M.G. Soikkeli: Valtakunnat kuin kuolevat lohikäärmeet, Kilimanjaron lumet, Synnyttäjät
(Spin 1/04, 2/04, 3-4/04)
 
Markku Soikkeli on kirjoittanut Spiniin artikkelit kolmesta scifiin kytkeytyvästä teemasta: sukupuolesta, muukalaisuudesta ja vaihtoehtohistorioista. Artikkelien oheen Soikkeli on kirjoittanut novellikokeilut, joissa hän muuntelee Ernest Hemingwayn novelleja artikkeleittensa aiheisiin sopiviksi.

Novellit toimivat omillaankin, mutta erityisen mielenkiintoista on silmäillä Soikkelin ja Hemingwayn tekstejä rinnakkain. Harjoitusmenetelmänä Soikkelin idea on oivallinen. Tässä laboratoriossa testataan sekä kirjoittajan omaa luovuutta että artikkeleissa esiteltyjä ideoita, varsinkin sukupuoliroolien vaihtamista ja sitä kautta poliittisesti sävyttynyttä scifiä. Siksi toiseksi lukijalle on erityisen palkitsevaa löytää Soikkelin versioista alkuperäistekstien piirteitä ja yksityiskohtia, jotka niin oivaltavsti on valikoitu ja uusioteksteihin sommiteltu. Kappas vain, tuolta Ernest ajaa jäätelöautolla Kilimanjaron huipulle kuin joulupukki ikään!

Valtakunnat kuin kuolevat lohikäärmeet pohjautuu Hemingwayn novelliin Vuoret kuin valkoiset norsut. Alkuperäistekstiin voi hyvin liittää macho-määritelmän niin kuin muihinkin Soikkelin valitsemiin mallinovelleihin. Mies on viisas ja vakaa, tyttö hermostunut ja hyvin epävarma ratkaisunsa edessä. Tyttö alkaa selvästi osoittaa riippakiven tunnusmerkkejä varsinkin, kun on saattanut itsensä raskaaksi. Lapsi hankaloittaisi kovasti pariskunnan matkailua ja tutustumista uusiin drinkkeihin.

Kun Hemingwayn pariskunta odottaa junaa, odottavat Soikkelin henkilöt jumalia. Soturi yrittää olla kuningattarelle mieliksi niin kuin Hemingwayn tyttö miehelleen. Nainen suhtautuu lempeän ylimielisesti, koska on niin ilmiselvää, että hän on viisaampi ja kykenevämpi tekemään päätöksiä.

Soikkelin versio on pätevästi kirjoitettu, mutta tuntuu meidän kontekstistamme katsottuna epäuskottavalta, kuriositeettimaiselta ja väkisin rakennetulta. Mielestäni tämä osoittaa, että Soikkelin koe on tämän novellin kohdalla onnistunut. Silkka polarisoitu sukupuolikäsitys ei riitä tekemään tekstistä feminististä tai muutoin sukupuoliroolit kyseenalaistavaa.

Afrikkaan sijoittuva Kilimanjaron lumet -novelli on tunnettu sovinistisesta ja rasistisesta asenteestaan, mutta muistetaan myös kuuluisasta speku-henkisestä lopustaan. Soikkeli luonnehtii omaa versiotaan kärjistetyksi, ja sitä se toki onkin. Samalla se on pirullisen hauska. Juuri mustan huumorin ansiosta novellin kärjistyneisyys ei tunnu tympeän opettavaiselta. Versio poikkeaa alkuperäisestä enemmän kuin kaksi muuta novellia; yhtymäkohdat ovat ympäristössä ja asenteissa, eivät niinkään dialogissa tai juonessa.

Maailma on käynyt kuivaksi ja karuksi ja Afrikan mustat ovat melkein kuolleet sukupuuttoon. Nyt uudet lähetystyöntekijät paimentavat heitä ottamaan vastaan jeesuksen (Mercyless-Benzin kehittämän), jonka voi asentaa ruumiiseen helpottamaan elämää. Jeesus-aivoinen Harry haluaa Kilimanjaron huipulle jouluksi lunta ja tarvitsee avukseen suuren joukon mustia: ”Jouluna kenenkään ei pitänyt olla jouten”. Soikkelinkin versio päättyy suureellisesti ja scifistisesti.

Synnyttäjät- novellissa Soikkeli on muuntanut Tappajat-novellista aikavääristymätarinan. Henryn lounasruokalasta on tullut Henriettan neuvola ja palkkatappajista ”palkkasynnyttäjiä”. Näillä naisilla on mahdollisuus manipuloida aikaa ja valita synnytettävänsä vaikkapa aikuisten joukosta; synnytettäväksi joutuminen on lähes sama kuin kuolema.

Soikkelin synnyttäjät vaikuttavat yhtä karskeilta ja pelottavilta kuin Hemingwayn tappajat. Novellien tunnelma on niinikään yhtä ahdistava. Soikkelin teksti kärsii siitä, että tarvittava taustatieto joudutaan tunkemaan pieneen tilaan. Jos Hemingwayn alkuperäisteksti ei ole lukijalle tuttu, jäävät jotkut viitteet aika ohuiksi. Novelli voi tuntua raskaslukuiselta ja vaikealta.

Ajatus, että synnyttäjät olisivat karskeja ja kammottavia, tuntuu vaikealta niellä. Se totisesti vaatii kykyä sietää spekulatiivisuutta – ja tarinan täytyy olla spekulatiivinen, jos siinä kuvataan synnyttäjiä tuossa valossa. Myös tässä novellissa on rakentamisen makua, joka toki on ihan lähtökohtaistakin.

Silti ei voi olla ihailematta sitä reipasta otetta, jolla Soikkeli kääntää Hemingwayn klassikkonovellit nurinperin: ”Minä en kestä ajatella, että joku odottaa huoneessaan ja tietää joutuvansa synnytetyksi.” Pappa piehtaroi haudassaan.

Sari Peltoniemi