Siiri Enoranta: Maailmantyttäret
Kansi: Riikka Turkulainen
WSOY 2022, 390 sivua
Pitkään olemme kahlanneet dystopioiden jatkuvassa virrassa, ja maailma ympärillämme on alkanut muistuttaa lukemaamme liiankin kanssa. Kirjallisuus muuttakoon maailmaa vaihteeksi hyvään suuntaan, sillä Maailmantyttäret on positiivinen tulevaisuuskuvitelma, utopia.
Utopian tarkoitus on herättää. Sen on otettava riittävästi etäisyyttä tunnettuun nykytilanteeseen, muutoin sen merkitys vesittyy. Enoranta on luonut Maailmankodin, paikan, jossa ihmisellä on hyvä olla. Ulkopuolelta tuleville se näyttää radikaalisti erilaiselta, kyseenalaistettavalta, jopa mahdottomalta, kuten utopian kuuluukin.
Lise-Lotte, Joselina, Kaia, Ritva ja Zerinda tapaavat Sopusointu-leirillä, jolle he ovat tulleet eheytymään kukin omista syistään. Lise-Lotte on iloinen ja lempeä, Joselina analyyttinen ja pohdiskeleva ja Kaia hivenen umpimielinen ja salailevan oloinen. Nuoret ja kapinahenkiset Ritva ja Zerinda ovat tulleet kapitalistiselta Saarivaltiolta utopiayhteiskunnan ulkopuolelta, ja heidän tietämättömyyttään Enoranta hyödyntää opastaakseen myös lukijan Maailmankodin elämään ja järjestykseen. Alkuun viisikko vaikuttaa haluttomalta löytämään yhteistä säveltä, mutta konehyönteisten hyökkäys antaa heille syyn aloittaa yhteinen matka.
Romaani imee mukaansa, mutta alussa se vaatii enemmän töitä, koska näkökulmahenkilöiden nopeisiin vaihdoksiin kestää hetken totutella. Zerinda kantaa päähänsä asennetussa sirussa esiäitinsä muistoja, mikä tekee hänestä ehkä joukon erikoisimman tapauksen. Vaikka jokaisella hahmolla on omat selkeät piirteensä, etenkin Zerindan ja Ritvan äänet muistuttavat toisiaan siinä määrin, että sekoitin heidät välillä keskenään.
Entä kuinka utopian olemukseen sopivat ihmisten kimppuun hyökkäävät luonnottomat olennot? Kysymys kulkee mukana lähes kirjan loppuun saakka ja saa vastauksensa; riippuu lukijasta, onko se tyydyttävä vai epätyydyttävä. Itse olisin ehkä toivonut jotain erikoisempaa, vähemmän siloteltua ja puhkiperusteltua ratkaisua.
Vanhasta kiinni pitävän Saarivaltion ja uudenaikaisen Maailmankodin vastakkainasettelu tukee Maailmankodin utopiayhteiskunnan hyvyyden ja toimivuuden arvioimista. Hyvin keskeistä romaanissa on viiden tytön syvenevä ystävyys ja kasvava keskinäinen luottamus. Ystävyys ja luottamus ovat myös utopistisen maailman rakennuspalikat: Maailmankoti voi olla olemassa vain keskinäisen kunnioituksen, toisen arvostamisen ja rehellisyyden perustalle rakennettuna. Yhteiskunnan harmonian jatkuvuutta pohditaan jonkin verran, mikä lisää uskottavuutta enemmän kuin täydellisen maailman loputtoman onnen korostaminen yksinään saisi aikaan.
Enoranta on rakentanut utopiansa paikaksi, jossa haluaisin koettaa elää. Luin kirjaa viivytellen ja makustellen, toivoin voivani jäädä sen sivuille lepäämään vielä pitemmäksi aikaa. Juonikirjana Maailmantyttäriä ei kannata lukea, koska juonta tärkeämpää ovat tyttöjen matkan aikana avartuvat maisemat ja heidän suhteidensa kuvaukset. Kannattaakin antautua vain rehellisesti nauttimaan taidokkaasta maailmanrakennuksesta. Maailmantyttäret on hieno esimerkki siitä, miten spekulatiivisen fiktion ei todellakaan tarvitse aina sisältää toimintapainotteista äärimmilleen viritettyä juonta, vaan sen kiintopiste voi olla rehellisesti aivan muissa asioissa. Tämän ja utopistisen otteensa vuoksi romaania voi sanoa yhdeksi virkistävimmistä viime vuosina ilmestyneistä teoksista. Enorannan utopia on erinomainen pelinavaus kotimaisella kirjallisuuskentällä. Odotankin sille seuraajia, jotka kuvittelevat mahdollisimman erilaisia utopioita, sellaisiakin, joissa en haluaisi elää.
Kirja on kustantajalta saatu arvostelukappale.
Mia Myllymäki on kokkolalainen kirjailija, jolta on julkaistu kolme romaania ja useita novelleja. Hänen neljäs romaaninsa on toiveikasta tieteiskirjallisuutta ja ilmestyy keväällä 2023 Gummerukselta.