Toim. Katri Alatalo
Varjojen lumo – Suomalaisia goottinovelleja
Vaskikirjat, 2017
Kirjailija Katri Alatalon toimittama novelliantologia tutustuttaa lukijansa goottilaiseen kirjallisuuteen ja sen perinteisiin. Hyvin kattavalta tuntuvasta kokoelmasta löytyy niin genren tunnetuimpia elementtejä kuin uusiakin tulkintoja siitä, millaista voi olla gotiikka nykykirjallisuudessa. Myös gotiikan klassikkoteoksille kumarretaan useammassakin novellissa.
Gotiikka genrenä näyttäytyy mielikuvituksellisena tapana käsitellä yhteiskunnallisia ja henkilökohtaisia ristiriitoja muun muassa hirviöiden ja menneen ja nykyisen maailman risteämisen kautta. Kuten goottilainen arkkitehtuuri, josta kirjallisuudenlajikin on nimensä saanut, myös goottilainen kirjallisuus hämmentää, yhdistelee tyylejä ja synnyttää jotain, mikä on tunnistettavissa, mutta jossa kuitenkin on jokin enemmän tai vähemmän vinksallaan. Tarinoiden hahmot kokevat tämän todellisuuden vääristymän joko sisäisesti tai ulkoisesti. Markku Soikkelin esipuhe pohjustaa goottilaisen kirjallisuuden historian ja keskeisimpiä piirteitä tiiviisti ja helposti lähestyttävässä muodossa.
Antologian novelleissa luodaan tunnelmaa erityisesti ympäristökuvauksien avulla: liikutaan muun muassa kartanoissa, metsissä, linnoissa, kellareissa ja ullakoilla. Yksinään ollessakin voi tuntea jonkin läsnäolon. Siinä mielessä monessa antologian novellissa lukijaan vaikuttamisen keinot ovat tuttuja genren ystäville. Tarinoissa nähdään myös useampikin vampyyri.
Mukaan mahtuu kuitenkin myös perinteistä poikkeaviakin tekstejä, ja useassa tarinassa käsitellään psykologisia teemoja myös muiden elementtien kuin hirviöiden avulla. Huomasin pitäväni eniten juuri novelleista, joissa lukijan odotuksilla ja hahmojen sisäisillä kuohunnoilla leikitellään. Esimerkeiksi on pakko nostaa Inkeri Kontron mainio Neiti Fridenstenin päiväkirja, joka johdattelee lukijan lapsen näkökulmasta hitaasti mutta varmasti kohti karmivaa loppukäännettä, ja Susanna Hynysen Tulevan suven morsian, joka vaikuttaa moderneimmalta kokoelman novelleista. Hynysen kertomus hyödyntää gotiikkaa hienovaraisemmin kuin useat muut antologian novellit ja se on tuoreudessaan ja psykologisuudessaan virkistävä – erityisesti runouttakin sisältävän erinomaisen proosansa ansiosta. Myös Artemis Kelosaaren Se mistä ei voi puhua jää mieleen psykologisen otteensa ja erittäin toimivan, jännitystä hyvin ylläpitävän rakenteensa takia.
Kokoelma sisältää myös muita mielenkiintoisia tarinoita, jotka poikkeavat perinteisimmistä genren edustajista. Anna Salosen Kun nokkoset kukkivat sijoittuu Varjomaahan, jossa Kuolema auttaa päähenkilöä tämän tiellä Varjottareksi. Novelli on fantasiaa, mikä on mukava lisä yliluonnollisesta ehkä kumpuavaan, mutta omaan maailmaamme sijoitettuun gotiikkaan. Huumoriakin antologiasta löytyy: Marika Riikosen Ei aina käy kuin elävissä kuvissa -novellin päähenkilö on vampyyri, joka paheksuu linnaansa pyrkiviä turisteja. 
Tällaiset aavistuksenomaiset sivuaskeleet genren rajojen tuntumassa tuovat vaihtelua ja monipuolisuutta muuten ehkä konventioiltaan varsin tunnettuun genreen.
Kaiken kaikkiaan antologia on antoisa ja varsin monipuolinen katsaus siihen, millaista voisi olla goottilainen kirjallisuus myös nykyajasta ja suomalaisittainkin tarkasteltuna. Alatalon toimittama tekstikavalkadi sopii erityisesti genreä vähemmän tuntevalle lukijalle ensijalansijaksi gotiikkaan ja sen mahdollisiin tulkintamuotoihin. Genren ystävät taas löytävät kokoelmasta varmasti omat suosikkinsa, jotka joko esittelevät tuttuja elementtejä nautittavina versioina tai vievät niitä uusille areenoille.
Arvosteltu kirja on kustantajalta saatu arvostelukappale.