Koronapandemia on synnyttänyt jo nyt aihetta purkavaa kaunokirjallisuutta, ja varmasti saamme lukea vielä pitkään uusia pandemian innoittamia romaaneja. Emma Luoman toinen romaani, yleisvaarallista tartuntatautia kuvaava Perhosten aika (Myllylahti, 2021), on kuitenkin kustantajan verkkosivuilla olevan haastattelun mukaan ideoitu ennen nykyisiä poikkeusaikoja – korona-aika on vain loksauttanut siinä asioita kohdilleen. Kirjassa pelottavaa tautia levittävät hyönteiset, mutta jokainen meistä löytää varmasti kirjasta tunnelmia, joihin voi samaistua.
Tarinan päähenkilö on Viima, Kuopiossa asuva nuorimies, joka on viimein saanut elämänsä jonkinlaiseen järjestykseen. Masennus ja muut mielenterveysongelmat ovat vieneet hänet sairaalahoitoon asti. Nyt elämässä on kuitenkin valoa, sillä Viimalla on tyttöystävä Tuikku, mieluinen työ tatuointistudiolla ja hyvä ystävä Oula. Mutta sitten joka puolelta Kuopiota, myös Viiman ja Tuikun asunnosta, alkaa löytyä outoja toukkia, joiden takia ihmiset joutuvat evakkoon. Perhoskammoisen Viiman pahin pelko käy toteen: toukat ovat perhosentoukkia. Eikä mene kauaa, kun ne ahdistavat muitakin, sillä toukista syntyvät perhoset erittävät myrkkyä ja munivat ihmisten kurkkuihin. Karmea tauti on valtaamassa Kuopion.
Viima on taitavasti rakennettu päähenkilö. Hänen ulkoinen olemuksensa runsaine tatuointeineen ja lävistyksineen saa hänet näyttämään monien silmissä pelottavalta, mutta hän itse taistelee perhospelkoaan vastaan. Itse asiassa hän pelkää kaiken taas romahtavan. Mielenterveysnäkökulma onkin erinomainen lisä tarinaan, joskin olisi ollut mielenkiintoista, jos Viiman perhospelon syntyä olisi valotettu enemmän. Onko siihen jokin syy, että Viima on alkanut pelätä juuri perhosia, joiden toukatkin ovat kuitenkin melko suloisia ja vaarattomia? Mitä kauheaa Viima on ajatellut perhosista seuraavan jo ennen kirjan kuvaamaa tuhoa?
Viiman ahdistus perhosten äärellä on kuvattu uskottavasti. Ainut yksityiskohta, jota ihmettelin, oli, kuinka Viima uskalsi palata töihin Inkinator-tatuointistudioon saamatta vahvaa ahdistus- tai paniikkikohtausta, vaikka oli aiemmin nähnyt siellä perhosentoukkia. Tilanteen olisi pakko olla Viimalle henkisesti hyvin raskas altistus pelottavalle asialle. Inkinatorille menoa olisi siten voinut käyttää tehokkaasti yhtenä askelena Viiman taistelussa pelkoaan vastaan, sillä Perhosten aika on myös tarina vaikeiden ajatusten voittamisesta.
Viiman lisäksi myös romaanin muut henkilöt ovat eläviä. Itse pidin erityisesti Tuikusta, jonka murteellinen puhe herättää hahmon eloon joka kerta, kun hän avaa suunsa: ”Voi pupu, mie luulen, että huomenna on pahempi. Perhosella on sellanen rytmi.” Tuikussa voi nähdä leppoisan ja rakastavan itäsuomalaisuuden parhaimmillaan.
Kun tarinan henkilöiden tilanne pahenee, jokaisesta, joka voi auttaa, tulee tärkeä. Viiman lähipiirissä on kuitenkin asioita, joista ei puhuta ja jotka kaihertavat. Tärkein niistä on kolari, jossa Oulan sisko Unna on kuollut. Viimalla on oma syyllisyytensä, Oulalla omansa. Ystävien välillä on kuitenkin vahva side, ja vaikeuksista on selvitty ennenkin. Perhosten aika onkin vahvasti tarina myös ystävyydestä.
Itselleni erityisen lisäarvon kirjaan tuo se, että se sijoittuu kotikaupunkiini Kuopioon. Tarinan aikana vieraillaan niin Malja-baarissa kuin Veljmies-ruokakaupassakin, evakkokylä syntyy kauppakeskus Matkuksen valtavalle parkkipaikalle, ja epäilen vahvasti tunnistavani Kauppakadulta talon, jossa Oula asuu. Kuopio on tarinan henkilöiden rakas kotikaupunki, joka on tuhoutumassa. Siksi onkin irvokasta, että ihmiset muualta Suomesta tekevät toukkia vilisevään kaupunkiin turistimatkoja nimenomaan perhoskatastrofin innoittamina. Kuopio näyttäytyy kirjassa sellaisena, millaisena itsekin sen näen – ilman tappavia perhosia toki. On virkistävää, että kiinnostavaa kirjallisuutta sijoitetaan mahdollisimman monenlaisiin miljöisiin, joskus jopa minullekin tuttuun ympäristöön.
Keskeisessä roolissa Perhosten ajassa on myös KYS, Kuopion yliopistollinen sairaala. Siellä toimivat sekä Viiman että Oulan siskot, Viiman sisko Veera lääkärinä ja Oulan sisko Saaga graduntekijänä, joka yrittää selvittää toukkien vaikutusta koe-eläimiin. Saagan löydökset kerrotaan toukkatutkijan päiväkirjamerkintöinä. Niiden kautta lukija saa tietää asioita, joita Saaga ei voi suoraan kirjan henkilöille kertoa. Tavallisten ihmisten ja lääkäreiden välille syntyy epäluottamus, kun riittävästi tietoa toukista ja perhosista ei ole kenenkään saatavilla. Ihmiset pelkäävät joutuvansa leikkauksiin vastoin tahtoaan, ja myös eristys pelottaa. Tarina ei vaadi lisää lääketieteellistä näkökulmaa, mutta mielessä käy, kuinka mielenkiintoista olisi ollut lukea enemmän lääkärinäkökulmaa tautiin, jota ihmiskunta ei vielä tunne – Emma Luomahan on ammatiltaan lääkäri.
Yleistä hysteriaa, kyselyä ja vähättelyä kuvataan puolestaan Gotsu Just Nyt -foorumilla, jolle myös kirjan keskeiset henkilöt kirjoittavat. GJN on epävirallinen tiedotuskanava. Gotsu viittaa Kuopioon Suomen Gotham Citynä, joka todella tarvitsisi kirjan tapahtumien aikana Batmaninsa. GJN-foorumin tekstejä lukiessa mieleen tulevat väistämättä koronasta käydyt nettikeskustelut. Kun tapahtumat siirtyvät hetkeksi pois Kuopiosta, korostuvat ihmisten liikkumista rajoittavat toimenpiteet. Perhosten ajassa ei kuitenkaan käsitellä laajemmin sitä, miten perhosten ja niiden toukkien leviäminen laajemmalle onnistutaan estämään.
Kirjan kauhuvaikutteet tehoavat varmasti eri tavalla eri ihmisiin. Jonkun saattaa olla vaikea lukea loppuun kirjaa, jossa toukat täyttävät ihmisten hengitystiet; toinen lukee ötököistä jaksamatta olkiaan kohauttaa. Tarina on kuitenkin intensiivinen loppuun saakka, ja vaikka perhoskauhu ei pelottaisikaan, kiivaat tapahtumat saavat lukemaan viimeiset sivut hengästyneenä. Suuri merkitys jännitteen säilymiselle on myös sillä, että kirjassa ihmissuhteet ovat keskiössä. Miten Viima selviää eteen tulleista vaikeuksista, jotka pahenevat koko ajan? Voiko pelot voittaa? Voiko ihmiset ja ihmissuhteet pelastaa? Nämä kysymykset pitävät kirjan jännitteen hyvänä viimeiselle sivulle asti.
Perhosten aikaa voi lämpimästi suositella. Se on pandemian vuoksi ajankohtainen teos, mutta se kertoo paljon muustakin kuin katalasti leviävästä tappavasta taudista. Se muistuttaa rivien välissä ennakkoluuloista, joita saatamme kokea ihmisten ulkonäön vuoksi. Eikä vähäinen arvo ole sekään, että kirja antaa asiaa tuntemattomille aavistuksen siitä, millaista on, kun oma pää täyttyy hankalista ajatuksista ja yrittää taistella niitä vastaan. Ehkä joku kirjan luettuaan myös huomaa, että on arvokkaita asioita, joiden vuoksi kannattaa yrittää voittaa pelkonsa.
Kirja on kustantajalta saatu arvostelukappale.