Boris Hurtta: Hänen veljensä Ismael
(Finnzine 4/04)

On se mukavaa, että meillä on yksi kirjoittaja, joka tuo alallemme tuulahduksia menneisyydestä ja etäisiltä seuduilta. Hurtan fantasialähteet eivät sijaitse Keskimaassa vaan  vanhojen seikkailukertomusten eksoottisissa maisemissa. Se on piristävää.
 
Toinen juttu on sitten taas se, onko tämän kertainen Hurtta-teksti tarkkaan ottaen spefiä ollankaan. Siitä huolimatta sitä voisi luonnehtia Tuhannen ja yhden yön satujen groteskiksi perilliseksi.
 
Kehykset tarinalle antaa minäkertoja, mutta päähenkilö on Yohanes Koptilainen. Hän esittää elämäntarinansa, joka sitten näppärästi yhdistyy minäkertojan osuuksiin. Minän tehtävänä on  asettaa Koptilaisen turinoinnit sellaiseen valoon, ettei lukija nielaise niitä sellaisinaan. Silti minäkertoja ei vie Koptilaisen kertomukselta pohjaa; hän antaa sopivasti vinkkejä kysymysten ja ihmettelyn viriämiseen, muttei selitä liikaa.
 
Eksoottinen ja vanhahtava sävy syntyy periaatteessa yksinkertaisin keinoin, kuten Hurtta itsekin on maininnut. Sopivat sanavalinnat, oikeanlaiset yksityiskohdat ymäristön kuvaamisessa (tässä esim. ihokkaat, kaavut, granaattiomenat, tikarit ja minareetit) ja vanhahtava ilmaisutapa siellä täällä myös lauseenmuodostuksessa – siinä niksejä Hurtta-tyyliin. Jäljittelijöitä karsinee se, että nämä niksit vaativat laajaa perehtyneisyyttä vanhaan kirjallisuuteen.
 
Hänen veljensä Ismael on kaikin puolin toimiva veijaritarina. Lisäarvoa sille antaa omaäänisyys.
 
Sari Peltoniemi