Kiteytetäänpä Kolmannen sisaren (Otava, 2018) alkuasetelma: Maailmojen välisenä risteyskohtana toimivaa Royaumen ikiyöhön vajonnutta valtakuntaa hallitsevat näennäisesti musta ja valkoinen noita, mutta kaikkien kohtaloita hallitsevat sielunpeilin antamat laulut, jota ilman noidasta tulee lauluton Sanchant, joka vangitaan välittömästi, kuten ensimmäinen lauluton, Kolmas sisar, joka varasti auringon, ja heti tarinan alussa mustan noidan tyttären Lunen paras ystävä valkoisen noidan tytär Ciel jää ilman laulua, minkä vuoksi tyttöjen on paettava kauas toiseen maailmaan, meidän Maahamme, taikakouluun Lyceumiin, missä heidän kohtalonsa kietoutuvat kolmeen salaperäiseen veljekseen.
Hengästyitkö? Niin minäkin, kun aloitin Kolmannen sisaren lukemisen odottaen melko suoraviivaista nuortenkirjaa.
Heti alkuun todettakoon, että informaation määrä on sekä Kolmannen sisaren siunaus että kirous. Magdalena Hai loihtii sivuille rikkaan maailman, jossa epäilemättä riittää aineksia tutkittavaksi useammankin jatko-osan verran. Kohdeikäryhmälle tämä lienee juuri sopiva paikka, johon uppoutua. Itse tarina yhdistelee seikkailua ja teiniromanssia ja maustaa kokonaisuuden eepoksensirpaleilla, vaihtoehtoisilla todellisuuksilla sekä häivähdyksellä avaruusoopperaa. Alun hovijuonittelujen jälkeen näyttämöksi vakiintuu Lyceumin sisäoppilaitos, mikä lienee ollut yksi kimmoke teoksen markkinoinnille ’mangahenkisenä’ romaanina. Itse koen, että on jokseenkin absurdia määritellä kirja valtavan kirjon erilaisia tarinatyyppejä kattavan visuaalisen ilmaisumuodon kautta. Mutta mangahenkistä tai ei, itse tarinassa ihmiset, noidat ja muut yliluonnolliset taistelevat, rakastuvat, löytävät omia voimiaan ja kokevat toinen toistaan mullistavampia käänteitä. Mistään vähäeleisestä teoksesta ei siis ainakaan ole kysymys, ja kohdeikäryhmää tämä miellyttänee.
Ihmissuhteisiin ja suuriin tunteisiin painottavassa teoksessa tuntui oudolta tyylivalinnalta, että kerronta oli jätetty paikoitellen melko pintatasolle. Nuoremmille lukijoille suunnatussa Kerjäläisprinsessassa ja sen jatko-osissa tämä ei häirinnyt minua, koska suoraviivainen ote sopi kohdeikäryhmään. Selvästi vanhemmalle lukijakunnalle suunnatussa teoksessa olisin kaivannut hieman hienovaraisempaa otetta. Nyt osa lempielementeistäni, kuten vaikkapa Auben monella tapaa nerokas taustatarina, kerrottiin vain yhtäkkiä suorana kerrontana. Tarina toimi näinkin, mutta kerrontaa miettimällä teoksen olisi voinut kohottaa hyvästä erinomaiseksi.
Itselläni teokseen uppoutumista vaikeutti myös kieli. Parhaimmillaan Hain kuvailu on rehevää ja hienosti yksityiskohtien kautta aukeavaa. Kurnivamahainen kissa on eräs lempikirjoistani viime vuosilta: jokainen lause on kaunis ja huolellisesti aseteltu. Kolmannessa sisaressa taas ähky tulee usein myös lausetasolla. Varsinkin alkupuolella uusia termejä ja keksittyjä sanoja vyörytetään tasaisena virtana. Osa on itse keksittyjä johdoksia (mm. kissa-hybridit ovat kaikki kiss-jotain: kissaasi, kisspöllö etc.). Suurin massa ovat luonnollisista kielistä lainatut sanat erisniminä. Royaumessa kaikkien nimet ovat ranskaa, Lyceumissa soppaan lisätään tuntuva tujaus saksaa ja englantia. Itselleni lukijana tälle kielipotpurrille ei tullut ilmi mitään tyydyttävää selitystä ja ylisymboliset nimet jopa tuntuivat paljastavan liikaa liian varhain (Niemann, syytän erityisesti sinua). Tämä kaikki on vielä kuorrutettu hämmästyttävällä määrällä anglismeja, jotka häiritsivät lukukokemuksen sujuvuutta.
Kesällä 2018 ilmestyessään Kolmas sisar keräsi mediahuomiota parisuhteiden monimuotoisuuden ja erityisesti panseksuaalisuuden käsittelyllä. Ennakkohypetys on tyypillisesti kaksiteräinen miekka, ja ainakin itselläni aiempi mediakeskustelu oli nostanut tällä saralla odotukset hieman liiankin korkeiksi. Vaikka alussa viritelläänkin yhteiskuntaa, jossa seksisuhteita, parisuhteita ja jopa itse asiassa sukulaissuhteita muodostetaan täysin vapaasti, asetelma väljähtyy kuin vaivihkaa Lunen ja Cielin saapuessa maahan. Kunhan kaikki nuoremmat näkökulmahenkilöt ovat asettuneet Lyceumiin, alkaa hyvin tyypillinen ’paha poika vikittelee hiljaista tyttöä ja vastuullinen isoveli retkahtaakin kapinalliseen tyttöön’-juonikuvio. Teiniromanssi on ihan sujuvasti kirjoitettua, mutta nyt kun ennakkohypetys oli nostattanut odotukset jollekin valtavirrasta poikkeavalle, asetelma tuntui väistämättä hieman tunkkaiselta.
Parhaiten Kolmas sisar uponnee 11–15 -vuotiaisiin muutenkin paljon lukeviin. Mutta miksi Kolmas sisar kannattaa ylläolevasta nipotuksesta huolimatta myös aikuisen lukea? Ehdottomasti parasta teoksessa oli sen temaattinen ydin ihmissuhteiden ja omistussuhteiden suhteesta. Mitä kaikkea voit oikeuttaa sillä, että olet alunperin synnyttänyt lapsen? Entä miten toimii sisaruus, joka ei perustu vereen vaan yhteiseen siteeseen ja jakamiseen? Näitä ydinkysymyksiä teos tutkii ansiokkaasti ja aikuislukijaakin kiinnostavasti.
Luettu teos oli kustantajalta saatu arvostelukappale.