Mari Saario: Komposti
(Portti 3/03)

Komposti elämän ja kuoleman yhtymäkohdan vertauskuvana – tässä ei kai pitäisi olla mitään uutta, mutta silti ajatus tuntuu tuoreelta. Kuolemaan vähintäänkin neuroottisesti suhtautuvassa kulttuurissamme, jossa kuolleita maskeerataan elävien kaltaisiksi ja suljetaan lyijyarkkuihin, jo pelkkä hajoava eloperäinen jäte, sen mätäneminen ja maatuminen riittävät kammottamaan.

Saario kääntää tämän asetelman päälaelleen. Hänen tarinassaan eeppiset mittakaavat saava komposti kuvastaa sekä ihmisen (turhaa) toivoa juurilleen palaamisesta että aitoa toivoa ihmiskunnan ja luonnon kestävästä yhteiselosta, joka kuitenkin kulminoituu lopulta hyvin synkkään ajatukseen; ehkä ainoa piste, jossa ihminen ja luonto voivat löytää toisensa, on kuolema.

Kompostin antiteesiä edustaa naapuri, joka saastuttaa maatuvan biojätteen roskillaan ja yrittää sitä kautta estää tien pelastukseen. Mistään yksiulotteisesta ekopropagandasta ei kuitenkaan ole kyse. Saarion tarinaa voi lukea monella tasolla, vaikkapa runollisena kuvauksena päähenkilön hitaasta suistumisesta hulluuteen tai filosofisena metaforana tietoisuuden ja kuoleman kohtaamisesta.

Tarinan heikoin elementti on edellä mainittu naapuri. Häntä olisi ehkä voinut käyttää toisin, nyt loppuratkaisu ei yllätä eikä järkytä eikä oikeastaan sano mitään, mikä ei olisi jo käynyt ilmi päähenkilön valintojen kautta. Yhtä kaikki -- ihailtavan omaperäinen, älykäs ja hyvin kirjoitettu novelli, jonka kaltaisilla Saarion soisi löytävän lukijakuntaa myös genrerajojen ulkopuolelta.
 
Katja Kivilahti