Katja Salminen: Syvän mustaa ja kovin punaista
(Finnzine 4/03)
Kuten nimi tomerasti vihjaa, on tämä novelli eräänlainen vampyyritarina. Kyseessä on kuitenkin hiukan erilainen, yllättäväkin, tapaus, jossa goottihenkeen yhdistyy scifiviritystä. Yhdistelmä tuntuu piristävältä, vaikka scifipuolta käytetäänkin vain koristeena ja kulissina.Kirjoittaja sahaa oksaa altaan, kun antaa kertojalle perusteellisen prologin, jossa tämä ilmaisee olleensa tyhmä ja pateettinen. Koko juttua ikään kuin pyydetään anteeksi ja selitellään etukäteen: "…kun kirjoitin jotain näin naurettavaa, näin kömpelöä ja näin sietämättömän sokeaa, olin nuori ja hölmö."
Syntyy väistämättä epäilys, että kirjoittaja itse siinä häpeilee tarinaansa. Voisi olla suotavaa, että jätettäisiin lukijan harkittavaksi, milloin päähenkilö hölmöilee ja miksi. Hyvin se tästä tarinasta välittyy ilman alleviivaamistakin. Päähenkilöön (minä-kertojaan) on vaikea suhtautua avoimin mielin ja samastumisen hengessä, kun tietää jo valmiiksi että hän on pöhkö ja hänelle tulee käymään huonosti.Kuten jo ziljoonasti on todettu, Katja Salminen kuitenkin hallitsee tällaisen vähän vanhahtavan tyylin kerrassaan komeasti. Hän myös osaa raikastaa tarinansa ja ladata niihin persoonallista virettä. Siksi harmittaa, että tämänkin jutun kohdalla on jäänyt viimeistely hiukan hataraksi varsinkin mitä tulee oikolukuun. Mainittakoon teitittelyvirheet ("olette kyselleet") ja alkanut satamaan -tyyppiset rakenteet. Uskoisin, että tällaiset kauneusvirheet pistävät muittenkin lukijoitten kuin äidinkielen opettajain silmään.
Sari Peltoniemi