Katja Salminen: Wila
(Legolas 3/04)
 
Katja Salminen on ehtinyt kokeilla taitojaan jo kaikenlaisen spekulatiivisen fiktion parissa. Itse olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että hänen ominta alaansa on kuitenkin perinteinen fantasia, jota myös Wila edustaa. Tarinan nimihenkilö on nuori noita, joka on muiden kaltaistensa kanssa lähetetty sotarintamalle taistelemaan lohikäärmeitä vastaan, sillä vain noitien magia on kyllin vahvaa niiden tappamiseen. Wila on noidista pienin, hiljaisin ja arin, mutta myös lahjakkain.

Tarina etenee vauhdilla, ja vanhahtava, rikas ja paikoin runollinen kielenkäyttö toimii mukavasti. Maailmaa ei kuvata kovinkaan paljon, mutta silti se tuntuu elävältä ja hengittävältä. Muutamat kekseliäät ilmaisut lisäävät maailman omaleimaisuuden tuntua.

Naisten asema on selkeästi vahvempi kuin feodaaliaikaa ihannoivassa perusfantasiassa yleensä, mikä tuo oman kivan lisänsä tekstin sisältöön ja muotoon. Tarinan taustalla leijuva sota, joka näkyy vain hehkuna taivaanrannassa ja autioituneena maana, jää novellissa sivuosaan. Siitä puhutaan paljon, mutta ei kerrota juuri mitään. Jokainen saa muodostaa annetuista vihjeistä omanlaisensa kuvan. Ratkaisu toimii.

Jotain valittamisen aihettakin on. Välillä joukossa on aivan liian pitkiä virkkeitä, muutamissa paikoissa lauseenvastikkeita on käytetty hieman oudosti ja pilkutuksessa olisi vielä vähän parantamisen varaa. Pieniä asioita, mutta niistähän hyvä lukunautinto on usein kiinni.

Kaiken kaikkiaan Wila ei tarjoa mitään, mitä ei olisi jo nähty. Ei suuria teemoja, ei uusia juoni-ideoita tai poikkeavaa kerrontatapaa. Novelli on kuitenkin tasavarmaa Katja Salmista: jouhevaa, mukavaa luettavaa. Sen kuvaamiseen riittää oikeastaan kaksi sanaa: kelvollista perusfantasiaa.

Aleksi Kuutio
.