kuva: Ville Koivisto
Kirjailija Siiri Enoranta voitti Tuhatkuolevan kirous -romaanillaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2018. Kosmoskynä haastatteli Enorantaa palkinnon ja kymmenen vuotta jatkuneen uran tiimoilta!
Mitä teemoja tutkit spekulatiivisen fiktion kautta, ja mitä keinoja juuri spefi niihin antaa?
Mielestäni spekulatiivisen fiktion laaja kenttä antaa mitä parhaimmat mahdollisuudet käsitellä aivan mitä tahansa teemoja! Rakastan fantasiakirjallisuutta, koska mitään raja-aitoja ei oikeasti ole. Kunhan tarinamaailman sisäinen logiikka toimii, mielikuvituksensa voi päästää täysin vapaaksi. Minulle spekulatiivisella fiktiolla on realistista kirjallisuutta helpompi kommentoida yhteiskunnan epäkohtia ja kirjoittaa poliittistakin tekstiä ilman, että siitä tulee liian osoittelevaa tai saarnaavaa.
Millä tavalla käsittelet sukupuolirooleja tuotannossasi, ja mitä uskot sen merkitsevän nuorille lukijoille?
Kirjoitan ihmisistä niin kuin heidät itse näen: kuka tahansa voi olla vahva, aloitteellinen ja aggressiivinen sekä heikko, herkkä ja tunteellinen – nämä piirteet eivät sulje toisiaan pois, eivätkä ne liity sukupuoleen. Mielestäni on sekä ällistyttävää että tympäisevää, että yhteiskuntamme yhä jakaa ihmisiä kahteen leiriin sukupuolen perusteella, kun oikeasti olemme kaikki yhtä leiriä, ja telttoja voi olla minkävärisiä tahansa. Spekulatiivisen fiktion avulla voin rakentaa haluamiani maailmoja, joissa ei esimerkiksi ole homofobiaa tai epätasa-arvoa sukupuolten välillä, ja uskon, että nuoret lukijat saavat tästä voimaa ja näkevät, että maailman voi järjestää toisinkin.
Miten olet rakentanut taikuutta maailmoihisi ja saanut siitä kouriintuntuvaa ja läsnäolevaa?
Minun itseni täytyy tietää suunnilleen kaikki maailmani taikuuden säännöistä ja historiasta ennen kuin voin alkaa kirjoittaa. Suunnittelen tekstini tarkkaan ennen kuin ryhdyn urakkaan. Ja toki olen lukenut valtavat määrät fantasiaa elämäni aikana, oppinut niin hyvistä kuin huonoistakin kirjoista. On myös tärkeää olla täysillä mukana, kirjoittaa sellaista tekstiä, jonka parissa itse viihtyy. Kirjoitan kaikki kirjani itsekkäästi itselleni, en taktikoi enkä laskelmoi miettien, mitä muut haluaisivat lukea; kaikki kirjani ovat hyvin henkilökohtaisia.
Olet ollut palkittu kirjailija jo nuoresta pitäen. Miten koet sen vaikuttaneen uraasi? Onko se luonut lisäpaineita, vai onko siitä saanut hyvää pontta?
En suostu ottamaan paineita ja pilaamaan itseltäni tätä unelma-ammattia siten. Totta kai joskus ahdistaa ja jännittää, mutta silloin kohtaan tunteeni ja puhun niistä ihmisten kanssa, ja sitten helpottaa. Luulen, että palkinnot ovat vain rohkaisseet minua kirjoittamaan, kun olen nähnyt, että muutkin pitävät teksteistäni. Ja ystäväni ovat luvanneet kertoa minulle, jos minulla nousee pissa päähän!
Olet ehtinyt tehdä jo nyt pitkän uran. Minkä koet muuttuneen tässä ajassa? Oletko havainnut omassa ajatusmaailmassasi muutoksia – entä työtavoissa tai kirjoitustyylissä? Koetko spefikentän muuttuneen viimeisen kymmenen vuoden aikana jotenkin?
Ainakin fantasiakirjallisuus on raivannut itselleen yhä enemmän tilaa useiden upeiden kirjailijoiden voimin! Ehkä Suomessa jo kohta ymmärretään sekin, että myös aikuisille suunnattua fantasiaa kannattaa julkaista! Työtapani ovat pysyneet samanlaisina, tyyliäni pyrin uudistamaan aina siinä määrin, etten itse kyllästy. Muistan esikoiskirjani ilmestyessä ajatelleeni, etten koskaan halua ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, mutta en ymmärtänyt, että Omenmean vallanhaltija teki sen jo esimerkiksi sillä, että päähenkilöllä on kaksi isää, ja tarinan maailmassa seksi ja lisääntyminen on täysin irrotettu toisistaan. Nykyään ajattelen, että kaikki on poliittista, ja jos on ääni joka kuuluu, sitä on velvollisuus myös käyttää. Hyvä tarina on kuitenkin se, joka on minulle aina tärkein.
Kiitos, Siiri! Kosmoskynä onnittelee Finlandia-palkinnosta.