J.K. Miettinen: Alter Ego
(Finnzine 3/03)

Ajatus toisesta minästä ja jonkinlaisesta peilikuvamaailmasta on toki sf:n harrastajille tuttu. Mutta miksipä välttää aihetta vain siksi, että sitä on joskus käytetty? Taas on kyse vain siitä, saako kirjoittaja aiheesta irti uusia tehoja.

J.K. Miettinen kuvaa elämää kaksoisminän kanssa ihan näppärästi. Arki on uskottavaa, ja jatkuvasti syntyy outoja tilanteita, kun ihminen on liikkeellä kahtena ulkoisesti samanlaisena, mutta sisäisesti hiukan erilaisena otuksena. Tämän tarinan alter ego ei kuitenkaan ole mikään päähenkilönsä pimeä puoli, vaan pikemminkin vain hiukan villimpi kaksossisar. Henkilöt ovat varsin oikean ja lihallisen tuntuisia muutenkin.

Jutun varsinainen idea jää hiukan hämäräksi. Päähenkilö joutuu kyselemään, onko sittenkin parempi olla yksin ja elämänsä herra vai saada apua toiselta, mutta joutua jatkuvasti jakamaan kaiken. Tämä tematiikka ei kuitenkaan kovin pitkälle kanna. En väitä, että jokaisessa novellissa pitäisi olla jokin suurenmoinen sanoma, mutta jotain sellaista kuitenkin, ettei lukija lopussa kysyisi: Entä sitten? Miksi minun piti lukea tämä? Mitä jäi käteen?

No, Alter Egon saldo ei kuitenkaan ole nolla. Jutulla on viihdyttävyys- ja yllättävyysarvonsa. Peilikuvan minä ei ole yksiselitteinen hahmo, mikä tekee jutusta kiinnostavamman.
 
Sari Peltoniemi