Paimentolaiset

Paimentolaiset ovat ihmiskulttuuri, josta tiedetään toistaiseksi vain muutama perusasia. Tiedot rajoittuvat Pasi Välkkysen kulttuurikuvaukseen, johon jokainen saa tehdä omia lisäyksiään.

Paimentolaiset ovat intiaanimainen barbaarikulttuuri, jonka edustajista useimmat asuvat kylissä tai leireissä suuren sisämeren rannalla. Lisäksi asuinalueella on muutama pienehkö kaupunki, joiden asujaimistoon kuuluu lähiseudun sivistyneemmän valtion kansalaisia. Tämä kehittyneempi valtio on viime aikoina levittäytynyt paimentolaisten asuinalueiden läheisyyteen ja pyrkii laajentumaan sinne tai ainakin hyötymään näistä, mikä aiheuttanee konflikteja lähitulevaisuudessa.

Ennen kuin kansan jäsenet lasketaan päätösvaltaisiksi jäseniksi, heidän pitää nuoruudessaan suorittaa eräänlainen testi, jonka sisältö riippuu siitä, mihin kastiin tai ammattiin he aikovat asettua. Testin suoritettuaan he lisäksi saavat luvan lähteä Matkalle, jonka määränpään ja tarkoituksen he saavat itse päättää. Matkan yksi tarkoitus on karsia joukosta heikot yksilöt, mutta myös tuoda kulttuuriin uusia tietoja ja taitoja tai harvinaisia tavaroita muilta kansoilta tms. Lisäksi ihmisten liikkuminen estää geenipoolin heikkenemistä.

Rohkeimmat yrittävät tietysti hankkia retkellään mahdollisimman paljon kunniaa, koska Matkan tulos vaikuttaa myös yhteiskunnalliseen asemaan. Testin ja Matkan välissä voi olla useampia vuosiakin, mutta useimmat lähtevät innokkaina Matkalle mahdollisimman pian.

 


Kysymyksiä:

  • Mitkä ovat paimentolaisten ja Zarifin väliset suhteet?
  • Millä nimellä paimentolaiset muiden kuution kansojen parissa tunnetaan?
  • ?
  • ?
  • ?
  • ?
  • ?
  • ?

  •  

    Takaisin Kuvitteellisen maailman yhteenveto-sivulle