J.K. Miettinen: Khii/yksin/Taivaanalla
(Portti 3/04)
 
J.K. Miettinen on vastikään sf/f-kentälle ilmestynyt uusi kirjoittaja, jonka novelleja on viimeisen vuoden aikana ilmestynyt puolisenkymmentä eri lehdissä. Tasoltaan novellit ovat vaihdelleet poikkeuksellisenkin paljon. Nyt arvioitavana oleva Khii/yksin/Taivaanalla kuuluu Finnzine 1/04:ssä julkaistun Cowgirl Bluesin ohella Miettisen tuotannon ehdottomasti laadukkaampaan päähän. Pienoisena ihmeenä voikin pitää, että novelli joutui tyytymään Portin vuoden 2003 kisassa toiseen jaettuun sijaan.

Juonensa ja käsittelemiensä teemojen tasolla Khii/yksin/Taivaanalla tuo hakematta mieleen Petri Salinin muutaman vuoden takaisen novellin Musta väsymys silmät yöllä. Kuten Salinilla, myös Miettisen novellin tapahtumapaikkana on kylmä, krominhohtoinen lähitulevaisuus, jossa monet asiat, muun muassa vauvojen hankkiminen ,hoidetaan toisin. Juuri lisääntyminen onkin kantava teema kummassakin novellissa.

Miettisen novellissa oleellista roolia näyttelee maailmanlaajuinen tietoverkko, johon jokainen ihminen on syntyjään liitetty, jonka kautta aistiminen tapahtuu ja jolta ihmiset saavat kaiken tarvitsemansa. Vauvoja on olemassa, mutta nämä elävät vain muutaman vuoden eikä näiden ole tarkoituskaan kehittyä tiedostaviksi olennoiksi. Vauvojen omistajat tapaavat näyttelyissä, joissa ihmisalkiot kisaavat kuin koiravaliot meidän maailmassamme.

Tarinan päähenkilö Rhoo/hipaisu haluaisi niinikään hankkia kumppaninsa Sigma/auringonvalon kanssa vauvan. Sigma vastustaa ajatusta, joten Rhoo turvautuu mustan pörssin vauvakauppiaaseen. Rhoo saa vauvansa, mutta arvata saattaa, on seurauksena ongelmia ja Rhoo tajuaa jonkin olevan vauvassaan pielessä. Samalla Rhoo joutuu vastakkain elämän peruskysymysten kanssa.

Kuten Cowgirl Bluesissa, myös tässä Miettisen novellissa on kyse juuri siitä, mikä tekee scifistä niin loistavan työkalun,  asioiden kääntämisestä päälaelleen ja niiden esittämisestä uudessa, hätkähdyttävässä valossa. Miettisen novellissa onkin mukana samaa sukat jaloissa pyörimään saattavaa sense-of-wonderia kuin esimerkiksi John Varleylla, Ian McDonaldilla tai suomalaisista kirjoittajista Johanna Sinisalolla parhaimmillaan.

Miettinen on onnistunut tavoittamaan loistavasti kaikki äitiyteen liittyvät tuntemukset, mutta vääristänyt tuon niin että lukija tuntee yhtä aikaa sääliä ja inhoa. Rhoon huomatessa vauvansa yrittävän opetella ryömimään tai muodostaa äänteitä ja tuntiessa inhoa "epänormaaliksi" osoittautuvaa vauvaansa kohtaan on novellissa mukana jopa pelottavaa satuttavuutta, Se, onko neutraalin nimimerkkinsä taakse kätkeytyvä kirjoittaja itse mies vai nainen, olisikin tässä mielessä varsin kiintoisa pohdiskelun aihe.

Helppo lukukokemus Miettisen novelli ei ole enkä yhtään epäile etteikö lisääntymisen tapaisen perustarpeen tarkastelu tavalla, jolla se tässä novellissa tehdään, tuottaisi joillekin lukijoille vaikeuksia. Ainakin yksi tuntemani tuore vastasyntyneen äiti on novellin idean kuultuaan kieltäytynyt koskemasta siihen. Tuota voinee pitää osoituksena Miettisen tehneen jotain hyvin oikein.

Khii/yksin/Taivaanalla on pelottavan hyvä novelli ja juuri sitä mitä scifi voi parhaimmillaan olla ,enkä voikaan olla kuin toivomatta sille hyvää menestystä tulevassa Atorox-äänestyksessä.  Erikseen on myös jälleen kerran kiinnitettävä huomiota novellin nimeämisen vaikeaan taiteenlajiin. Khii/yksin/Taivaanalla kuulostaa aluksi nimenä kikkailevalta, mutta saa tarinan kuluessa selityksensä ja sopii novellille kuin nenä päähän.

Pasi Karppanen