Laura Luotola: Paha poika
Kansi: Päivi Hakanen
Iris Kustannus 2021, 175 sivua
Pienoisromaanin minäkertoja-päähenkilö Léonard Delcroix istuu ensimmäiseltä sivulta alkaen tutkintavankeudessa. Vapauttavaa tuomiota ei ole odotettavissa, mutta rikoksen tarkka luonne pysyy piilossa varsin pitkään. Teos on lähes kokonaan takaumaa, Léonardin muistelua siitä, mikä on saattanut hänet telkien taakse. Vain joidenkin sivujen verran ollaan tarinan nykyajassa vankilassa. Haastavaksi kirjan tekee se, ettei takaumakaan kerro menneestä kronologisesti. Muistelussa hahmottuu kuitenkin ihmissuhde, joka on syössyt Léonardin vaikeuksiin, joissa hän nyt on.
Ihmissuhteen osapuolet ovat Léonard ja tarinan keskeiseksi arvoitukseksi muodostuva Ilunga Majambu -niminen henkilö. Léonardin todennäköisesti tekemän rikoksen tutkijat eivät usko, että Ilungaa on olemassakaan. Totuus hänestä onkin niin häilyvä, että lopulta myös minäkertoja harhautuu miettimään, elääkö Ilunga vain hänen mielessään.
Toisaalta Léonardilla on vakaa uskomus, että juuri Ilunga on kaiken takana, syyllinen siihen, että Léonard on joutunut syytetyksi jostain, mitä ei ole tehnyt. Maagisen realismin elementit alkavat hiipiä tarinaan, kun minäkertoja uskoo Ilungan tunkeutuneen hänen sieluunsa ja käyttäneen häntä toteuttamaan pahat tekonsa. 
Léonardin ja Ilungan suhde ei kuitenkaan ole alusta asti ahdistava. He ovat ensin rakastavaisia, mutta intiimisuhde päättyy kuin seinään, kun he ovat matkustaneet Ilungan kotitaloon M-Saint-Jean-nimiselle pikkupaikkakunnalle. Yhden hellyyttä täynnä olevan yön jälkeen Ilunga katoaa mystisesti. Léonard jää kylään ihmettelemään, mitä tapahtui, eikä osaa lähteä pois. Välillä hän kuvittelee Ilungan vierailevan luonaan. Näiden hetkien tunnelma on ahdistavan painostava. Sama painostavuus kulkee mukana, kun pikkuhiljaa pohjustetaan ideologisella tasolla karmivaa tekoa, josta päähenkilö on syytettynä. Samalla avataan minäkertojan taustoja, erityisesti hänen suhdettaan Kongoon ja sen historiaan.
Kuten päähenkilökin, Ilunga asuu Belgiassa. Hänen juurensa ovat kuitenkin entisessä siirtomaassa Kongon demokraattisessa tasavallassa. Taustalla häilyy koko ajan myös samalla alueella 1800–1900-lukujen vaihteessa sijainnut Kongon vapaavaltio, Belgian kuningas Leopold II:n yksityisomistuksessa ollut alue. Se on surullisenkuuluisa kansanmurhasta, jonka uhrimäärästä on erilaisia näkemyksiä, mutta alimmillaankin kuolleita arvioidaan olleen useita miljoonia.
Léonardin suhde Ilungaan on kahtiajakoinen ja aiheuttaa syyllisyyttä. Onko Ilunga minäkertojalle rakastettu aidolla tavalla vai vain eksoottisen kulttuurin edustaja, jonka Léonard toivoo auttavan ymmärtämään omaa kulttuuriaan ja päästämään syyllisyydestä irti? Kostaako Ilunga itse asiassa Léonardin kautta kaiken vääryyden, mitä hänen kansaansa kohtaan on tehty?
Paha poika on pohjimmiltaan tutkielma syyllisyyttä kantavasta mielestä. Suhde Ilungaan tuo valkoisen ihmisen pahat teot lähelle Léonardia. Lisäksi Léonardin isä on ollut poikansa ihailema tutkija, jonka ajatukset siirtomaavallasta ovat nykyajan näkökulmasta kyseenalaisia. Kun aikaa on kulunut ja suhtautuminen kolonialismiin on sen myötä muuttunut, suhtautuminen isän kirjoituksiinkin on muuttunut. Hän on joutunut huonoon valoon, eikä Léonard tiedä, mitä ajatella.
Léonard on tehnyt myös omaa väitöskirjaansa muttei ole saanut asetettua ajatuksiaan kuosiin. Hän on tutkinut afrikkalaisesineitä, jotka ovat aarteita mutta muistuttavat toisaalta vääryyksistä, joita siirtomaavalta teki Kongossa. Eurooppalaiset tuhosivat kulttuurin, jota Léonard yrittää tutkia, eikä hän kestä tätä sisäistä ristiriitaansa:
”Tutkimukseni, jonka aiheesta ja viitekehyksestä olin aikoinaan ollut ylpeä, ja johon elimellisesti liittyneestä maisterintyöstä olin saanut parhaan mahdollisen arvosanan sekä professorini kunnioituksen ynnä opiskelutovereideni kateuden, ei ole muuta kuin hurskastelevaa kiertelyä totuuden liepeillä ja epätoivoinen yritys etsiä oikeutusta syntyperäisten etuoikeuksien saastuttamalle olemassaololleni.”
Se, mistä Léonard on saanut arvostusta, tuhoaa hänet. Kongon historia vainoaa minäkertojaa joka suunnalta.
Léonardin tutkimuksiin liittyvillä nkondi-veistoksilla on tarinassa merkittävä rooli. Veistokset ovat kongolaisten uskomusten mukaan vahingoittamiseen kykenevien henkien asuinsijoja. Ne vahingoittavat suojellakseen. Léonard on niihin perehtynyt, mutta hän näkee väkivaltaista unta, johon ilmestyy tuntematon nkondi-veistos ja swahilinkielinen viesti, joka kertoo: ”Seitsemän miestä teurastetaan tänään.” Uni on eräs tarinan uhkakuvia luova elementti.
Tarinassa on paljon muitakin kauhun aineksia, mutta ne annostellaan harkitusti, jolloin ne myös toimivat hyvin. Kieli tukee taitavasti kammottavan tunnelman syntymistä:
”Hapeton pimeys värähteli näkökentän rajoilla, laajeni, ja pökertymistä edeltävä hiki purskahti kasvoilleni, kainaloihin, nivusiin. Kiskaisin verhoa horjahtaessani; kangas irtosi kiinnikkeistään, ja metalliosat helisivät pitkin lattiaa. Kuunvalo tulvahti huoneeseen. Hopeinen kiekko toljotti pilvien välisestä railosta, hentoisen usvan takaa kuin kaihin samentama mykiö.”
Myös maagisen realismin elementit ovat onnistuneita. Sieluun tunkeutuminen on yksi niistä. Lisäksi Léonard joutuu uskomattomalla tavalla M-Saint-Jeanista kellarissa olevaa käytävää pitkin Kuninkaalliseen Keski-Afrikan museoon, joka sijaitsee kymmenien kilometrien päässä. Mutta ovatko nämä asiat totta vai tunnetta? Mitään ei anneta valmiina, ja jokaisen on valittava lukutapansa ja se, mihin uskoo. On tarkoituksellisesti hämärää, mikä Léonardin kertomassa on totta ja mikä hänen mahdollisesti sekoavan mielensä tuotosta. Joko Léonard on järjissään ja karmean taikuuden uhri, tai hänen mielensä on hajonnut pahemman kerran.
Perusidea siitä, että minäkertoja on tutkintavankeudessa ja sinne joutumisen syy esitetään takaumana, on hyvä ja luo alusta asti tarinaan toimivan jännitteen. Jonkin verran vähemmän aikajärjestyksen rikkomista olisi kuitenkin tehnyt tekstille hyvää. Takaumana esitetyn päätarinan olisi voinut esittää kronologisesti.
En selvinnyt lukemisesta ilman useita googlauksia Kongon historiasta, sillä vaikka minulla on toki siirtomaa-ajasta yleiskäsitys, kovin tarkkoja yksityiskohtia tietyn alueen historiasta en hallitse. Googlailuni lähti kuitenkin omasta uteliaisuudestani tietää lisää. Teos itsessään antaa sen, mitä tarinan ymmärtämiseen tarvitaan. Lukemista helpottaa, jos etukäteen tietää hieman Kongon demokraattisen tasavallan historiasta, Kongon vapaavaltiosta ja nkondi-veistoksista. Mutta jollei tiedä, Paha poika herättää mielenkiinnon ja vie uusien asioiden äärelle.
Paha poika ansaitsee kaksikin lukukertaa. Pienet yksityiskohdat saavat täyden merkityksensä vasta, kun tarinan kokonaisuus hahmottuu. Kirjassa itseäni miellyttää se, että monet asiat jäävät tarinan lopussakin arvoituksiksi. Hämmentävä tarina jää vaivaamaan mieltä paremmin kuin kiehtova mysteeri, joka olisi selitetty lopuksi juurta jaksain.
Kirja on kustantajalta saatu arvostelukappale.