Leila Paananen: Ruezzin viesti
(Spin 4/03)
 
Hyväntahtoiset muukalaiset, kiwanot, ovat vapauttaneet ihmiset sotien ikeestä. Vastineeksi kiwanot ovat kytkeneet osan ihmisistä ajatusverkkoonsa ja käyttävät kytkettyjä aika ajoin "ajatusprosessoreina". Ihmiset eivät näe tässä mitään pahaa; kytkettynä oleminen on kunniatehtävä. Ainoastaan pieni tyttö Ruezz kapinoi olentoja vastaan, koska kytkentä on vaurioittanut hänen setänsä, Siramin muistia ja ajatustoimintoja.
 
Tässä Leila Paanasen debyyttinovellissa on hieno tunnelma. Kiwanot tuntuvat oikeilta muukalaisolennoilta, ja Siramin epätietoisuus ja Ruezzin huoli ovat koskettavasti kuvatut. Ajattelin, että pienistä aineista on rakennettu koskettava tarina. Tyttö luulee näkevänsä jotain, mitä muut eivät näe. Hänen näkökulmansa kautta pienistä asioista kasvaa suuria, vaikka ongelmat ovatkin vain hänen päässään. Siis yllättävän pienimuotoista draamaa scifitarinalle.
 
Tämä linja ei pitänyt loppuun saakka sillä tavoin kuin olisin toivonut. Pikkutytön täytyi tietysti olla oikeassa ja saada osoittaa totuus, niin että kaikki ymmärtävät ongelman ja maailma muuttuu paremmaksi. Toisaalta Ruezzin maailman kirkastamiseksi tarvittiin vain pieni nöyryyden osoitus kiwanoilta. Ehkä luulo asioiden paremmaksi muuttumisesta on sekin vain hänen päässään? Niin tai näin, novellin loppu on hiukan liian siirappinen makuuni. Uusi ihana lapsi putkahtaa maailmaan, päähenkilö pursuaa onnea, muistihäiriöistä kärsivä setä muistaa viimein, kuka Ruezz on...
 
Ruezzin viesti kärsii myös siitä, että siinä ei ole selvää johtoajatusta. Ei mitään kärkeä, joka naulitsisi ajatukset oikeaan paikkaan. Kyyninen mieli karkaa miettimään epäolennaisia asioita kuten kiwanojen salaisia agendoja, Ruezzin maailmankuvan lapsellisuutta ja hänen perheenjäsentensä typeryyttä.
 
Novelli on silti lumoavaa luettavaa ja siinä on oikeaa scifi-fiilistä. Sen kuvailemat ympäristöt ja olennot ovat todentuntuisia. Kehtaisinpa väittää, että niissä on mukana ripaus ihmeen tuntua. Kiwanojen ikuistamisesta täytyy osaksi kiittää ulkokirjallisia ansioita: Tuuli Hypénin kuvitus jää mieleen aivan yhtä vahvasti kuin muukalaisten esiintyminen tekstissä. Tässä Spinin julkaisussa teksti ja kuvat lyövät hienosti kättä.

Jarmo Karonen