Elina Pitkäkangas: Hukan perimät
Kansi: Karin Niemi
Myllylahti 2020, 363 s.
Elina Pitkäkankaan neljäs romaani sijoittuu tarinallisesti aikaan ennen Kuura-trilogian tapahtumia. Siinä missä Kuura-kirjat olivat itselleni hieman liian nuorekasta luettavaa, Hukan perimät ahmaisi lähes välittömästi mukaansa. Hatunnosto myös siitä, ettei trilogian tunteminen ollut välttämättömyys uusimmalle lukunautinnolle – ja toisaalta kolmoissarjan lukeneille tämä esiosa tuo oman maukkaan lisämausteensa.
Karin Niemen oivallisesti suunnittelema kansikuva antaa jo osviittaa, mistä kirjassa on kyse. Punaisen ja mustan voimakkaan kontrastisessa kuvassa Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan kannesta tuttu kasvoprofiili kiertyy suden pään kanssa kuin yin ja yang ikään. Ja siitähän kirja kertoo: hyvän ja pahan taistelusta, jossa näkökulma riippuu, kummalla puolella muuria elelee.
Hukan perimissä Suomen kaupungit on nimittäin erotettu muureilla lykantropiaan sairastuneista, jotka täydenkuun aikaan muuttuvat vaarallisiksi ihmissusiksi. Nuori aliupseerioppilas Alexander Berg pääsee hieman odottamatta hukkia metsästävän sotilasjärjestö Jahdin täydenkuun partioon, jota johtaa kokenut ja jämpti kapteeni Väinö Ollikainen.
Kuusamon purevan kylmässä talviyössä Alexander laittaa tuhannet toistoharjoituksensa koetukselle, mutta epäonnistuu silti tärkeimmässä oppitunnissaan: hukkaa ei saa ikinä päästää hyppyetäisyydelle. Tokihan pahin tapahtuu ja yksilöt joutuvat sopeutumaan uusiin todellisuuksiinsa.
Alexin ja Väinön lisäksi kirjassa seurataan Väinön vaimon Ellan, Alexiin verisiteellä kytketyn Ronjan sekä ihmissutena jo jonkin aikaa eläneen Tuulin elämää. Jokainen keskiyön komennus on uhka Väinön ja Ellan kiinteän turvalliselle parisuhteelle, ja kun Väinö ei lopulta palaakaan viimeisimmältä komennukseltaan, pariskunnan täytyy rakentaa suhteensa rajat uudelleen. Alexin ja Ronjan leiskuvampi yhteys tuo tarinaan nuoruuden poukkoilevaa intohimoa, ja Tuulin yksinäisen suden hahmo on sympaattinen kaikessa hiljaisessa huolenpidossaan. Yhtä kaikki, jokainen heistä kaipailee jonnekin muualle ja kahtiajakautunut elämä riipii menneen onnen, nykyisen epävarmuuden ja pelottavan tulevaisuuden välillä.
Pitkäkankaan luoma vaihtoehtoinen Hukka-Suomi on vakuuttavasti taustoitettu ja taiten rakennettu. Jahdin ja ihmissusien välinen tiukka vastakkainasettelu sekä jälkimmäisiä tutkiva ja puolustava Werecare-järjestö luovat puitteet, joiden kiemuroissa jokainen valitsee puolensa – syystä tai toisesta useampaankin otteeseen.
Pitkäkangas kuvailee maisemia ja olosuhteita sekä henkilöiden välisiä rakenteita ja yksilöiden mielentiloja mestarillisesti. Pakkanen kipristelee nilkoissa, ympäröivän metsän pimeys on läpitunkevaa ja lopulta veri roiskuu ja sisäelimet mässähtelevät. Hahmojen mukana lukija pääsee niin Jahtiin, jahdattavaksi kuin onnettomaksi sivustaseuraajaksikin. Varsin nautinnollisesti.
Kirja on kustantajalta saatu arvostelukappale.