Kosmoskynän lanu-kesä lähenee jo loppuaan, mutta halusimme nostaa listalle myös kaiken ikäisille sopivaa laadukasta fantasiasarjakuvaa. Ja mikäpä sopisi kuvaukseen paremmin kuin Jeff Smithin Orvokki (Like 2019).
Jeff Smithin Luupäät uudelleenmääritteli ilmestyessään fantasiasarjakuvan rajoja. Samoihin aikoihin, kun esimerkiksi Neil Gaimanin Sandman nosti spekulatiivisen sarjakuvan varteenotettavaksi aikuisten taidemuodoksi, Jeff Smith alkoi julkaista lämminhenkisiä seikkailutarinoita omituisista valkoisista otuksista, jotka eksyvät kaukaiseen laaksoon. Kuin huomaamatta Luupäiden veljesten seikkailut kasvoivat elämää suuremmaksi saagaksi inhimillisyyden kirjosta ja perimmäisestä olemuksestamme. Alkuperäisen pääsarjan komeasti väritettyjen uusintapainosten jälkeen saimme viimein suomeksi, Antti Koivumäen kääntämänä, myös esiosa Orvokin. Sujuva käännös onnistuu tanssahtelemaan sarjan varhaisvaiheiden aiheuttamien nimistöongelmien ympäri (mm. päähenkilöiden symboliset nimet lokalisoitiin aikanaan ennen kuin niiden merkitys tarinan kannalta kävi ilmi) ja sopii hyvin vakavasävyiseen esiosaan, vaikka Jorma Penttisen notkea hulvattomuus replikoijana kruunasikin ensimmäiset käännökset.
Orvokki kertoo Olga-mummon nuoruuden käännepisteestä ja suhteesta siskoon Pinjaan. Kuninkaalliset sisarukset lähetetään opiskelemaan mystikkojen luo Vanhan miehen luolalle. Suurista voimistaan huolimatta siskokset ovat myös kasvunsa kanssa kipuilevia nuoria: lempi ja kateus alkavat lyödä kiilaa sisarusten väliin. Pinja kadehtii Orvokin unennäkijän lahjoja, ja Orvokki puolestaan ottaa haparoivia ensiaskelia rakkauden poluilla. Pääsarjan lukeneille loppuratkaisu on tietysti valmiiksi tiedossa, mutta kiinnostavaa onkin matka sinne. Smith kuvaa inhimillisten tunteiden kirjoa samalla rikkaudella kuin ennenkin.
Poikkeuksena pääsarjaan Orvokin on piirtänyt Jeff Smithin sijaan Charles Vess. Muutos toimii useasta syystä hyvin. Ensinnäkin Charles Vessin klassisista satukirjakuvituksista ammentava tyyli tukee takaumajakson erottumista päätarinasta ja luo haikean syysauringon lämmittämän kuvan menneestä nuoruuden viattomuudesta. Lisäksi piirtäjävierailu on myös hyvä hatunnosto genren sisällä: Charles Vess kuvitti aikanaan Neil Gaimanin Sandmanin Kesäyön unelma -tarinan, joka jäi ainoaksi World Fantasy Awardin voittaneeksi sarjakuvaksi koskaan (säännöt muutettiin voiton jälkeen sulkemaan sarjakuvateokset pois ehdokkaista).
Entäpä kohdeyleisö? Siinä missä Luupäiden pääsarjan ensimmäiset osat sopivat hyvin perheen pienimmillekin – ainakin omassa lähipiirissä ne ovat olleet suosiossa jo nelivuotiaasta lähtien – Orvokin teemat ovat selvästi synkempiä. Vessin satukirjakuvitus vetoaa nuoriinkin lukijoihin, mutta varsinkin loppuratkaisu on emotionaalisesti sen verran karu, että ainakaan kaikille lapsilukijoille se ei välttämättä sovi. Eli vaikka aivan ensimmäiset Luupäät olivatkin (ehkä pienellä varauksella) lämminhenkistä koko perheen sarjakuvaa, Orvokki asettuu samaan linjaan pääsarjan viimeisten osien kanssa. Lapsilukijan kanssa aikuisen on syytä perehtyä itse materiaaliin ensin ja arvioida tapauskohtaisesti, onko lapsi valmis käsittelemään tarinan. Mutta ainakin noin kymmenvuotiaasta ylöspäin kannattaa koko Luupäät-saagaa jatko-osineen tarjota lähipiirin nuorisolle luettavaksi.
Orvokki on haikeudessaan kaunis ja eheä tarina, joka aukeaa eri tavoin eri ikäisille lukijoille. Se toimii hyvin myös itsenäisenä teoksena, joskin varmasti parhaimmillaan se on pääsarja ensin nautittuna.
Kirja on kustantajalta saatu arvostelukappale.
Kosmoskynän lanu-kesä on viikottainen juttusarja, jossa nostetaan esiin lähivuosien kiinnostavia spekulatiivisia lasten ja nuortenkirjoja. Juttusarjan mahdollistaa Suomen arvostelijain liitto ry:n näiden artikkelien kirjoittajalle myöntämä apuraha. Sarjan muut osat löytyvät täältä.