M.G. Soikkeli: Pieni roskaruokatrilogia
(Finnzine 2-4/04)
 
Nil-Jan, Bai-Bai ja Feng jakavat saman ruumiin. Määrittelemättömässä lähitulevaisuudessa yhteen ihmiseen on opittu koodaamaan useampia persoonia. Aasiassa tällä tavoin on ratkaistu ylikansoitusongelma. Länsimaissa kyse on yksilöiden välisestä sopimuksesta aivan kuten avioliitossa.

Soikkeli väistää Roskaruokatrilogiassa tyypillisimmät minuuden siirtämiseen ja jakamiseen liittyvät tarinalliset konventiot ja keskittyy tapaansa tutkimaan enemmän sen yhteisöllistä aspektia. Hänen maailmoissaan vallitsee usein oudon dystooppinen tunnelma, niin myös tässä. Ehkä kyse on vain siitä, että länsimaiselle yksilöllisyyden ja yksityisyyden palvojalle hänen erillisyyden ja yksilön oikeuksien rajoja pohtivat novellinsa vaikuttavat hieman painajaismaisilta, tai ainakin käyvät usein sellaisen rajalla.

Joskus Soikkelin poliittiset ja sosiologiset pohdinnat kasvavat itse tapahtumia tärkeämmiksi, mistä saattaa olla tuloksena hieman puuduttavaa tarinankerrontaa. Roskaruokatrilogia kuitenkin enimmäkseen välttää tämän. Käy jopa mielessä, viittaako trilogian nimikin sen tavallista tarinallisempaan lähestymiseen; sehän on paikoin miltei viihdettä.

Kielellisesti trilogia on kaunis, paikoin jopa hengästyttävä. Etenkin loppua kohti kielikuvilla maalailu yltyy suorastaan niin runolliseksi, että sitä jää ihailemaan itse tarinan kustannuksella. Tämä ei ole välttämättä pelkästään huono asia, sillä lopussa trilogia hieman hajoaa, ja itse loppuratkaisu jätti minut kylmäksi. Tuntuu kuin kirjoittaja ei olisi keksinyt parempaakaan ja turvautunut siksi eräänlaiseen deus ex machinaan lennättämällä päähenkilönsä... no, taivaaseen.

Kokonaisuutena Roskaruokatrilogia oli kuitenkin mielestäni mielenkiintoisin ja vetävin tarina, jonka olen Soikkelilta aikoihin lukenut. Ei välttämättä Atoroxin voittajakaartia, mutta tuskinpa tämä omalla listallani olisi kovin kauas kärjestä jäänyt.

Katja Kivilahti