Seikka, josta Uurnajaisia myös aavistuksen kritisoisin on tuttu valituksenaiheeni eli novellin nimi. Se tarjoaa mielenkiintoisen kielellisen sanaleikin, mutta on nimenä jossain määrin luotaantyöntävä.

Nämä ovat kuitenkin pikkuvirheitä ja kokonaisuutena Koskisen novelli on kiitettävän hallittua työtä. Novellillaan Koskinen myös osoittaa, ettei ole kahlittu yhteen lajityyppiin, vaan että hänessä on ainesta ja kylliksi omaa kirjallista ääntä myös laadukkaan scifiproosan tuottajaksi.
  
Pasi Karppanen