Petri Laine & Anne Leinonen: Me uneksimme merestä
(Finnzine 4/03)
 
Petri Laineen ja Anne Leinosen novellin kehys on tuttu: Avaruudessa vaeltaa alus, jonka tehtävä on kerätä malmia. Aluksessa elelee pieni työporukka, johon luonnollisesti kuuluu rahanhimoinen kapteeni, seksikäs daami ja ainakin yksi vähän säälittävä jätkänkutale.

Kehys on kuitenkin uskottava, koska yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota. Kaikenlaiset vekottimet, laitteistot ja apuvälineet ovat mukana luontevasti ja asiantuntevan oloisesti samoin kuin alan (siis tällaisen…öh…avaruusalan) slangi. Niillä ehkä hienoisesti briljeerataankin, mutta lohdullista on, etteivät ne nouse tärkeimmäksi arvoksi.

Tämäkin porukka tekee oman löytönsä. (Kukapa haluaisi lukea avaruuden kauniista ja rohkeista, jotka vain seilaavat ympäriinsä, keskustelevat ihmissuhteista ja vaihtavat partneria.) Tässä kohti tulee sitten vastaan tyylilajin kynnyskysymys: onko löytö riittävän kiinnostava ja ihmeellinen? Onko se myös – edes jollain tapaa – uskottavissa? Ja mitä sille tehdään?
 
Mielestäni Laine ja Leinonen ylittävät kynnyksen sympaattisella tavalla, joskin tarina saa viime metreillä turhan suureellisia käänteitä. Kyllähän tällaiseen meritainaan sinfoninen paisuttelu jossain määrin sopii, mutta valtava vesikäsi tuntuu liioittelulta.

Kaikkiaan Laineen ja Leinosen scifi tuntuu kodikkaalta nykyisen fantasiavyörytyksen joukossa. Lisäksi on huomattavaa, ettei tekstistä erotu kahden tekijän ääntä, vaan se on yhtenäinen sekä tyylillisesti että sisällöllisesti.
 
Sari Peltoniemi