Kirjoittaja: Kallas Lukka
Moderniin suomalaisen joulun rakennuspalikat ovat kaikkialla raikaavat joululaulut, loppumattomat mainokset, lahjat, pimeyden karkottavat koristevalot, moninaiset perinneruoat tai niiden välttely, TV:n jouluohjelmat, joulukortit, Facebookin joulu-selfiet ja yhteiskuvat kuusista ja tonttulakkeihin puetuista lemmikeistä. Joillekin jouluun kuuluu myös kristillinen sanoma enkeleineen ja Jeesus-lapsineen tai ainakin joulukirkossa käymisen merkeissä, vaikka sitten enemmän tavan kuin uskon vuoksi.
Suurimpia stressinaiheuttajia ovat kiire siivota, lahjojen löytämisen vaikeus ja ahdistava ruuhka kaupoissa, sietämättömät sukulaiset ja kaikkialla pursuavat kuusenneulaset. Toisin sanoen, asiat ovat nykyään paljon helpommin kuin ennen, jolloin siivoamisen laiminlyönti saattoi johtaa vainajien närkästymiseen, vuoden mittaiseen huonoon onneen ja kaiken päätteeksi saattoi saada tietää kuolevansa tulevana vuonna jonkun neropatin leikkiessä enteillä.
Joulu ei ole aina ollut samanlaista leppeää oleskelua kuin nykyään. Vaikka monet asiat olivat silloin samoja kuin nykyään, kuten joulusauna ja runsas pitopöytä, enää kumpaakaan ei tarvitse sentään jakaa tuonpuoleisesta puskevien sukulaisten kanssa. Jouluun liitetyt merkitykset ovat kokeneet niin suuren muutoksen, että nykyään vanhan suomalaisen joulun tuntua on vaikea enää hahmottaa. Harvalla nykyään tulee mieleen yhdistää joulua vaeltaviin henkiolentoihin, kuolemaan ja enteisiin, mutta ennen muinoin juuri joulun kaltaisten tärkeiden pyhien aikaan tämän- ja tuonpuoleisuus kohtasivat ja niiden väliset rajat päästivät kulkijoita lävitseen.
Joulun voima
Joulun taiasta puhuttaessa entiset merkitykset ovat paljon potentimpia ja konkreettisempia kuin nykyiset, jotka assosioituvat lähinnä Joulupukin olemassaolon ihmeeseen ja lahjapinojen taianomaisuuteen. Joulu oli maagisesti väkevää aikaa, jolloin kannatti tehdä taikoja ja tarkkailla enteitä tulevalle vuodelle. Erityisesti sää, kuolemat ja naimisiinmenot kiinnostivat.
Kirkon joulukynttilöillä harjoitettiin taikuutta. Kun keväällä laitumelle päästettäviä lehmiä hierottiin jouluna kirkosta varastetuilla kynttilöillä, joulun voima toi karjalle hyvän laidunvuoden ja suojasi niitä kateellisten pahalta tahdolta. Joululimppu taas pidettiin pöydällä joulun ajan ja syötiin vasta kylvön aikaan keväällä hyvän sadon takaamiseksi. Juhannuksena taas koristeina käytetyt haavan- ja pihlajanlehdet laitettiin talteen ja syötettiin jouluna karjalle, jotta luonnon kasvuvoima siirtyisi eläimille maagisesti väkevällä hetkellä.
Jos kuolemanenteet kiinnostivat, saattoi jouluaattoiltana mennä ulos ja kävellä kolme kertaa talon ympäri vastapäivään ja katsoa sitten ikkunasta sisälle. Jos joku sisällä näytti olevan ilman päätä, hän kuolisi ennen seuraavaa joulua.
Kekri ja jakoaika
Vanha suomalainen sadonkorjuujuhla kekri oli aikoinaan jopa tärkeämpi kuin joulu. Kun pakananaikaisilla juhlilla ei ollut enää tilaa kristillisessä yhteiskuntajärjestyksessä, monet kekriin kuuluneet tavat siirtyivät osaksi joulua ja muita pyhiä, kuten esimerkiksi tinanvalanta uuteen vuoteen.
Kekri oli hyvä aika tutkia sääenteitä, tehdä taikoja ja nähdä enteitä. Esimerkiksi jos pyhämiesyönä istui kolmesti muutetun talon katolla, saattoi nähdä aarnihautojen tulia kätkettyjen aarteiden merkkinä. Silloin myös tuonpuoleisuus astui lähelle ihmisten maailmaa ja vainajat, haltijat ja pyhät miehet ja naiset olivat liikkeellä. Pyhät miehet ja naiset eli santit tai säntit olivat jääneet kansankulttuuriin katolisesta pyhimyskultista. Suvun vainajat ja säntit vierailivat talossa ja heitä huomioitiin pyhän vietossa. Tapana oli tarjota heille ruokaa ja lämmittää sauna, jossa talonväki ja tuonpuoleinen seurue kävivät vuorotellen niin, että vainajat ja säntit menivät ensin saunaan. Ihmisten saunoessa tuonpuoleiset kävivät heille valmiiksi katettuun pöytään, jonne talonväki tuli vuorostaan saunan jälkeen. Ruoka saatettiin jättää pöytään myös koko yöksi vainajia varten tai joillain alueilla myös uhriksi vanhan puun juurelle. Pöytään saatettiin myös jättää vesimalja ja kynttilä sen viereen, jotta vieraat voisivat tyydyttää janonsa. Paikoin kekrin kulkijoita nimitettiin keyrittäriksi.
Kekristä alkoi niin kutsuttu jakoaika, jonka aikana taiat olivat erityisen voimakkaita ja yhteys rajantakaisen ja tämän maailman välillä oli helposti ylitettävissä. Sen katsottiin sijoittuvan varsinaisen vuoden ulkopuolelle ja silloin tehtävät teot ja ennustukset määrittivät koko seuraavaa vuotta. Eräs tapa jakaa jakoajan päivät olikin niiden katsominen edustavaksi kutakin tulevaa kuukautta. Jakoaika kesti 11-12 päivää alkaen tavallisimmin kekristä ja päättyen Marttiin 10.11.
Jakoaikana tehdyt taiat vaikuttivat voimallisesti koko vuoden ajan. Silloin sopi varmistaa hyvä sato seuraavaksi vuodeksi ja ennustaa niin säätä kuin naimaonneakin. Myös kuoleman saattoi ennustaa. Yksi tapa oli katsoa seurueen jäseniä kuollutta vetäneen hevosen länkien läpi. Jos joku näytti katsottaessa olevan ilman päätä, hän ei vuoden kuluttua olisi enää elossa.
Tämä oli myös aika, jolloin henkiolennot, vainajat ja taudit olivat liikkeellä. Se oli myrkyllistä ja kadottavaa aikaa, jolloin niin ihmiset kuin eläimetkin sairastuivat tai vahingoittuivat helposti. Kaikki raskas tai kovaääninen työ oli kielletty ja ihmiset viettivät rauhallista ja hiljaista elämää ollakseen häiritsemättä kummituksia, henkiä ja vainajia. Mitään ei myöskään annettu tai pyydetty naapureilta, sillä ajateltiin, että sitä ei enää saataisi takaisin, mikä tuolloin annettiin pois.
Joulun olennot
Tunnetuin joulun olento Joulupukin ohella on tonttu. Tonttu takasi talon onnen, jos talon asukkaat elivät hyvien tapojen mukaan, olivat työteliäitä ja pitäytyivät totutuissa tavoissa. Jos näin ei tehty, tonttu saattoi aiheuttaa kummittelun kaltaista häiriötä tai jopa lähteä talosta vieden onnen mukanaan. Juhlapyhien aattona, erityisesti jouluna, tonttu kuului palkita puurovadilla. Myös joulusaunaan viimeinen kävijä jätti jälkeensä ylimääräisen vastan tontulle. Tontut eivät kuitenkaan olleet ainoita olentoja, joita jouluna saattoi kohdata.
Joulu oli myös hiidenväen liikkeelläolon aikaa. Nämä olivat ilmassa kulkevia olentoja, jotka saattoivat olla päättömiä tai peräti näkymättömiä. Hiidenväen liikkeisiin yhdistettiin (päättömillä) hevosilla ajo, kavioiden kopse ja kulkusten kilinä. Heistä ei myöskään jäänyt jälkiä. Hiidenväki kulki omia, vakiintuneita reittejään ja jos se reitti sattui kulkemaan talon tai porstuan läpi, talo piti rakentaa toiseen paikkaan. Kankaan harjanteille ei sopinut rakentaa, sillä niitä pitkin kulki usein hiidenväen reittejä. Ihmisiä kohdatessaan hiidenväki saattoi eksyttää heidät tai viedä tajunnan.
Jos jouluyönä erehtyi astumaan kirkkoon, saattoi kohdata kauhistuttavan näyn, kun kalmanväki eli kirkonväki oli kokoontunut pitämään omaa jumalanpalvelustaan. Vierailija saattoi tunnistaa äskettäin kuolleita tuttujaan kasvottoman, pidempään kuolleena olleen väen keskellä papin saarnatessa kasvot homeessa. Tällainen kohtaaminen uhkasi viedä hengen, sillä tilaisuutta häirinnyt elävä saatettiin tappaa, jos tämä ei päässyt ajoissa ja huomaamatta poistumaan. Kuka tahansa ei kuitenkaan onnistunut näkemään kalmanväkeä, vaan vain niin sanotut lujaveriset. Jotkut olivat sellaisia luonnostaan, mutta sellaiseksi saattoi tulla myös, kun oli joutunut kuolleen kanssa tekemisiin. Vaarallisuudestaan huolimatta kalmanväen kanssa joskus myös leikiteltiin; jos hautausmaan ohi kulkiessa huusi tarjoavansa tupakkaa, saattoi äkkiä huomata ottajia olevan enemmän kuin oli tarjottavaa.
Hyvää joulua ja pitäkää varanne, jos kuulette yhtäkkiä kavion kapsetta tai kulkusten kilinää. Saatatte olla hiidenväen reitillä.
Lähteet:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tonttu
Risto Pulkkinen: Suomalainen kansanusko. Samaaneista saunatonttuihin
http://neba.finlit.fi/juhlat/kekri/kekri.html