”Liliana Lennon esikoisromaanissa yhdistyvät chick lit ja fantasia.” Näin alkaa Fretannian keijuista kertovan Dionnen tyttöjen takakansi. Vaikka ensilukemalta kuvaus ei siltä kuulosta, voitaisiin yhtä hyvin luvata viihteellisyyden ja yhteiskunnallisten teemojen yhdistämistä. Teospari Dionnen tytöt ja samaan maailmaan kaksi vuosikymmentä myöhemmin sijoittuva Salaisuuksia Delobriandissa ovat ennen kaikkea romanttisia viihderomaaneja, mutta hempeän kuorensa alle ne kätkevät moniuloitteista yhteiskunnallisten teemojen käsittelyä – teemojen, jotka viime aikoina ovat nousseet valitettavankin ajankohtaisiksi.
Fretanniassa on ihmisiä, keijuja ja menninkäisiä, mutta myös tietokoneita ja kännyköitä: Dionnen tyttöjen Stella on juuri tarinan alussa valmistunut tietojenkäsittelytieteiden maisteriksi. Muu infrastruktuuri ja yhteiskunnallinen tunnelma nojaa muutamia vuosikymmeniä vanhempaan aikaan, mikä luo mukavan laajan peilauspohjan yhteiskunnallisille tapahtumille. Ja nehän puolestaan peilaavat Dionnen tyttöjen alussa – mitäpä muutakaan kuin 1930-luvun Saksaa.
”– En olisi ikinä liittynyt, jos meininki olisi ollut silloin lähelläkään samanlaista kuin nyt!”
Lento käyttää taidokkaasti rivikansalaisten näkökulmaa valottamaan sitä, miten petollisen pienillä muutoksilla yhteiskunta vinksahtaa raiteiltaan ääriaineksen päästessä johtoon. Fretsit houkuttelevat ihmisiä riveihinsä alkuun melko viattoman kuuloisella retoriikalla. Kun radikalisoituminen tapahtuu pieni askel kerrallaan, se on helpompi sivuttaa arjessa. Päähenkilöt kyllä kuulevat keijuihin kohdistuneista hyökkäyksistä ja levottomuuksista pääkaupungissa, mutta eiväthän ne nyt omaan kylään voi levitä? Aivan kohtahan tämä hulluus rauhottuu? Meidän historiankirjoituksemme kautta teoksia tulkitseva aikuinen toki tietää tismalleen, minne ollaan menossa, mutta nämä teokset valottavat sortovallan hienovaraista syntymekanismia chick lit -paketissa myös niille, joilla syystä tai toisesta aihe jäi väliin historiantunnilla.
On tärkeää muistuttaa uusia sukupolvia yhä uudestaan ja uudestaan siitä, miten pienistä arjen teoista hirmuvaltakoneistot lopulta rakentuvat. Kun tietty kansanosa saa toiseuden leiman, on helppo syyttää heitä saman tien talousongelmistakin ja vaatia naapuria sulkemaan kauppansa. Ja kun naapuri katoaa – mitäpä siitä, se oli niitä toisia. Empatian puute on se, mikä lopulta kaataa kokonaisia yhteiskuntia.
Dionnen tytöissä ihmiset eivät usko, että mitään keijujen keskitysleirejä on edes olemassa. Eivätkä usko ensin keijutkaan – eivät ennen kuin leireiltä pääsee pakoon muutama, jotka kertovat kauhutarinoita siipien leikkaamisesta ja teloituksista. Salaisuuksia Delobriandissa pureutuu tapahtuneen kieltämiseen vielä syvemmälle. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin osa leirien päällystöstä pakoilee edelleen tuomioita, eivätkä monet ihmiset usko leirien koskaan olleen edes olemassa. Chantessista selviytynyttä Margotia tämä loukkaa pohjattomasti, ja Margotin matkaa myötäeläneelle lukijalle vaikuttaa käsittämättömältä – aivan kuin meidän maailmamme holokaustin kieltäminen.
Mutta Salaisuuksia Delobriandissa ei jää pelkäksi holokaustin kieltämisen kritiikiksi. Eräänä kiinnostavimmista teemoistaan se nostaa nature vs nurture -dilemman: missä määrin olemme ympäristömme ja missä määrin geeniemme tuotos? Yhden keskushenkilön Alexan ihmisisä on pahamaineisen Chantessin johtaja, ja vaikka kaiken järjen mukaan jälkeläinen on syytön vanhempansa tekoihin, tämä ei estä keijuja puolestaan vainoamasta hirviön jälkeläistä ehkä se kuitenkin periytyy -argumentilla. Alexa itse on järkyttynyt vanhempansa teosta ja tulee yhä uudelleen tuomituksi teosta, jota ei ole itse tehnyt. Samaan aikaan kun on tärkeää saada sotarikolliset oikeuden eteen, tilanne muodostuu kestämättömäksi rikollisten sinänsä syyttömälle lähipiirille. Tämä on eettinen ongelma, jossa millä tahansa ratkaisulla myös joku viaton kärsii. On ansiokasta nostaa tarkasteluun myös ongelmia, joihin ei ole yhtä oikeaa ratkaisua.
Fretanniassa saman sukupuolen väliset parisuhteet ovat arkipäivää. Meidän maailmamme ennakkoluulot heijastuvat lajien välisissä suhteissa. Kun Dionnen tytöissä ihminen Stella alkaa seurustella Adelina-keijun kanssa sisällissodan aattona, on kummankin sosiaalinen piiri ennakkoluuloinen. Kun kerronnassa keskitytään lajien välisiin ongelmiin, samojen sukupuolten väliset toisinaan polyamoriset suhteet näyttäytyvät normaaleina. On virkistävää, että vähemmistöjen ongelmia tutkivan proosan rinnalle nousee myös tarinoita, joissa meidän maailmamme toiseus on tavallista arkea.
Mutta miksi on niin tärkeää, että tämä kaikki tarjoillaan chick lit -paketissa? Eikö olisi vaikuttavampaa, jos kirjat olisivat korkeakulttuurisia merkkiteoksia? Vastaus on painokas ei. Nämä kirjat ovat tärkeitä juuri siksi, että ne tarjoilevat moniulotteista yhteiskunnallista pohdintaa helposti nieltävään muotoon paloiteltuna. Monet kriitikoiden ylistämät yhteiskunnalliselta viestiltään merkittävät teokset eivät koskaan löydä tietään suuren yleisön käsiin varsinkaan kun moderni arki ei erityisemmin kannusta tarttumaan kirjallisiin haasteisiin vapaa-ajalla. Hyvän kirjan tehtävä on paitsi saada ajattelemaan myös viihdyttää, tai kuten Liliana Lennon Fretannia-kirjoissa, lempeästi naruttaa lukija ajattelemaan viihteen lomassa.
Dionnen tytöt
Liliana Lennon Dionnen tytöt (2016) on sympaattinen esikoiskirja. Kerronnallisesti se jättää vielä tilaa kasvulle – kieli lainaa hieman liikaakin Hertta-sarjojen puolelta, kun silmät tuikkivat kuin tähdet ja kivet putoilevat sydämiltä – mutta sisältö tasapainottaa lukukokemuksen.
Dionne tytöt on pohjimmiltaan kertomus sisällissodasta ja tiettyihin kansanosiin kohdistuvasta systemaattisesta sorrosta. Itse sodasta ei koskaan kerrota suoraan; lähimmäksi pääsevät satunnaiset uutisotsikot. Dionnen tytöt on kertomus siitä, mitä sota tekee aivan tavallisille yksilöille. Stella ja Adeline rakastuvat palavasti, mutta ihmisen ja keijun suhdetta paheksutaan alusta asti. Samoissa vaikeuksissa painii Chantessin keskitysleiriltä paennut Florence, joka rakastuu entiseen keijuja sortavan fretsipuolueen jäseneen. Margot yrittää ponnistaa omille siivilleen näyttelijänä, mutta vankileirille joutuminen romauttaa tulevaisuuden.
Rakenteellisesti Dionnen tytöt kuljettaa sujuvasti kuutta eri näkökulmahahmoa, joiden tarinat limittyvät toisiinsa. Samoja ongelmia päästää tarkastelemaan eri lajien ja eri tilanteissa olevien henkilöiden kannalta. Kokonaisuutena näkökulmat yhdistyvät humaaniksi viestiksi: teemme kaikki joskus tyhmiä asioita ollessamme peloissamme tai järkyttyneitä, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä yrittää korjata tapahtunutta.
Salaisuuksia Delobriandissa
Itsenäinen jatko-osa Salaisuuksia Delobriandissa (2018) sijoittuu pääkaupunkiin 20 vuotta alkuperäisten tapahtumien jälkeen. Se on jo paljon ensimmäistä osaa kypsempi: kieli on hioutunut kertovasta esittäväksi ja teemat ovat hienovaraisempia. Sisällissodan jälkipyykkiä pestään edelleen monin tavoin: fretsien sijaan päänvaivaa aiheuttavat keijujen holokaustin kieltävät ihmiset ja menninkäiset, ja toisaalta tunnettujen sotarikollisten syytöntä jälkikasvuakin vainotaan.
Yhteiskunnalliset teemat ovat vahvasti läsnä myös ihmissuhdesisällössä. Margot ja Alexa ovat eri ikäisiä, mutta kumpikin tietää, ettei missään nimessä halua lapsia. Sofian onnesta taas puuttuu vain oma lapsi. Kirjallisuudessa viime vuosina melko ahkerastikin käsitellyn lapsettomuuden rinnalle Salaisuuksia Delobriandissa nostaa tasavertaiseksi teemaksi vapaaehtoisen lapsettomuuden. Miksi ikäihmisen lapsettomuus sentään jossain määrin hyväksytään, mutta nuoren Alexan kertoessa päätöksestään vain hymistellään, että kyllä se tytön mieli vielä muuttuu? Teos ei arvota kenenkään ratkaisua jälkikasvun suhteen toista paremmaksi, vaan valottaa eri osapuolten mielipiteitä tasapuolisesti. Myös polyamoriaa parisuhdemuotona käsitellään kiitettävän arvoneutraalisti: parisuhdeongelmat eivät johdu osapuolten määrästä vaan mukana olevista henkilöistä. Tällä kentällä kiinnostavin hahmo on Gunvor, joka ei kykene näkemään, miten huonoon suhteeseen on kolmanneksi pyöräksi jäänyt.
Salaisuuksia Delobriandissa on ennen kaikkea kuvitteelliseen maailmaan sijoittuva slice of life -tarinakokoelma, jossa arjen sattumukset tarjoavat lukijalle uusia näkökulmia tulkita meidän maailmaamme. Mukana kulkeva pienimuotoinen mysteerijuoni tuntuu jopa vähän turhalta: arjen kuvaus olisi kantanut sellaisenaankin.
Kirjat ovat kustantajalta saatuja arvostelukappaleita.