Roosan kotitalossa tapahtuu taas kummia: joku jättää punaisia viestejä. Rosario Garcia Gilin Roosa ja punainen mysteeri (Haamu 2020) palaa takaisin Roosan ja hänen vaaleanpunaisen kummitusystävänsä maailmaan.
Sarjan ensimmäinen osa Roosa ja vaaleanpunainen kummitus ilmestyi jo 2017 ja kertoi Roosan perheen muutosta uuteen taloon. Pyykissä vaaleanpunaiseksi värjäytynyt lakana osoittautui kummitukseksi, jota toiset kummitukset nyt pilkkasivat. Tarina oli temaattisesti selkeä kertomus erilaisuuden hyväksymisestä. Jatko-osassa vastaavaa selkeää teemaa ei nouse, vaan Punainen mysteeri on ennemminkin seikkailukertomus Roosan kotitalossa. Toki sekin sisältää hyviä viestejä ystävän rohkaisemisesta ja läheisistä välittämisestä, mutta samanlaista yhtenäistä kertomusta ei synny.
Toisaalta kerronnallisesti jatko-osa on edeltäjäänsä jalostetumpi. Vaikka Roosa ja vaaleanpunainen kummitus on konseptiltaan suorastaan loistava, se kärsii kerronnallisesta löysyydestä, mikä saa osalla kohdeikäryhmästä keskittymisen herpaantumaan. Jatko-osassa turhia kuvailuja on poistettu, ja tekstiosuudet sivua kohden ovat selvästi lyhyempiä. Ainoaksi mainittavaksi rakenneongelmaksi jää odotushorisontin rakentuminen: teoksen huippukohdaksi muodostuu Roosan ja kummitusten taikashow, eikä lapsilukija sen jälkeen enää muista, että punaiseen mysteeriin liittyi myös alussa kuultuja ääniä. Ne selittävä päätös, denouement, tuntuu lapsilukijalle ylimääräiseltä, kun avoimet juonikysymykset eivät oikein kanna sinne asti. 
Kuvitustyyli innostaa kohdeikäistä lukijaa. Yleisilme on herttainen, ja erityispiirteenä ovat taustasta irti leikatut hahmot. ”Se on kiva kun ne on kuin paperinukkeja!” oli viisivuotiaan raatilaisen mielipide. Paperinukkemaisuus kutsuu lapsilukijaa leikillistämään itse tarinan lukemista ja toimii siis oikein hyvin. Myös vielä aiemmin kuvituksessa haastanut kuva-aiheiden kohdennusongelma on nyt korjattu: Ensimmäisessä osassa lapsilukijaa hämmensi, kun mummu toi Roosalle uuden vaaleanpunaisen hatun, mutta se ei näkynytkään kuvassa. Nyt kuvitus on tilanteille relevanttia ja tukee kerrontaa.
Ajoittaisista teknisistä puutteistaan huolimatta Roosa-sarjan kummatkin tähänastiset kirjat ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Parhaiten ne kohdentuvat 5–6-vuotiaille. Pienemmille tekstin määrä suhteessa kuviin on runsas – toki paljon lukevat tätä nuoremmatkin innostuvat. Omassa lähipiirissä Roosan seikkailuista alettiin lukea nelivuotiaana, ja Vaaleanpunaisesta kummituksesta tuli jo tuolloin kestosuosikki. Ylös päin ikähaarukassa mentäessä lempeän jännitteettömät ja satumaiset tarinat miellyttävät varmasti edelleen osaa lukijoista, mutta varma tärppi ne eivät enää kouluikäisille ole.
Jos etsit turvallista luettavaa päiväkoti-ikäiselle kummitustarinoiden ystävälle, Roosa-kirjat ovat lämminhenkinen täsmäosuma!
Kirja on kustantajalta saatu arvostelukappale.
Kosmoskynän lanu-kesä on viikottainen juttusarja, jossa nostetaan esiin lähivuosien kiinnostavia spekulatiivisia lasten ja nuortenkirjoja. Juttusarjan mahdollistaa Suomen arvostelijain liitto ry:n näiden artikkelien kirjoittajalle myöntämä apuraha. Sarjan muut osat löytyvät täältä.