Ben Bova: Kuunnousu (Aviador, 2018)
Kääntäjä: Laura Kataja
Yhdysvaltalaisen tieteiskirjailija Ben Bovan niin kutsutun Grand Tour -kirjasarjan alkupään teos Moonrise on suomennettu 22 vuotta alkuperäisen ilmestymisen jälkeen. Aviador-kustantamon käännös Kuunnousu viekin lukijansa matkalle uskomattomaan, ehkä jopa liiankin epätodelliseen maailmaan – ysärille.
Ensin pakollinen yleiskuvaus: kolmesta osasta koostuva Kuunnousu on parin sukupolven pituinen, vaihtoehtohistoriallinen kertomus ihmiskunnan haparoivista ensiaskelista avaruuden asuttamisessa. Kaiken keskiössä on Kuunpesä, Masterson Companyn rahavaikeuksissa pyristelevä tutkimusasema kaukana kiertolaisellamme. Tämän ympärillä pyörivät nanoteknologian, avaruusmatkustuksen, energiatuotannon ja uskonnollisen fundamentalismin teemat. Päähenkilöt ovat Mastersonin yritystä johtavan suvun jäseniä tai ulkojäseniä, siis moniongelmaisia miljonäärejä, ja suurinpiirtein samat hahmot esiintyvät romaanin jokaisessa osassa.
Triptyykin osat ovat teemoiltaan ja kerronnaltaan jokseenkin erilaisia, mikä on hieno asia, sillä ensimmäisen osan jälkeen olin jo valmis luovuttamaan. Kuunnousu on kilteimmin sanottuna saippuaoopperaa 90-luvun amerikkalaisen maailmankuvan puhtaimmassa muodossa. Siinä missä Bovan visiot teknologian saralla ovat kauaskatseisia, sosiaalinen symboliikka on vähemmän herttaisella tavalla vanhentunutta.
Kertomuksen miehet ovat neroja, kunnianhimoisia ja uskomattoman komeita. Naiset rakastuvat heihin ensisilmäyksellä ja saavat mitä useimmin joko onnettoman ihailijan tai petetyn, kostoa vannovan rakastajattaren (motiiviköyhän femme fatalen) roolin. Toki teoksessa kaikki paneskelevat kaikkia klassiseen Kauniit ja rohkeat -tyyliin (lukuunottamatta toista päähenkilöä Doug Stavengeria, joka on puhtoisuudessaan ja kyvykkyydessään kirjan virallinen Jeesus), mutta seksuaalisuuden kuvaus on juuri niin yksioikoista kuin se voi mieskirjailijoilla pahimmillaan olla. Avaruuspuvuissa huomioidaan aina ensimmäiseksi se, miten ne istuvat naisastronauttien muotoihin.
Bovan pakkomielteen maailmaa muuttavien visionäärien hallitsemattomaan seksuaaliviettiin voisi tulkita inhimillisille heikkouksille irvailuksi, mutta kaikki kirjassa viittaa siihen, että hän on täysin tosissaan. Nämä syrjähypyt, viettelyt ja mustasukkaisuudet ovat draaman tärkeimmät elementit. Lisäksi kliseisten hahmojen käytös on hädintuskin uskottavaa silloinkaan, kun ei ole kyse tästä kaikki tasot läpäisevästä hysteerisyydestä ja häntäheikkeilystä. Kuunnoususta löytyy nimittäin malliesimerkkejä siitä, mitä kirjoittaja on pakotettu tekemään, kun tapahtumat määrittävät hahmojen luonteen sen sijaan, että hahmojen luonne määrittäisi mitä tapahtuu. Tämäkin on perin saippuaoopperamaista tarinankerrontaa.
Mikä ei tarkoita, etteikö Kuunnousu olisi monella tapaa myös onnistunutta tieteiskirjallisuutta. Ensimmäisen osan lopussa (siis ensimmäisen kolmanneksen päättyessä) tapahtuva käänne todennäköisesti pelastaa koko teoksen: toinen osa onkin ehdottomasti paras kolmesta lähinnä tämän yllätyksen vanavedessä porskuttaessaan. Siinä missä Bovan hahmot toimivat miltei aina juuri niin kuin heidän kannattaa tarinan etenemisen kannalta toimia, muu juoni etenee hyvinkin orgaanisesti. Mikään alussa avattu ei jää sulkematta, kaikki palaa joko vainoamaan tai pelastamaan. Kuten kuuluukin.
Viimeinen osa eli kolmannes puskee höyryjyrän eleganssilla kohti vääjäämätöntä kliimaksia. Silloin alkaa taas pänniä. Onneksi Bova vihdoin hyödyntää myös juonen tasolla aiemmin vihjailtua uusfundamentalismin nousua Maassa. Tämän ansiosta panokset nousevat ja jännitteet kasvavat astetta kiinnostavammiksi.
Teknologian kuvaamisessa ja sen integroimisessa juoneen Bova on oikein taitava, sanan säilän heiluttelussa vähemmän. Kuunnousu on puolikovaa scifiä, jossa monet mutkikkaat kokonaisuudet selitetään hyvin ja fiksusti kun samalla jumitutaan toistamaan jotain yksinkertaista ja merkityksetöntä faktaa sataan kertaan. Kyllä, tuli jo viidennellä maininnalla selväksi, että Kuun ja Maapallon välillä viestiessä on pitkä viive – lukijaa ei tarvitse enää sivulla 500 muistuttaa siitä, että toinen osapuoli joutuu odottamaan joitakin sekunteja ennen kuin kuulee toisen lausuman asian. Varsinkaan kun tämä ei vaikuta juoneen tai hahmojen syventämiseen mitenkään.
Vähemmällä ihmissuhdesotkemisella ja stereotypioinnilla Kuunnousu olisi oikein kelpo teknosaaga. Nyt sitä voi suositella vain intohimoisimmille avaruusmatkaajille.
Laura Katajan suoraviivainen suomennos ajaa asiansa, koska Bova ei juuri runollisia koukeroita harrasta. Käännös olisi kuitenkin kaivannut ankarampaa kielioppisyyniä ja vähintään yhtä oikolukukierrosta. Nyt kieli on hyvin englannin rakenteita mukailevaa, ja lyöntivirheitä riittää.
Kirja on arvostelukappale kustantajalta. Kuunnousun arvostelu on osa syksyn Kosmoskynän avaruusteemaa. Lisää avaruudesta ja sen valloituksesta numerossa 2/18 marras-joulukuussa!