Lotta Dufva: Häkki
(Alienisti 2/04 - Merry Xmas of 42)
 
Jokin yliluonnollinen peto tappaa kyläläisiä. Nyt sille aiotaan vihdoin tehdä loppu, tänä yönä peto saadaan kiinni. Pieni lapsi katselee tätä kaikkea äitinsä jalkojen juuressa. Heidän takanaan on pedolle tarkoitettu kultainen häkki. Siinä kaikki, mitä novellin juonesta uskaltaa paljastaa.

Häkki on lyhyt tuokiokuvaus, joka piirtää muutaman hetken terävästi lukijan eteen. Se on kuin hidastettu filmi, joka on puettu sanoiksi. Tarina on kerrottu lapsen näkökulmasta, ja siinä on onnistuttu hyvin. Mietteet ja pelot tuntuvat aidoilta ja lapsen ajatusmaailmaan sopivilta. Juuri ilmaisu onkin novellin suurin vahvuus: se on tiivistä ja yllättävän kaunista. Juuri ilmaisuvoimansa tähden novelliin kaipaisi lisää pituutta – ja toisaalta ei sitten kuitenkaan. Lisäpituus todennäköisesti vain särkisi hetken lumon.

Tarina virittää heti alussa oivallisen odotuksen tunnelman, joka ei kuitenkaan kestä loppuun asti. Lopetus on liian ennalta-arvattava eikä vastaa lukijan odotuksiin riittävän vahvasti. On harmillista, että kirjoittaja on tyytynyt tällaiseen hieman helppoon ratkaisuun. Kekseliäällä lopulla Häkki olisi mukavahko pieni herkkupala, mutta nyt se jättää vain sellaisen omituisen olon, että olisi juuri maistanut hyvää kakkua, jonka huomaakin olevan toisesta päästä vähän homeessa. Älkää käsittäkö väärin, ei lopetus novellia pilaa, mutta tekee siitä turhan tavanomaisen.

Häkki ei aivan onnistu vangitsemaan lukijaansa. Kalterit kestävät kyllä, mutta ovi on unohtunut auki.

Aleksi Kuutio