Anne Leinonen: Valkeita lankoja
(Portti 4/03)
 
Vuoden 2003 Portin novellikilpailun voittajatarinassa kerrotaan häilyjistä, jotka häilyvät kvanttitilasta toiseen erilaisten mahdollisten todellisuuksien välillä. Helena on tällainen häilyjä ja hänet on suljettu laitokseen tutkittavaksi. Mireia on yksi häntä valvovista tutkijoista. Tarina kertoo näistä kahdesta naisesta ja heidän maailmojaan yhdistävistä eläimistä, kissoista.

Leinonen käyttää kahta kertojapäähenkilöään kuvaamaan saman kolikon eri puolia. Mireia ja Helena ovat vastakohtia: toinen alistuu maailman vietäväksi, kun toinen tekee oman valintansa ja taistelee uhmakkaasti. Näistä henkilöistä piirtyvät kuvat ovat kaksi erilaista näkymää ihmiselämään. Ne ovat novellin sydän, joka kosketti minua hyvin voimakkaasti.

Ihmiskohtaloiden taustalla vaikuttava scifi-idea ei liikuttanut minua samalla tavalla. Tähän vaikuttaa suuresti se, että olen lukenut viimeisen vuoden aikana niin monta kvanttiteoriasta ammentavaa scifiromaania ja -novellia, että Leinosen juttu tuntui jo vähän kuluneelta, olkoonkin, että hän taitaa olla kvanttitarinansa kanssa ensimmäinen suomalainen tieteiskirjoittaja.

Ulkomaailman scifin kvanttiaalto on noteerattu jo esimerkiksi Tähtivaeltajassa (4/03), jossa Kimmo Lehtonen esittelee kvanttihömpötyksestä ammentavia kirjoja. Minua vastaan kvantteja on tullut mm. kirjoissa Light (M. John Harrison), The Scar (China Miéville) ja Stone (Adam Roberts).

Valkeita lankoja muistuttaa myös monista scifitarinoista, joissa epätavallisilla voimilla varustetut ihmiset on suljettu tutkimuslaitoksiin. Pasi Karppanen on kutsunut näitä tarinoita "valkotakkiscifiksi". Vaikka tarinan peruselementtien tuttuus himmentääkin hiukan sen hohtoa, novelli toimii julmetun hyvin, ja sen todellinen voima on päähenkilöissä.

Kielenkäyttäjänä Leinonen on perusvarma, joskin jotkut hänen käyttämänsä vertaukset ovat minusta hiukan huonosti laskelmoituja. Esimerkiksi ensimmäisen Mireian kertojaosuuden päättävä kappale pudotti minut hetkeksi täydellisesti, kun otin sen kirjaimellisesti: "Me kaikki haparoimme samassa pimeydessä ja yritimme löytää valokatkaisijaa, vaikka talossa ei ehkä ollut edes sähköjä." Näin pitkälle menevä, puskista hyökkäävä vertauskuva hämää tekstissä, jossa siihen mennessä vertaukset ovat olleet yksittäisiä sanoja.

Takerruin myös kohtaan, jossa "En saa unta, koska päässäni vilistää ajatuksien muurahaisia." Millaisia ovat ajatusten muurahaiset? Nämä ovat pieniä juttuja, mutta jokainen niistä häiritsee hiukan lukukokemusta. Leinonen on kuitenkin hyvä kirjoittaja ja siksi voin huomautella vain yksityiskohdista. Useimmiten Leinonen osuu hienosti kielellisesteettiseen hermoon, kuten vaikka kertoessaan, että ikkunasta näkyy mykkä taivas.

Edellisen Kosmoskynän scifikeskustelussa Leinonen toivoi scifiltä ihmisiin keskittyviä tarinoita ja hän itse on tässä tarinassa totta vie onnistunut täyttämään tuon tavoitteen. Valkeiden lankojen näyttämön varastaa ihmisten elämät, eivät planeetat tai ihmehiukkaset (- eivätkä edes kissat!).
 
Jarmo Karonen