Osku Rantala: Kultasulka, liekkisiipi
(Portti 3/03)Pieni kultti on tehnyt pitkän matkan - päästäkseen minne? Osku Rantala kuvaa rivikulttilaisen silmien kautta veljeskunnan matkaa, jonka varrella päähenkilö näkee muistikuvia menneisyydestään ja ilmestyksiä, jotka kyseenalaistavat kultin tarkoitusperät.
Tarina on kerrottu jokseenkin vuolassanaisesti tyylin huojuessa komiikan ja groteskin välimaastossa. Tyyli ei ole täysin epäjohdonmukainen, mutta silti hyvin kummallinen ja häiritsevä. Novelli muistuttaa hiukan splatter-leffojen tunnelmaa ilman varsinaista suolienpätkintää ja novelli itsessään viittaa tällaisiin elokuviin. "Kauhuelokuvien historia on täynnä toinen toistaan irvokkaampia erilaisten ruumiinosien irtileikkautimisen aiheuttamia rutina- ja litinäefektejä --". Kirjoittaja liikkuu usein heikoilla jäillä kuvatessaan tällaisilla räikeillä genreviittauksilla tapahtumia omassa genretarinassaan. Yhtä hyvin voisi kaivaa maata jalkojensa alta.
Pahiten kirjoittaja epäonnistuu kuvatessaan tapahtumien intensiivisyyttä tähän tyyliin: "Vilkaisin ulos ikkunasta ja ajattelin tilanteen mahdottomuutta. Siinä oli enemmän draamaa, kuin kukaan angstista ja skitsofreniasta kärsivä näytelmäkirjailija kykenisi ikinä sanoihin kiteyttämään." Sen on täytynyt olla melkoista draamaa, mutta kirjoittaja voisi edes yrittää kuvata tilanteen huikeutta tällaisen tarinankerronnan illuusion purkavan huomautuksen sijaan.
Kultasulka, liekkisiipi on paikka paikoin aika tuskastuttavaa luettavaa edellä mainittujen tyylillisten harha-askeleiden takia. Rantalalla olisi valmiudet kirjoittaa täsmällisemminkin, sillä hänen kielensä on kyllä ihan selkeää. Pitäisi vain miettiä vielä toisenkin kerran, mitä missäkin kohtaa haluaa sanoa. Onko esimerkiksi järkevää mainita henkilö arvokkaaksi, jos vielä samassa virkkeessä kertoo tämä huojuvan holtittomasti? Huumorinakin tuo jää aika pahasti puolitiehen.
Novellissa on hyvää arvoitukseksi rakennettu tarina. Mysteeri kultin määränpäästä ja tavoitteista imee lukijaa eteenpäin, vaikka teksti ei muuten kauheasti iskekään. Tarina lunastaa odotukset lopussa, sillä kultin määränpää selviää ja siihen liittyy mielikuvitusta kiihottava raamattuun viittaava idea. Tarinan epilogi on nopean roiskauksen tuntuinen loppukaneetti, jonka olisi varmasti voinut toteuttaa toisinkin, mutta toisaalta se antaa vielä oman teränsä tarinan loppuratkaisulle. Kultasulka, liekkisiipi ei todellakaan ole hienostuneinta kotimaista fiktiota, mutta sen ideassa ja lopun fantastisissa visioissa on silti kummallista tenhoa.
Jarmo Karonen