Kirjoittanut: Camilla Kantola
On 1600-luku. Ruotsin itärajalla käydään sotaa. Etelä-Suomen metsäisessä pikkukylässä asuvan Matti Jurvasen elämässä tapahtuu sarja onnettomia käänteitä, jotka alkavat siitä, että diplomaattien ryöstelevä saattue saa aikaan tuhoa matkallaan metsän halki.
Ihmissuden kronikassa on kauttaaltaan hieno, uskottavan tuntuinen ajankuva, erityisesti ihmisten elämänasenteen, sivistyserojen ja erilaisuuden pelon kuvaus. Ruotsalaisten diplomaattien vieras kieli on korven asujalle ”baabelinpuhetta”, ja kulkutaudit ja noituus sekoittuvat toisiinsa. Toisaalta kirja myös etenee vauhdikkaasti ja kerronta on enimmäkseen miellyttävää lukea, elävää ja kiinnostavaa.
Ihmissuden kronikka on Niemisen 18. teos. Se näkyy tekstin laadussa hyvällä tavalla.
Spefilukijan näkökulmasta erityisen kiehtovaa oli päähenkilöiden taikauskoinen käsitys maailmasta, velhoista, noidista ja papeista. Varsinainen yliluonnollinen elementti jää kirjassa kuitenkin ohueksi. Ja vaikka kirjan takakannessa ja nimessä esiin on nostettu ihmissudet, kirja kuvaa pikemminkin elämää korpi-Suomessa ja vanhan ja uuden uskon vastakkainasettelua.
Kirjan ihmiskuvassa lähtökohtana on elämän ankaruus. Rangaistukset ovat julmia ja ihmiset karuja, varsinkin vallanpitäjät. Kirkko ja hallinto käyttää lakeja lähinnä sorron välineenä. Jossain käydään sotaa, joka on järjetön ja tappava ryöstöretki. Hahmojen arvomaailma on suoraviivaisesti sidoksissa pieneen elinpiiriinsä. Teksti pitää tämän linjansa loppuun asti. Mukavaa kuitenkin on se, että päähenkilöä kohtaan on helppo tuntea sympatiaa elämänsä vieraudesta huolimatta. Hän yrittää parhaansa hankalissa olosuhteissa eikä ajattele pelkästään itseään.
Kirja ei aihepiirinsä puolesta lavenna uuden suomalaisen kirjallisuuden kenttää erityisemmin: 1600-lukua on nähty muissakin viime aikojen kirjauutuuksissa. Ehdottomasti parasta kirjassa on käytetty kieli ja laaja vanha sanavarasto. Ne luovat muinaisten aikojen tuntua.
Ihmissuden kronikka on saatavissa muun muassa Adlibriksestä, Suomalaisesta ja Infosta.