Katja Salminen: Ei tule toista rakkautta
(Legolas 4/03)

Kaunottaren ja hirviön tarina on vanha ja tuttu, ja sitä on myös kirjoitettu ahkerasti uudelleen. Katja Salminen tarttuu omassa versiossaan sadun 1700-luvulta periytyvään moraaliin. Ajan tapaan hänen Kaunottarensa ei voi pelastaa Hirviötä sen enempää kuin kotimaisten muotielokuvien päähenkilöt toisiaan. Mitään kovin syvällistä viestiä tähän tuskin kätkeytyy; pikemminkin kyse on jonkinlaisesta pahisfanfiktiosta, jonka kirjoittajia antagonistit ovat aina kiehtoneet.

Salminen osaa kehittää tunnelmaa ja kiinnostavia tarinoita, joita tekninen rosoisuus kuitenkin rasittaa. Monet yksittäiset sanavalinnat, jopa kokonaiset kappaleet sykähdyttävät, mutta syntaksissa riittäisi petraamista. Turha pituus ja kömpelöt rakenteet estävät lauseita kirkastumasta kuviksi. Tämän nimenomaisen novellin lukemista haittaa myös tekstin puutteellinen rytmitys. Kappalevaihtojen puute ei tuo mitään tyylillistä etua, haittaa vain lukemista.

Tyyliltään Ei tule toista rakkautta on puhdasta kauhuromantiikkaa ja sisältää paljon tunnelmoivaa jaarittelua ja "ah ja voi" -angstia, joka kääntyy välillä itseään vastaan. Julkaistusta tekstistä tällaiset lempilapset kannattaisi pyrkiä karsimaan, muuten tulos jää helposti laimeaksi.

Novellin ainoa koukku on ilmeisesti loppuratkaisu, joka ei kuitenkaan riitä kantamaan koko tarinaa. Painopiste olisi ehkä kannattanut siirtää jonnekin muualle ja keitellä soppaa lisää kokoon. Nyt hyvät ainekset turhaan hukkuvat kaiken turhanpäiväisen sekaan, ja novelli jää Salmisen satuihin perustuvan sarjan tähän saakka heikoimmaksi lenkiksi.
 
Katja Kivilahti