Sanja Malinen: Tarina yöstä, tarina yhdestä ainoasta päivästä
(Spin 3-4/04) 
 
Tarina yöstä, tarina yhdestä ainoasta päivästä kävi tutuksi viime vuonna Nova-raadin novellipinossa: raati sijoitti Sanja Malisen tekstin viidennelle sijalle. Kirjoittajana Malinen on uusi tulokas spefin kentällä.

Malisen tieteissatu kuvaa Arienth-nimisen siivekkään olennon heräämistä jumalankaltaiseen tietoisuuteen allaan levittäytyvästä planeetasta. Kokonaisen maailman kuvailuun sopiva tyyli on ylevä, suorastaan disneymäisen lempeä ja leikkisä Arienthin tarkastellessa ihmisolentojen kyliä sekä yhtä erityistä rakastavaisten kohtaamista.

Novellin lopetus, jossa Arienth päättelee oman mittakaavansa olentojen sijainnin on komea. Runollisten tilannekuvien tihentämisessä Malinen on virtuoosimaisen eloisa, jos kohta lähellä tyylirikkoja: “...valkea villapaita valui vettä pyykkinarulla, etana kaivautui syvemmälle sieneensä, sotilaat lähtivät liikkeelle, iritneitonen nipisteli poskiaan että niiden sini hehkuisi terveenä...”

Novelli tuntuu edelleen samalta kuin ensilukemalta. Kyseessä on hitaanlainen kasvutarina, mikä on sille ansioksi ja rasitteeksi. Mukana on ehkä liikaakin omaperäisiä olentoja ja erikoisia nimiä. Lukija ei pysty aina päättelemään mikä kuvauksessa on olennaista kertomuksen kannalta ja mikä taustoitusta maailmalle.

Tarinan loppupuolella Arienth kykenee näkemään ajan ja paikan lävitse moderniin tulevaisuuteen. Arienthin näkökulmasta tehdyt havainnot planeetasta ovat kunnioittavia, ekologisuudessaan jopa nyyhkyromanttisia. Jumalankaltaisen superolennon sielunliikkeet on sinänsä haastava näkökulma seurattavaksi, mutta miinusta novelli saa siitä, ettei Arienthin inhimillisyyden rajoja tai olennon koneenkaltaisia päättelyjä ole kuvattu kauttaaltaan johdonmukaisesti.

Arienthin tapa tietää ja ilmaista ajatuksiaan tuntui vaihtelevan perusteettomastikin. Esimerkiksi Arienthin pohdinta “romanttisuudesta” on tyylirikko, jossa Arienth on kuin tietokoneen superäly: orgaaniseksi ja lapsekkaaksi jumalaolennoksi se on liian tietoinen asenteestaan.

Tällainen kuvailukeskeinen tarina kaipaisi muutakin jännitettä kuin sen, että jumala tekee uusia päätelmiä ihmisistä näiden idealistisen käytöksen perustalta. Novellin idea on sinänsä erinomainen ja tyyli säilyttää koreutensa läpi novellin. Ehkä novelli on kirjoitettu tieteisfantasian genreä tuntematta ja on siksi sf/f:n harrastajille hieman kliseinen ja ennalta-arvattava lukukokemus

Markku Soikkeli