Arla Kanerva: Lopun aikoja
Kansi: Nina Grönlund
Kosmos 2022, 240 sivua
Kustantamon nettisivun mukaan Lopun aikoja on ”utopia ihmiskunnan viimeisistä henkäyksistä”. Yksi lause riittää kertomaan, miten ristiriitaisesta teoksesta on kyse. Dystopioihin ja utopioihin perehtyneet tuntevat sanonnan, että toisen utopia on toisen dystopia. Lopun aikoja on ihmisnäkökulmasta silkkaa dystopiaa mutta luonnon näkökulmasta utopiaa. Ihminen on ollut paha ja tuhonnut luontoa, joten luonto on kääntynyt ihmistä vastaan. Luonto elpyy ja ottaa itselleen takaisin ihmisen valtaamat tilat.
Pian 15 vuotta täyttävän Emman maailmassa ihmisten katoamisesta on tullut tavallista. Hänen elämänsä kuitenkin mullistuu kunnolla vasta, kun molemmat äidit katoavat peräjälkeen ja paras ystävä Ruusukin lähtee vanhempineen kohti pohjoista. Emma jää yksin ja päättää lähteä etsimään Ruusua.
Matkalla Emma tapaa Marian, kulttijohtajan, joka rakentaa paratiisia. Paratiisin rakentajat viljelevät ja kasvattavat ruokaa, rukoilevat Äiti Maata ja elävät Marian oikkujen mukaan. Emma saa paikan Marian siipien suojasta, mutta helpolla saatu on myös helppo menettää. Emmalle selviää, että Marian tavoite on jouduttaa luonnon voittoa.
Keskipohjalaisena kiinnitin huomion tutunkuuloisiin sanoihin ja asetelmaan, sillä kultti, ”näkeminen”, muiden johdattelu ja hyväksikäyttö nimivalintojen kyytipoikina johdattivat ajatukset Maria Åkerblomiin. Lopun aikojen Mariakin on oikukas. Emma tuntuu kuitenkin ihastuvan häneen, koska Maria tarjoaa vaihtoehdon yksinäisyydelle.
Emma ottaa tottelijan ja sivustakatselijan roolin. Hän janoaa hyväksyntää ja ripustautuu muihin, vaikka hänellä on voimakas sisäsyntyinen selviytymisvietti. Silloin kun hänen ei tarvitse taistella henkensä edestä, hän taantuu ja heittäytyy muiden armoille kokemaan ja elämään muiden kautta, tekemään niin kuin käsketään. Emma jättää kysymättä ja kiinnostumatta eikä ymmärrä, milloin muut ovat saaneet hänestä tarpeekseen.
Monilta osin Lopun aikoja tuntuu keskeneräiseltä. Kirjan teemoja olisi voinut syventää ja henkilöhahmoja kasvattaa. Katoamisten logiikka jää hämäräksi, niitä ei juuri perustella eikä niillä kovin paljon spekuloidakaan. Tuntuisi luonnolliselta, että Emma odottaisi kenen tahansa tapaamistaan henkilöistä voivan kadota. Silti äitien katoamisten ja matkaan lähdön jälkeen Emma unohtaa pitkäksi aikaa, että hän itse tai hänen lähimmäisensä voisi kokea tuon kohtalon.
Kanervan kieli on sujuvaa ja helppolukuista, ja hän on löytänyt kirjaan sopivan hivenen surumielisen ja kerrontaa tukevan äänen, joka kantaa alusta loppuun. Maailmanrakennus on kuitenkin läpikuultavaa ja paikoitellen perustelematonta. Kaikenlainen syventävä kuvailu ja pohdinta loistaa poissaolollaan. Kirjassa on jonkin verran pureskelemattoman oloisia kohtauksia, joilla ei tunnu olevan merkitystä, ja hahmot, niin mielenkiintoisia kuin heidän lähtökohtansa ovatkin, jäävät etäisiksi. Tunnetason potentiaalia ei hyödynnetä, vaan väylää hahmojen sisimpään saa etsiä. Toivoin loppuun saakka voivani ymmärtää, miksi Emma toimii niin kuin toimii ja mitä koetut asiat saavat hänet tuntemaan.
Pidin suuresti kirjan ajatuksesta, että luonto olisi tietoinen toimija, joka alkaa taistella itsensä ja tulevaisuutensa puolesta, ja että lopulta ihminen on luonnon edessä aina altavastaaja. Luonnon utopiassa voisi olla tilaa ihmisellekin, mutta koska Lopun ajoissa ihmisen tie on lohduton, romaani ottaa toivon kokonaan pois toiselta antaessaan sen toiselle.
Takakansitekstissä romaania kuvataan ”viehättäväksi ja mukaansa tempaavaksi kertomukseksi seikkailusta, päämäärättömyydestä ja kaaoksesta sekä elämää pursuavasta maailmasta, joka pelastaa itsensä ihmisiltä”. Vaikka lähtökohta on mukaansa tempaava, viehättävyys jää tulkinnanvaraiseksi. Luin Lopun aikoja ennemminkin kertomuksena yksinjäämisestä, itsekkyydestä ja osattomana kasvamisesta. Lupaus elämää pursuavasta maailmasta kiehtoi, mutta odotin romaanin tässäkin kohdassa vievän minua syvemmälle kuin mitä se lopulta teki.
Lopun aikoja on mielenkiintoisia ajatuksia ja ideoita esittelevä romaani, joka voisi olla pohjatyö syvällisemmälle yksinäisyydestä ja hyväksynnän hakemisesta kertovalle teokselle.
Kirja on kustantajalta saatu arvostelukappale.
Mia Myllymäki on kokkolalainen kirjailija, jolta on julkaistu kolme romaania ja useita novelleja. Hänen neljäs romaaninsa Huomistarhuri ilmestyy keväällä 2023 Gummerukselta.