Sukellus scifi-elokuvien monisyiseen historiaan
Markku Soikkeli: Tieteiselokuvan käsikirja 2016, Avain Kustannus. 410 sivua.
Tieteiselokuvan käsikirja on kotimaisen spekulatiivisen fiktion vakiokasvon, tutkija–kirjailija Markku Soikkelin itsenäinen jatko-osa vuosi sitten ilmestyneelle Tieteiskirjallisuuden käsikirjalle. Tieteiselokuvan käsikirjan näkökulmia ovat monipuolisesti historia, elokuvateollisuuden kehitys ja ilmiöt, scifin alalajit ja poliittinen ilmapiiri. Scifin edustajia muissa taiteen- ja viihteenlajeissa, kuten tieteiskirjallisuudessa ja videopeleissä, ei myöskään unohdeta.
Kirjan kahdessatoista alaluvussa esitellään elokuvia enimmäkseen vapaan tyypittelyn mukaisesti: esimerkiksi avaruusmatkailulle ja roboteille on omat alalukunsa. Turhan tarkkaa genrerajausta ei tosin yritetä tehdä, joten samat teokset tulevat esille usein. Jokaisen luvun lopussa on nostettu esille yksi elokuva tarkempaan käsittelyyn. Monipuolisen tarjonnan ansiosta sekä tosifanit että kokemattomammat katsojat voivat viehättyä kirjasta. Erityinen perehtyneisyys ei siis ole tarpeen, eikä kirjaa tarvitse lukea kronologisesti kannesta kanteen. Hakuteos se ei kuitenkaan ole, vaan alaluvut kannattaa lukea kerralla kokonaan.
Soikkeli käsittelee kutakin aihetta varmalla tyylillä, lähes elokuvakritiikkimäisesti. Hän referoi, selittää ja arvottaa tärkeimpiä yksityiskohtia spoilaamatta kuitenkaan itse teosta. Enimmäkseen kirjoittaja on etäinen eikä esimerkiksi hänen oma, oletettavasti läheinen suhteensa aiheeseen tule esiin. Välillä objektiivinen kieli kuitenkin vapautuu tuttavallisemmaksi ja sanojen takaa paljastuu omia mielipiteitä, suosikkeja ja jopa epävarmuutta.
Tämä kirja ei ole opas tieteiselokuvien syvimmäksi ymmärtämiseksi, vaan niiden tuntemiseksi: Tieteiselokuvan käsikirja on ennen kaikkea katsaus lajiperinteeseen. Vaikka Soikkeli itsekin harmittelee lopussa, kuinka tietokirjat harvoin käsittelevät syvällisesti lajityypillisiä piirteitä, ei se tässäkään pääse pääosaan. Kuitenkin näin laajan katsauksen kokoaminen yksiin kansiin on itsessään ansiokasta. Valinta asioiden määrän ja niiden käsittelyn syvällisyyden välillä on epäilemättä vaikea.
Kuten kirjailija on tarkoittanutkin, Tieteiselokuvan käsikirjaa voi lukea perehtymättä sen edeltäjään. Kirjat on kuitenkin toteutettu ovelan hyvin sarjaksi, koska tätäkin teosta lukiessa herää herkästi halu vilkaista Tieteiskirjallisuuden käsikirjan puolelle – onhan scifi-elokuvilla usein esikuvansa kirjallisuudessa.
On hienoa, että taide- ja viihde-elokuvia ei kirjassa liikaa vertailla ja arvoteta, eivätkä kulttielokuvat ja kassamenestykset ole ainoita, jotka saavat kirjassa ansaitsemansa maininnan. Elokuvien käsittely jää siitäkin huolimatta yhä rajoittuneeksi. Keskittyminen englanninkielisiin ja Hollywood-elokuviin on toki levikin perusteella ymmärrettävää, mutta uskaltavampiakin näkökulmia olisin kaivannut. Esimerkiksi feministisiä näkökulmia vain sivutaan ja varsinainen genren itsekriittinen tarkastelu jää pikaiseksi luvuksi teoksen loppuun.
Puutteistaan huolimatta Tieteiselokuvan käsikirja on varsin onnistunut perusteos scifistin kirjahyllyyn. Se ei pureskele elokuvia lukijalle valmiiksi, mikä on kenties hyvä. Palo katsoa ja perehtyä itse lisää on epäilemättä parasta, mitä kirjan lukemisesta voi seurata.
MINNA KEINÄNEN