Kirjoittaja: Jaakko Markus Seppälä
Jaakko Markus Seppälä on 33-vuotias ohjelmistosuunnittelija ja esikoiskirjailija Oulusta. Hänen kyberpunk-trillerinsä Lemen jysähti kirjakauppojen hyllyille 2015, eikä maailma ole sittemmin ollut entisensä. Seppälän novelleja on julkaistu aiemmin Portissa, Parnassossa, Usvassa ja Kaltiossa. Tämän lisäksi hän on muutenkin mukava mies.
Arvon nais- ja herraolennot, on ilon päivä! Tänään jatkamme kolme viikkoa sitten törkeästi keskeytettyä selontekoani siitä, millaisia kirjailija H.P. Lovecraftin luomat muinaiset eivät todellakaan olleet.
(Mikäli et ole lukenut osaa 1, suosittelen Hasturin nimeen tekemään niin välittömästi.)
ZHAR AND LLOIGOR, REVYYKUNINKAALLISET
Lukija voisi helposti luulla, että nimessä mukana kulkeva ’and’ johtuu ainoastaan siitä, että käytän lähteenäni angloamerikkalaista alkuperäistekstiä. Se on kuitenkin fataali harhaluulo.
Zhar and Lloigor on kahden kiertelevän, esiintyvän viihdejumalan yhteensulauma ja symbioosi. Koska ’Zhar ja Lloigor’ kuulostaisi jonkun kiireellä (esim. Hasturin) huitaisemalta scifi-suomennokselta, on selvää, että lyötyään viisaat päänsä yhteen sekä Zhar että Lloigor halusivat molemmat pitää nimessään ’and’:in ja tätä myötä Hollywoodin kultaiseen revyyaikakauteen viittaavan klangin.
Tämä pyhä kaksiyhteinen epäjumaluus ei varsinaisesti näytä miltään. He ovat aistittavissa fiiliksenä, jonka synnyttää elokuvan Kevät koittaa Hitlerille tai Chaplinin keskikauden komedioiden katsominen vasemmalla silmällä, samalla kun oikea silmäsi seuraa irtokäden silppuamista suurtalouskeittiön tehosekoittimessa. Kuuluuhan Zhar and Lloigor sentään suuriin muinaisiin, ja mikäli Lovecraftia on uskominen, ne eivät halua meille ihmispoloille ainakaan mitään kovin hyvää.
CYÄEGHA JA RISKIEN VÄLTTELYN VOIMA
Nyt on kyllä suurella muinaisella niin epäinspiroiva nimi, ettei siitä paljoa irtoa. On varmaan siis turvallista pelata yhtä varman päälle kuin Disney tuoreimman Star Warsinsa kanssa ja väittää, että Cyäegha on galaktiset mittasuhteet omaava sanoinkuvaamaton hirvitys, joka hehkuu intrasolaarista pahuuden säteilyä ja ammoisuudesta periytyvää hirvittävää, vääristynyttä vihaa. Kiehuvaa protoplasmageeliä öyhyvä Kaaoksen ruumiillistuma, ajan ja paikan tuolla puolen väijyvä kaamea kammotus, planeettain ja sielujen syöjä ja siihen malliin.
NYOGTHAN SUOMUINEN MENNEISYYS
En tiedä. Nyogtha on jotenkin nihkeä kautta linjan. Nyogtha muistuttaa tuntumaltaan pyydystettyä kalaa, joka on lojunut varastossa jo niin kauan, että sen silmien jäänteet ovat valuneet pois ja kyljistä on hävinnyt kaikki liukkaus. Jäljelle on jäänyt väsynyt nahkeus.
Nyogtha on rauenneiden rakkaussuhteiden jumala.
LAPSUUTENI SHUB-NIGGURATH
Mikäli en väärin muista, alkuperäisen Quake-tietokonepelin päävihollinen oli juuri tämänniminen. Siksi hän on minulle pilalla tämän tekstin tarkoitusperien osalta.
Semmoinen harmaanvalkea kapistus se Quakessa oli, jättimäinen totta kai, ja lonkeroinen. Shub-Niggurathin pystyi voittamaan teleporttaamalla sen sisälle, jolloin se räjähti miljardiksi veriseksi lihakimpaleeksi. Sitä ei voinut voittaa tavanomaisin asein. Toki Shub-Niggurath oli ohjelmoitu ovelasti päästämään veripurskahduksia sitä ammuttaessa. Tällöin saattoi luulla luotien vahingoittavan sitä, tuhlata hehtolitroittain panoksia ja ihmetellä, millä ihmeen ilveellä hirviön saisi tapettua. Quaken ensimmäisen pääpirun (jonka nimi taisi olla Chthon) kanssa homma oli nimittäin ryssitty niin, että otusta konetuliaseella pippuroitaessa siitä kimposi vain valkeita kipinöitä samalla tavalla kuin harhalaukausten osuessa seinään. Tällöin ei syntynyt edes illuusiota siitä, että ampumisella olisi ollut vaikutusta koko tyyppiin ja se oli kurjaa.
Shub-Niggurathin kohdalla huijaus kuitenkin paljastui siitä, että kranaatinheittimellä singotut kranaatit kimposivat sen pinnasta jälkiä jättämättä. Oikeasti eläviä vihollisia kranaatinheittimellä täräyttäessä ammukset eivät kimmonneet mihinkään vaan rehellisesti räjähtivät, ja parhaassa tapauksessa mossauttivat epäonnisen hirviön karmiininpunaiseksi sisälmysryöpyksi. Lapsuuteni oli kaunis.
APHOOM-ZHAH MANIFESTOITUU
Tällä tyypillä on sukujuuria muinaisessa Egyptissä. Hän muistuttaa Isistä tai Osirista tai mitä Anubiksia niitä olikaan, nimittäin siten, että hän manifestoituu valtavana, obsidiaanikivisenä patsaana, joka ei koskaan naura tai hymyile yhtään millekään. Aphoom-Zhah on huonojen seuramiesten jumala.
Hän vekslaa todellisuuksien tasojen välillä vähän niin kuin vääntelisi 28-400-millistä teleobjektiivia kiukkuisilla ranteenkieräytyksillä ääriasennosta toiseen. Tämä johtuu siitä, että aivoni yrittävät jatkuvasti vääntää nimen muotoon Apzoom-Hah. Siitä kai tuo naurujuttukin alun perin lähti.
Jatkaisin tästä vielä kovin mielelläni, mutta lähetysaikani on lopussa. Seuraavaksi kuulemme tällä kanavalla viittomakieliset uutiset.
Cthulhu-artikkelisarja huipentuu seuraavassa osassa eeppiseen konkluusioon, jonka päärooleissa temmeltävät Cthugha, Tsathoggua, Dagon, Ghatanothoa, Mother Hydra ja Zoth-Ommog!
Cthulhu-panteonin muut osat löydät täältä.