Joanna Heinonen: Veren väki
Kansi: Heikki Savola
Kustannusliike Robustos 2021, 311 sivua
Kohtalokas hyökkäys kiskaisee Kiiran mukaan sotkuun, jonka osana hän ei haluaisi olla. Kiira oppii, että veren väkeä on olemassa. Veren väki ei ole sama kuin vampyyri, tai näin hänelle ainakin väitetään. Pikkuhiljaa Kiiralle selviää, että veren väkeä tutkitaan salaa ja kyseenalaisin keinoin Jyväskylän yliopiston alle rakennetuissa käytävissä. Samaan aikaan Kiira huomaa, että hänen läheisensä alkavat unohtaa hänet.
Kirja sijoittuu Jyväskylään. Itsekin entisenä jyväskyläläisenä tuttujen paikkojen, teiden ja ravintoloiden nimet lisäävät mielenkiintoa ja samaistumispintaa. Kirjailija on saanut hyvin maantieteelliset faktat mukaan tarinaan, mikä on tietenkin ilahduttavaa: epäkohdat jäisivät muussa tapauksessa varmasti häiritsemään. Yläkaupungin ja keskustan voi lähes nähdä silmiensä edessä hahmojen seikkaillessa baareissa ja yliopiston rakennuksissa. On myös ilahduttavaa, että kerrankin Suomeen sijoittuva tarina tapahtuu muualla kuin Helsingissä.
Takakannen esittelyn perusteella odotin päähahmon olevan vahva naishahmo, feministi, joka pärjää itsekseen ja on oman elämänsä sankari. Sen vuoksi alun ihmissuhde- ja ”neito pulassa” -draama tuntui pettymykseltä. Jokaisen nuorena opiskelijaelämää viettäneen on sinänsä helppo samaistua päähahmoon. Viinanhuuruinen sekoilu opiskelijabileissä, parisuhteen tilan kyseenalaistaminen ja hiukan lapsellinen riitely aiheuttaa useampia hymähdyksiä.
Kirjan alussa kerrotaan Kiiran lapsuudesta, hänen vanhemmistaan ja ystävästään, jonka kanssa he ovat ajautuneet erilleen. Takaumat lapsuuteen eivät mielestäni tuo erityisen paljon lisää sisältöä itse tarinaan, ja niiden vuoksi koen tarinan lähtevän käyntiin turhan hitaasti. Päähahmona Kiira kasvaa tarinan edetessä vastaamaan lähemmin sitä mielikuvaa, jonka takakannen perusteella olen hänestä saanut: toimija, ei vain neito pulassa. Hän tekee huonoja ratkaisuja, eikä toimi aina niin puhtoisesti, kuin sankarittaret tarinoissa yleensä, mikä tekee hahmosta virkistävän erilaisen.
Suunnilleen kirjan keskikohdalle asti tarinan lukeminen saattaa helposti lipsahtaa ajatukseen siitä, että on lukemassa Twilight-fanifiktiota. Nuori neito tasapainoilee kahden nuoren miehen huomion välillä, joista toisesta jo tiedetään tai ainakin arvaillaan, että kyse ei ole pelkästään ihmisestä. Samalla päähenkilö etsii tietoa veren väestä ja vampyyreistä. On kuitenkin hienoa, että kirjailija ottaa asian itsekin esille, ikään kuin sanoakseen, että ”tiedän tämän kohdan muistuttavan paljon Twilightia, mutta koittakaa kestää”. Kyseisen kohdan yli lukeminen kannattaa: tarina lähtee kunnolla vauhtiin ja sen jälkeen lukemista ei pysty enää lopettamaan. Päähahmolta odottamani räyhäkkyys nousee pintaan ja lopulta tarina antaa aihetta myös ääneen nauramiseen.
Teemoiltaan kirja käsittelee ystävyyttä, rakkautta ja kasvua ihmisenä. Tarinan edetessä Kiira kasvaa henkisesti, joskin loppumetreille asti ratkaisut tuntuvat osittain keskenkasvuisilta. Uskon sen kuitenkin olevan tarkoituksellista ja tyyli sopii hyvin tarinaan. Kokonaisuutena kertomus on viihdyttävä, ja selkeät viittaukset sekä pop-kulttuuriin että kansanperinteeseen antavat monta sykähdyttävää kokemusta.
Eeppisen fantasian suurena ystävänä jäin kaipaamaan henkilökohtaisempaa ja syvempää suhdetta tarinan sivuhahmoihin. Jotkut heistä jäivät todella etäisiksi, vaikka olisivat ansainneet roolinsa ja tapahtumiin vaikuttavuutensa perusteella merkittävästi enemmän huomiota ja läheisemmän suhteen lukijan kanssa. Myönnettäköön kuitenkin, että suhtautumiseeni tarinan hahmoihin vaikuttanee myös se, että en ehkä ole täysin kirjan kohderyhmää. Hieman nuorempi lukijakunta ei välttämättä kaipaa tarinaan tai sen hahmoihin syvempiä kerroksia, vaikka tarina tarjoaa juuri sopivan määrän eskapismia myös päälle kolmekymppiselle.
Lajityyppinä suomenkielistä young adult -fantasiaa ei hirveän paljon ole, joten Veren väki on tervetullut lisä kotimaiseen fantasiakirjallisuuteen. Lukukokemuksena teos on alun kangertelun jälkeen miellyttävä, ja chick lit -piirteet keventävät muuten synkähköä tarinaa. Suosittelen kirjaa erityisesti kevyempien vampyyritarinoiden ystäville. Kirja sisältää sen verran graafista kuvailua väkivallasta, päihteistä ja seksistä, että varhaisteini-ikäisille kirja saattaa olla vähän liikaa.
Kirja on kustantajalta saatu arvostelukappale.
Tiia Savelius kirjoittaa luonnnosta ja luontoyhtoyhteydestä tavoitteenaan myös jakaa tietoa näistä aiheista. Hänen kirjoituksiaan pääset lukemaan mm. IG-kanavalla @pohjoisestaluonnosta.