I.
Heti havahduttuaan ahtaassa miehistöholvissa Indra ymmärsi asioiden olevan pahasti pielessä. Hän oli kuitenkin käsittänyt tilanteen todellisen vakavuuden vasta päästyään kolmannelle kannelle ja nähtyään matkustajakennot.
Sheherazaden olisi pitänyt herättää Indra vasta, kun laiva oli kolmen matkakuukauden etäisyydellä heidän määränpäästään Randan-B IV:stä. Kun Indra kömpi tokkuraisena ulos koijastaan, hän huomasi seinän täydeltä virheilmoituksia. Vuosikymmenten lennon jälkeen Indra oli tietysti varautunut herätessään muutamaan häiriöön, joista suuri osa jäisi laivan mekaanikon harteille. Vastoin hänen odotuksiaan oranssit ja punaiset valot muodostivat kokonaisia mantereita ja saaristoja vihreiden ja keltaisten merkkivalojen valtameressä. Käsittämätön määrä järjestelmiä näytti pettäneen ennen kuin Sheherazade oli herättänyt laivalääkärin. Indran vastuulla oli huolehtia matkustajien ja kahdeksanhenkisen miehistön terveydestä Randan-B IV:lle saavuttaessa tai odottamattomissa hätätapauksissa. Tämä oli ilmiselvästi sellainen.
Kun Indra haparoi tiensä valvontaseinälle, hän kummasteli miksei laiva ollut herättänyt ensin mekaanikkoa. Huolimatta lääkeseoksesta, jonka koijan elossapitojärjestelmä oli pumpannut hänen kehoonsa ennen herättämistä, Indra tunsi jäsenensä lyijynraskaiksi ja aistinsa tylsiksi. Miehistöholvin hitaasti kirkastuva valo leikkasi viiltävänä teränä hänen silmänpohjiaan. Hän liukasteli lattian kevyesti karhennetulla pinnalla, jolle oli loiskunut koijasta vaaleanpunaista vaimenningeeliä. Hänen alastonta kehoaan peitti saman, viileän liman kalvo. Vasta tuntiessaan voimakkaan nykäyksen niskassaan, Indra muisti kaapelin. Äkillinen tempaisu oli kaataa hänet ja hetken Indra pelkäsi rikkoneensa jotakin. Hän nosti vasemman kätensä varoen niskaansa ja tunsi kaapelin kumipinnoitteen liukkaana sormiaan vasten. Hän kiersi lukitusrengasta kunnes kaapelin pää irtosi pistokkeestaan. Kaapeli lipesi hänen geelin peittämistä sormistaan ja mätkähti äänekkäästi lattiaa vasten. Sitten se ryhtyi kelautumaan takaisin koijan pääpuoleen. Luikerrellessaan lattiaa vasten se sihisi kuin musta, mekaaninen käärme.
Indra ryhtyi tutkimaan seinällä palavia häiriöilmoituksia ja ymmärsi pian, miksi hänet oli herätetty ensimmäisenä. Suurin osa ilmoituksista tuli matkustajakannelta, jolla pyhiinvaeltajat makasivat horroskennoissaan. Kolmestasadasta kennosta kaksikymmentäseitsemän ilmoitti kriittisiä häiriöitä ja neljä muuta matkustajaa tarvitsi välitöntä lääketieteellistä apua. Useissa muissa kennoissa oli eriasteisia mekaanisia vikoja. Yli kymmenen prosentin matkustajahävikki oli varustamolle katastrofi. Indra käänsi katseensa vaistomaisesti miehistön unta valvovien järjestelmien valoihin. Sheherazade oli ryhtynyt herättämään hänen lisäkseen mekaanikkoa ja perämiestä. Yhtäkkiä Indra tunsi karhean palan kurkussaan. Laivan järjestelmät olivat aloittaneet myös kapteenin herättämisen, mutta se oli keskeytetty tuloksettomana.
Indra kääntyi katsomaan kahta koijaa joiden kansissa merkkivalot välähtelivät sinisenä käynnistyneen herätyksen merkiksi. Hänen omansa kansi oli auki ja lastiteknikkojen ja lentäjien koijien valot paloivat vihreinä. Niiden sisällä loput miehistön jäsenet kelluivat läpikuultavassa, vaaleanpunaisessa geelissä kuten kuuluikin. Heitä ei tarvittaisi ennen Sheherazaden saapumista kohdemaailman kiertoradalle pyhiinvaellusreitin päässä. Kapteenin koijan valo paloi punaisena. Indra kiiruhti muutaman askeleen lähemmäs niin, että näki paksun suojalasin lävitse.
Kapteeni kellui vaimenningeelissä koijansa keskellä. Kumiremmeillä kiristetty maski peitti hänen kasvojensa alaosan ja niskan pistokkeeseen oli kytketty samanlainen kaapeli kuin muillakin miehistön jäsenillä. Indra ei pystynyt heti diagnosoimaan kapteenin kuolinsyytä. Oli kuitenkin ilmeistä, ettei kapteeni enää elänyt. Ravinteet, joita hän oli saanut matkan ajan, olivat jatkaneet hänen kuolemansa jälkeen niiden bakteerikantojen ja mikrobien ruokkimista, jotka hän oli tuonut mukanaan laivalle.
Indra painui polvilleen ja painoi toisen kämmenensä lasin viileyttä vasten. Hän tunsi kyynelten nousevan silmiinsä huolimatta rauhoittavien lääkkeiden muodostamasta puskurista tunteiden hyökyä vastaan. Indra maistoi suussaan suolan ja kuparin ja vielä jotakin vierasta, joka poltteli karvaasti hänen kurkussaan.
–Kitka…, hän sopersi ja antoi lopulta kyynelten tulla.
Monimutkaiset sienirihmastot ja värikkäät bakteerikasvustot kurottelivat elintilaa etsien Kitkan kehosta ympäröivään geeliin. Osa mikrobikukinnoista näytti hohtavan himmeästi omaa, vierasta valoaan. Kasvustot olivat runnelleet koijassa lepäävän ruumiin ja jättäneet vatsaontelon ammottavaksi montuksi ravitessaan itseään kehon pehmeillä, mehukkailla kudoksilla. Ihosta, jonka pienet poimut ja luomet Indra oli tuntenut hyvin, oli tuskin mitään jäljellä. Hän halusi lohduttautua ajatuksella, että Kitka oli kuollut nukkuessaan eikä hän ollut kärsinyt. Miksi Sheherazade ei ollut herättänyt häntä aiemmin?
Indra olisi halunnut käydä läpi kapteenin koijan lääkintälokikirjan varmistuakseen, että Kitkan kuolema todella oli ollut kivuton ja rauhallinen. Hänellä oli kuitenkin kiireellisempiä velvollisuuksia.
Indra nousi jalkeille ja pyyhki kyyneleet, jotka yhä pyrkivät hänen silmiinsä. Hän varmisti vielä, että hänen tovereidensa herättäminen oli käynnistynyt oikein. Sitten hän otti muutaman askeleen ja käänsi selkänsä seinustalle, jolla miehistön asut olivat. Hän tunsi paljaan selkänsä ja pakaroidensa painautuvan seinää peittävään vaahtomaiseen materiaaliin. Puku alkoi heti kuoriutua seinästä ja kietoutua hänen ympärilleen. Pian se peitti Indran kehon ohuena, joustavana kerroksena jättäen vain hänen kasvonsa ja kätensä paljaiksi. Liityttyään hänen niskansa pistokkeeseen asu päivitti ulkoiset tunnisteet vastaamaan kantajaansa ja sääti Indran henkilökohtaiset vakioasetukset jalkapohjan tarttumakuvioinnista pinnan kosketustuntumaan. Kun puku oli valmis, Indra poimi lääkintälaukun lokerostaan ja siirtyi keskuskäytävään johtavalle ilmalukolle. Niskapistoke teki puvun käytöstä vaistomaista. Astuessaan ulos ilmalukon toiselta puolelta, se oli jo peittänyt hänen kätensä ja muodostanut hänen kasvoilleen kovan, läpikuultavan suojakalvon.
Indra oli vähällä antaa ylen astuessaan ilmalukosta matkustajakannelle. Puku oli tietenkin tiivis, mutta ilmalukon takana odottanut näky oli kuvottava. Matkalla kolmannelle kannelle hänellä oli ollut aikaa pohtia tilannetta. Hän oli koettanut miettiä, mikä olisi voinut saada aikaan näin mittavat vahingot. Ehkä alus oli osunut pieneen latautuneiden hiukkasten kenttään tai jokin tähtienvälisessä tyhjyydessä kieppunut suurempi kappale oli puhkaissut laivan rungon? Mahdollisuudet sellaiseen törmäykseen näillä käsittämättömillä etäisyyksillä olivat kuitenkin häviävän pienet, kirjaimellisesti tähtitieteelliset. Kuinka huonoa onnea heillä oli matkassaan? Indra tunsi itsensä todella typeräksi, ettei ollut tarkistanut matkustajakantta ensin valvontakameroilla. Lääkkeet olivat vaikuttaneet hänen ajatuksenjuoksuunsa. Laivan lääkärin olisi pitänyt osata varautua siihen, hän soimasi itseään.
Matkustajakennojen kahdeksankulmaiset päätyluukut reunustivat kannen halki kulkevaa käytävää kummallakin puolella. Heti sisään astuttuaan Indra näki lattialla retkottavat vainajat ja siellä täällä lojuvat irtonaiset jäsenet. Ruskeaksi kuivunutta verta ja tahmeaksi matoksi hyytynyttä vaimenningeeliä oli levinnyt lattialle ja seinustoille. Osa ruumiista oli ollut kuolleena jo pitkään. Kolmisenkymmentä luukkua oli avoinna.
Indra astui peremmälle ja ryhtyi etsimään niitä neljää kennoa, joiden matkustajat tarvitsivat edelleen hänen huomiotaan. Lattialla lojuvien vainajien hyväksi hän ei voinut tehdä enää mitään. Hän koetti varoa astumasta kuolleeseen lihaan tai hyytyneisiin nesteisiin, mutta se osoittautui mahdottomaksi.
–Mitä ihmettä täällä oikein on tapahtunut?
Lyhyen hetken hän tunsi selittämätöntä pelkoa siitä, että joku lattialla retkottavista, runnelluista ruumiista vastaisi kysymykseen.
Kun Indra oli saanut matkustajista kaksi vakautettua ja siirtynyt kolmannelle kennolle, hän kuuli mekaanikon tokkuraisen äänen pukunsa vastaanottimesta.
–Tohtori, missä olette? Pääsin juuri tolpilleni ja näen tilanteen valvontaseinältä. Perämiehen pitäisi olla valmis nousemaan koijastaan aivan kohta. Voihan paska. Näin mitä kapteenille on tapahtunut. Olen todella pahoillani. Tiedän, että te olitte…
Naisen ääni muuttui lauseen loppua kohti varovaisemmaksi, mutta Indra keskeytti hänet. Pala koetti kohota takaisin hänen kurkkuunsa.
–Kiitos ajatuksestasi, Tanner, Indra sanoi. Hän koetti pitää äänensä vakaana ja kuulosti harmikseen ehkä kylmemmältä kuin tarkoitti. –Ehdimme murehtia kuolleitamme myöhemmin. Olen matkustajakannella ja minulla on täällä yhä potilaita, jotka tarvitsevat apuani. Millainen oma vointisi on?
–Sheherazade on pumpannut minut täyteen heräämistä edistäviä lääkkeitä ja luultavasti jotakin ylimääräistä tilanteen käsittelemiseksi. Minusta tuntuu kuin ajatukseni uisivat pumpulissa. Olosuhteet huomioiden voin ihan hyvin.
–Hyvä. Meidän on yritettävä selvittää mitä on tapahtunut ja korjattava vahingot parhaamme mukaan. Pystytkö tekemään sieltä käsin jotakin hyödyllistä, ellei mikään vaadi heti huomiotasi paikan päällä? Minusta olisi turvallisempaa jos varmistat, että perämies Hwang pääsee ulos koijastaan ja saatat hänet tilanteen tasalle.
Käytävän katossa kulkevaan kiskoon kiinnitetty mekaaninen tarttumavarsi heräsi henkiin ja liikkui muutaman metrin lähemmäs Indraa. Sen tarttumakouran juuressa oleva stereokamera tarkensi linssejään.
–Selvä, olen siellä nyt sinun kanssasi, Tanner sanoi vastaanottimessa. –Odotan perämiehen heräämistä miehistöholvissa ja lähetän huoltorobotit tarkistamaan muutaman vaurioilmoituksen. Muut voivat odottaa kunnes Hwang on hereillä.
Mekaaninen käsivarsi kääntyili uteliaasti ja linssit tarkensivat lattialla lojuviin raatoihin. –Voihan perkele, Tanner kirosi.
–Katsohan tätä.
Indra viittasi kolmannen potilaansa kennon päätyluukkua. Tarttumavarsi ojentui tutkimaan kennon kantta lähempää.
–Miltä se sinusta näyttää?
Tarkasteltuaan seinän ja luukun saumaa hetken salpamekanismin kohdalta, Tanner vastasi hieman epävarmasti: –Nuo naarmut ja kolhut näyttävät aivan siltä kuin joku olisi yrittänyt avata kantta väkisin.
Indra nyökkäsi ja pureskeli alahuultaan. Hän ei alkuunkaan pitänyt suunnasta, jonka tapahtumat olivat ottaneet. –Siltä se minustakin vaikuttaa. Katsotaan löytyykö avonaisista kennoista vastaavia jälkiä.
He siirtyivät lähimmälle avatulle kennolle ja ryhtyivät tutkimaan sen kantta samasta kohtaa. Jäljet oli helppo löytää ja ne vastasivat edelleen suljetussa luukussa olleita. Tarttumakoura liikkui lähes ääneti kiskonsa varassa ja väisti Indraa ketterästi hänen liikkuessaan. Käytävän hiljaisuudessa oli jotakin painostavaa.
–Vaikuttaa siltä, että tämä on väännetty auki väkivalloin, Indra sanoi.
Tanner oli samaa mieltä ja jatkoi: –Minulla on laivalla työkaluja, joilla kannen lukituksen voi hätätilanteessa avata. Nämä jäljet ovat kuitenkin jostakin muusta. Näyttää siltä kuin joku olisi käyttänyt… sorkkarautaa.
Indra tunsi yhtäkkistä pakokauhua käytävässä, joka oli muuttunut epäonnisten matkustajien hautakammioksi. Hänen mieleensä hiipi tunne, että lattialla lojuvat kalmot tuijottivat häntä elottomilla silmillään. –Mutta eihän se ole mahdollista, hän sanoi. –Me olemme kaikki nukkuneet matkan ajan.
He tarkastivat vielä kolmen kennon luukut, joista kaikista löytyi samanlaisia murron jälkiä. Sitten Indra kääntyi lattialla makaavien vainajien puoleen ja kumartui tutkimaan lähintä. Nuori mies oli ollut kuolleena jo jonkin aikaa. Sheherazaden vaatimattomia lääkintätiloja ei ollut mitoitettu vaadittaviin tutkimuksiin. Heillä ei ollut edes paikkaa, jossa säilyttää asianmukaisesti tällaista määrää ruumiita. Tilanteen teki entistä vaikeammaksi se, että kyse oli pyhiinvaeltajista, joiden maallisia jäännöksiä ei voinut käsitellä miten hyvänsä.
Vainajan runneltu olemus hätkähdytti Indraa. Ruumiilta puuttui raajoja ja näytti siltä kuin jokin olisi kuorinut lihan jäljellejääneestä käsivarresta, ennen kuin se oli alkanut kasvaa jonkinlaista hometta, joka oli levinnyt lattian ritilöihin.
Hän oli juuri aikeissa ryhtyä ottamaan näytteitä, kun Tanner ilmoitti: –Hwang on nyt herännyt.
II.
Indra istui miehistöholvin pienen messipöydän ääressä vastapäätä Tannerta. Perämies Hwang istui vaiteliaana pöydän päässä, laivan päällikön paikalla. Hän näytti epävarmalta. Indra tiesi, että tämä oli Hwangin ensimmäinen komennus perämiehenä. Kitka oli kuitenkin luottanut häneen. Indra koetti olla katsomatta koijien suuntaan, sillä hän pelkäsi näkevänsä vilahduksen kapteenista.
–Sheherazade on taittanut vasta kolmanneksen reitistä ja edessä on yhä sadankahdenkymmenen vuoden taival. Hyvä uutinen on se, että kurssimme on edelleen oikea ja meidän pitäisi saapua suunnitellusti Randan-B IV:lle. Laiva ei ole kärsinyt mitään sellaisia rakenteellisia vaurioita, jotka vaarantaisivat matkamme.
Tässä vaiheessa Hwang piti tauon ja vilkaisi Tannerta, joka nyökkäsi jo sanotun vahvistukseksi. Hwang huokasi ja jatkoi: –Me olemme kuitenkin toistaiseksi tuntemattomasta syystä menettäneet hyvän osan matkustajistamme ja kapteenimme… on kuollut.
Indra erotti epäröinnin perämiehen katseessa ja pudisti päätään. –Voin vakuuttaa, että Kitka tunsi ammattimme riskit ja valitsi ne tietoisesti. Hän oli ylpeä siitä mitä teki ja hän luotti meistä jokaiseen. Olen varma, että hän toivoisi meidän keskittyvän parhaamme mukaan tehtäviemme hoitamiseen ja matkustajista huolehtimiseen.
Hwang nyökkäsi. Jonkinlainen helpotus erottui hänen kasvoiltaan. –Ennen kuin voimme palata matkauneen, meidän on selvitettävä mitä on tapahtunut ja varmistettava, että pääsemme turvallisesti määränpäähämme.
Hän kääntyi mekaanikon puoleen. –Haluan huolellisesti laaditun listan virheilmoituksista ja aikataulun tarpeellisista korjaustöistä.
Tanner nyökkäsi. –Olen jo ryhtynyt toimeen, näyttää siltä, että saan toimitettua sinulle korjauslistan kiireellisyysjärjestyksessä tunnin, parin sisällä.
–Hyvää työtä, Hwang sanoi ja vilkaisi sitten Indraa. Katse oli edelleen varovainen. Se sai lääkärin vaivaantuneeksi. –Haluan, että selvität matkustajakannen tapahtumista sen minkä pystyt. Työskentele arvoituksen ratkaisemiseksi yhdessä Tannerin kanssa. Minä varmistan, että laivan ohjaus- ja navigointijärjestelmä todella toimii oikein, vaikka tällä hetkellä tilanne näyttää sen osalta hyvältä. Pitäkää minut ajan tasalla.
–Luuletko, että meillä on salamatkustaja? Tannerin ääni kysyi vastaanottimesta.
Indra oli palannut matkustajakannelle, jossa kuolleiden pyhiinvaeltajien ruumiit makasivat. Hän mietti ohimennen, olivatko nuo miehet ja naiset saavuttaneet sen Paratiisin, tai valaistumisen, tai mitä ikinä tavoittelivatkaan? Kai heidän olisi pitänyt, tosiuskovien, jotka olivat valmiit taittamaan valtavan etäisyyden Randan-B IV:lle ja luopumaan lastenlastensa tapaamisesta? Palatessaan takaisin kotimaailmoihinsa, perheelliset olisivat sukujensa eläviä esivanhempia ja vieraita taakseen jättämille jälkeläisilleen. Siksi osa heistä matkusti perheinä. Indra oli helpottunut, ettei vainajien joukossa ollut lapsia.
He eivät olleet Kitkan kanssa koskaan olleet erityisen uskonnollisia. Kummankaan perhe ei ollut noudattanut uskonnollisia perinteitä. Hän mietti, olisiko menetyksen käsitteleminen nyt ollut helpompaa, jos hän olisi uskonut tuonpuoleiseen ja siihen, että he vielä kerran kohtaisivat?
Tannerin ääni säpsäytti Indran pohdiskeluistaan.
–Minun on myönnettävä, ettei minulla ole aavistustakaan. Sen ei pitäisi olla mahdollista. Varustamon turvajärjestelyt ovat erittäin tiukat. Kenenkään ei pitäisi liikkua aluksen käytävillä matkan aikana. Sehän on yksi syistä, joiden takia matkustajat nukutetaan lyhyemmilläkin reiteillä.
–Minun on vaikea keksiä mitään muuta selitystä sille, että matkustajakennot on avattu, Tanner sanoi. Hänen äänestään kuului kasvava levottomuus, joka teki Indrankin hermostuneeksi.
–Olen samaa mieltä, Indra myönsi. –Ihmettelen kuitenkin, miksi Sheherazade ei herättänyt meitä jo aiemmin? Osa vainajista on ollut kuolleena jo kuukausia, mahdollisesti vuosia. Sitä paitsi minusta vaikuttaa, että ruumiista on leikattu lihaa kuin teuraskarjasta. Tämä ei voi olla vahinko tai onnettomuus.
–Mitä sinä tarkoitat? Tannerin ääni ei ainakaan muuttunut levollisemmaksi tarttumakouran kameroiden ryhtyessä tutkimaan lattialla lojuvia kalmoja.
–Tarkoitan, että joku on murtanut matkustajakennoja, kaivanut pyhiinvaeltajat luukkujensa takaa ja leikellyt heitä kuin eläimenruhoja.
Hän ei halunnut ajatella teon mahdollisia tarkoitusperiä, mutta pakottautui jatkamaan: –Meidän pitäisi varmaan tarkistaa laivan muonavarat.
–Et kai sinä epäile… Et kai sinä epäile, että joku on syönyt heitä?
Indra jäyti alahuultaan ja katseli paljaita luita, joista oli irrotettu mehukkaat reisipalat ja rintalihat. Häntä kylmäsi. –Jos meillä todella on salamatkustaja, hänen on täytynyt elää jollakin viimeiset 60 vuotta.
Hän pudisti päätään ja jatkoi: –Siinä ei ole mitään järkeä. Ei, ellei heitä ole useita eri ikäisiä. Silloin he tarvitsisivat enemmän ravintoa. En tiedä onko siinäkään ajatuksessa mitään järkeä.
–Varustamo on joutunut nostamaan pyhiinvaeltajien matkalippujen hintoja kattaakseen kasvaneet kustannukset, Tanner sanoi. –Ehkä joku perhe livahti luvatta mukaan päästäkseen Randan-B IV:lle edullisemmin?
–En tiedä, ehkä, Indra vastasi. –Koko tapahtumaketjussa ei ole kuitenkaan mitään järkeä, eikä se selitä miksi Sheherazade on antanut tilanteen edetä näin pitkälle. Voisitko ajaa matkustajakannen valvontapiirille vianmäärityksen ja saatko selville mikä kenno on auennut ensimmäisenä?
–Odotas… Kenno numero seitsemänkymmentäviisi näyttää olleen ensimmäinen, jonka luukku petti.
Indra siirtyi kennolle seitsemänkymmentäviisi. Se oli lattianrajassa, lähellä käytävän toisessa päässä olevaa suljettua ilmalukkoa. Hän kyykistyi tutkimaan avointa luukkua lähemmin. Huolimatta siitä, että tarttumakoura seurasi häntä Tannerin ohjauksessa, Indra tunsi olonsa yhtäkkiä valtavan yksinäiseksi. Käytävän seinät tuntuivat kuristuvan hänen ympärilleen. Hän painoi silmänsä umpeen ja veti muutaman syvän henkäyksen rauhoittuakseen.
–Oletko kunnossa? Tanner kysyi huolestuneesti. –Näytät suoraan sanottuna vähän huteralta. Pitäisikö sinun palata meidän luoksemme holville?
–Olen kunnossa, Indra vakuutti. Sitten hän ryhtyi tutkimaan luukkua ja etsimään siitä murron merkkejä. –Katsohan tätä, hän viittasi hetken kuluttua tarttumakouralle ja siirtyi pois tieltä. –Mitä mieltä olet tuosta?
Tanner tutki luukkua hetken ja sitten hänen äänestään erottui oivallus: –Tästä kannesta uupuvat samanlaiset murtojäljet kuin aiemmin tutkimistamme. Se on avattu jollakin toisella tapaa, hän sanoi.
Tarttumakouran nivelikäs varsi työntyi kennon sisälle, jossa matkustajan naamari roikkui letkujensa varassa lähellä kaapelipistettä.
–Tämän kennon hätäsalpa on laukaistu sisältä käsin!
–Tiedän, ettei sen pitäisi olla mahdollista, Indra sanoi. –Eikä se vieläkään selitä kuinka Sheherazadella kesti näin kauan herättää meidät. Oletko saanut mitään selville matkustajakannen valvontapiiristä?
–En oikein tiedä kuinka sanoisin tämän helpoimmin… Indra kuuli kuinka Tanner empi. –Tilanne ei ole aivan yksinkertainen.
Jokin kylmä kouraisi Indran sisintä, eikä hän ollut varma, oliko se kauhua vai kiukkua. Hän ymmärsi, että mekaanikko viivytteli. –Kakista ulos, mitä sinä tiedät?
–Älä nyt käsitä tätä väärin, mutta Sheherazade ei herättänyt meitä koska valvontapiirin sulakkeita ei vaihdettu viimeisen huollon yhteydessä. Ne paloivat loppuun jo viimeistä edellisellä matkallamme.
Nyt Indra tiesi, että kylmä hänen sisuksissaan oli vihaa, äkillistä ja kiivasta vihaa. Hän nousi takaisin seisaalle ja mulkaisi kameroita tarttumakouran päässä. Hän kuuli Hwangin järkyttyneen äänen jostakin kauempaa, etäämpänä Tannerin lähettimestä, mutta ei jäänyt kuuntelemaan mitä perämies mekaanikolle sanoi. Sen sijaan hän kiiruhti keskuskäytävään ja miehistöholville johtavalle ilmalukolle käytävän toisessa päässä.
III.
–Sinä siis tiesit tästä, puuttuvista sulakkeista?
He istuivat kaikki jälleen miehistöholvin messipöydän ääressä ja Hwang tuijotti Tannerta ankarasti. –Kuinka sinä saatoit vaarantaa laivan, lastin ja meidän kaikkien hengen tuolla tavalla? Miten sinä kuvittelit, ettet jäisi kiinni, että mitään ei tapahtuisi?
Hwang ja Tanner olivat istuneet valmiiksi pöydän ääressä Indran päästessä holviin. Hän ei ollut pystynyt sanomaan vielä mitään mekaanikolle, joka istui jakkaralla jalat harallaan, työn kovettamat kädet pöydällä leväten. Niin kiukkuinen hän oli.
–Mitä sinä kuvittelet? Tanner mulkaisi perämiestä kulmiensa alta. –Totta kai minä tiesin ja niin tiesi kapteenikin. Minähän jätin sulakkeet vaihtamatta hänen määräyksestään. Mitään ei pitänyt sattua, eikä kenenkään ollut tarkoitus liikkua matkustajakannella ennen määräsatamaan saapumista.
Indra tunsi kiukkunsa roihahtavan uudelleen. Tanner varmaankin näki sen, sillä mekaanikko väisti lääkärin katsetta.
–Mitä tarkoitat? Indra vaati selitystä.
–Varustamo oli kahlannut veloissa jo vuositolkulla ennen lähtöämme ja oli häviämässä taistelun velkojia vastaan. Oli vain ajan kysymys koska saisimme kenkää mikäli Sheherazaden kanssa ilmenisi ongelmia. Kapteeni Kitka tiesi kuinka toivoton tilanne meidän kannaltamme oli. Niinpä päätimme vähän siistiä kuluja. Varustamo oli sitä paitsi jo toimittanut meille leimaamattomia varaosia säästääkseen huoltokustannuksissa. Katsoimme sen hyväksytyksi käytännöksi. Kapteeni allekirjoitti huoltokirjat itse.
–Kitka ei olisi koskaan ollut niin vastuuton! Indra töksäytti.
–Vastuuton? Tannerin huulilla häivähti tuskin huomattava, huvittunut hymy. Sitten hän vakavoitui: –Kapteeni antoi minun asentaa merkitsemättömän tasainkäämin omaan koijaansa osoittaakseen, ettei mitään riskejä ollut. Hän sanoi osien tulevan joka tapauksessa samoista tehtaista.
Indraa huimasi ja hän puri hampaansa kiukusta yhteen. Hän oli äkkiä pohjattoman kateellinen lentäjille ja lastiteknikoille, jotka uinuivat koijissaan autuaan tietämättöminä tapahtumista ympärillään. Kuinka Kitka oli saattanut olla niin käsittämättömän typerä?
–Kapteeni oli hyvä tyyppi, Tanner sanoi sovittelevasti. –Minä todella olen pahoillani siitä, että hän on kuollut. Hän ajatteli meidän kaikkien parasta, mutta erityisesti sinun Indra. Kyllähän sinun täytyy se tietää. Sinä kuitenkin tunsit hänet meistä parhaiten.
Indra oli edelleen pyörällä päästään. Vihan, järkytyksen ja surun ristiaallokko tempoili hänen sisuksissaan. Hän ei ollut enää lainkaan varma tunsiko Kitkaa. Hänen Kitkansa ei olisi milloinkaan asettanut laivaansa, miehistöään tai itseään tietoisesti tällaiseen vaaraan. Hänen Kitkansa ei olisi kuollut viallisen tasainkäämin vuoksi.
Hwang tuijotti mekaanikkoa ilmeettömän tyrmistyksen vallassa. Hän hieraisi kasvojaan kämmenellä ja kysyi: –Miksei minulle kerrottu tästä mitään?
Tanner katsoi perämiestä kuin ei olisi uskonut korviaan. –Sinä olet uusi mies laivalla. Älä nyt loukkaannu, mutta kippari ei varmaan luottanut sinuun. Ehkä hän pelkäsi, että lavertelisit jotakin varustamolle tai viranomaisille.
Indra sai koottua itseään hiukan. Hän tunsi jonkin tumman ja muodottoman paisuvan sisällään. Hän ei nähnyt enää Hwangia, ainoastaan Tannerin, joka istui häntä vastapäätä. –Asensitteko te niitä alennusvaraosianne matkustajakannen kennoihin?
Mekaanikko huokasi raskaasti, aivan kuin olisi käynyt keskustelua lasten kanssa ja kyllästynyt selittämään yhä uudelleen ja uudelleen.
–Kyllä minä niitä sielläkin vaihdoin. Kapteeni oli koko ajan…
Hän ei päässyt lauseessaan pidemmälle.
Enempää ajattelematta Indra löi Tannerta suoraan suulle. Puku teki liikkeen vaivattomaksi ja loi hänen rystystensä päälle paksumman kerroksen, jonka ulkokuori oli kova ja sisus pehmustettu. Isku rusahti häijysti perille ja pudotti Tannerin jakkaralta.
Hwang pomppasi kauhistuneena jalkeille ja huusi: ”Indra!”
Indra katui lyöntiä heti sen tehtyään, mutta ei näyttänyt sitä ulospäin. Hän nousi jalkeille ja nojasi pöydän ylle. Hän oli melko varma, että oli katkaissut Tannerilta muutaman hampaan. Mekaanikko ei ollut ennättänyt varautua iskuun millään tavalla.
–Helvetin helvetti, Indra kirosi pöydän taakse lyyhistyneelle Tannerille. Mekaanikon kasvot ja puvun rinnus olivat veressä ja hän kaivoi parhaillaan suustaan – aivan oikein – irtonaisia hampaita.
Syyllisyydenpistoksesta huolimatta Indra koetti takertua kiukkuunsa.
–Senkin häikäilemätön paskapää! He ovat minun potilaitani, minun vastuullani! Minun tekisi mieli raahata sinut tuosta hyvästä lähimmälle ilmalukolle ja heittää saman tien pihalle muiden roskien mukana.
Hwang kiirehti auttamaan Tannerta, joka ei kuitenkaan tehnyt elettäkään noustakseen lattialta. Hän vain tuijotti Indraa hailakansinisillä silmillään, kohdaten lääkärin katseen häpeämättömästi.
–Sheherazadella ei jaeta omankädenoikeutta, perämies sanoi hätäisesti. –Me saatamme sitä paitsi vielä tarvita häntä.
Mekaanikko keräsi hampaanpalansa huolellisesti talteen, irrottamatta katsettaan Indrasta. Sitten hän hymyili särkyneellä purukalustollaan, suu täynnä verta. Indraa hävetti ja hän tiesi, että Tanner näki sen.
–Aivan niin, Tanner sanoi. Pieniä veripisaroita lensi hänen suustaan, kun hän puhui. –Matkustajien terveys on sinun vastuullasi, lääkäri. Kunhan olet paikannut minut ja antanut minulle jotakin särkyä ja tulehdusta vastaan, voimme ryhtyä jatkamaan tilanteen selvittämistä. Te tarvitsette apuani saadaksenne Sheherazaden turvallisesti satamaan. Annan sinulle tämän kerran tuon lyönninkin anteeksi, koska kippari välitti sinusta. Minun on pakko myöntää, että sinulla on tarkka suora.
Paikattuaan Tannerin ja lääkittyään hänet, Indra palasi matkustajakannelle yksin. Hän ei halunnut nähdä sen paremmin mekaanikkoa kuin Hwangia. Perämies vaikutti lääkärin silmissä täysin selkärangattomalta. Hän tiesi, että tuomitsi Hwangia tarpeettoman ankarasti olosuhteet huomioiden, mutta ei voinut itselleen mitään. Perämies oli joutunut ensimmäisellä komennuksellaan arvaamattoman vaikeaan tilanteeseen. Indra olisi silti odottanut Hwangilta jämäkämpää otetta. Hän olisi toivonut jotakin enemmän sen Kitkan kaltaista, jonka Indra oli kuvitellut tuntevansa, olihan Hwang astunut kapteenin saappaisiin.
Päästyään matkustajakennoille hän laski lattialla makaavat kalmot ja viestitti vastentahtoisesti Tannerille: –Täällä on yhteensä kaksikymmentäkuusi ruumista.
Katosta roikkuva varsi kääntyi ja pyyhkäisi hitaasti vainajien ylitse.
–Olet oikeassa, Tannerin ääni sanoi aivan kuin mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei olisi tapahtunut heidän välillään. –Meillä on kuitenkin kaksikymmentäseitsemän avointa kennoa.
–Se tarkoittaa, että joku puuttuu joukosta, Indra sanoi. –Ellei häntä ole raahattu muualle leikeltäväksi, kadonnut on luultavasti tekijä itse.
–Kennon 75 matkustaja, Tanner jatkoi.
–Juuri niin, Indra nyökkäsi. Lyhyen hetken hänestä tuntui aivan kuin kaikki olisi ollut kuten aiemmin, ennen Tannerin tunnustusta ja välikohtausta messipöydässä. Hänen kättään kuitenkin kivisti edelleen huolimatta pehmusteesta, jonka puku oli kehittänyt hänen nyrkkinsä suojaamiseksi. Indra pohti, miksei hän ollut älynnyt ottaa itsekin kivunlievittäjiä, antaessaan niitä Tannerille. Kenties se johtui siitä, ettei hän mekaanikon vastuuttomuudesta huolimatta voinut moraalisesti perustella omaa toimintaansa. Ehkä se oli hänen alitajuinen tapansa sovittaa tekonsa?
–Onko sinulla siellä hänen tietonsa?
–Odotahan… Tuossa. Matkustajan nimi on Tay Resh. Siirrän matkustajakortin sisällön selattavaksesi.
Pyydetyt tiedot heijastuivat Indran näkökenttään. Tay Resh oli keski-ikäinen käännynnäinen, joka oli liittynyt kulttiin vasta myöhemmällä aikuisiällä. Hän matkusti yksin, mikä ei ollut epätavallista pyhiinvaeltajalle. Koska hänellä ei matkustajakortin mukaan ollut perhettä tai jälkeläisiä, Indra pohti hänen varmaankin aikoneen asettua johonkin Randan-B IV:n monista luostariyhteisöistä. Hän pani myös merkille, että Tay Resh oli työskennellyt aiemmin lastiteknikkona, joten toiminta laivalla ei ollut hänelle vierasta.
–Kiitos, hän sanoi Tannerille hiukan vastentahtoisesti. Sitten hän siirtyi Tay Reshin käyttämälle matkustajakennolle. Hän katseli käytävällä makaavia ruumiita ja koetti tunnistaa, näkisikö etsimänsä heidän joukossaan. Osa vainajista oli kuitenkin hajonnut jo niin pitkälle, että oli mahdotonta sanoa silmämääräisesti mitään varmuudella. –Entä hänen kennonsa, vaihdettiinko siihen luvattomia osia?
Tanner piti lyhyen tauon ennen vastaamista. –Kyllä, hän myönsi lopulta.
–Asensin siihen viimeisen huollon yhteydessä kanyylinvalitsimen ja syöttöpumpun.
Indra huokasi vaiti. Mikään mitä hän olisi sanonut, ei olisi voinut muuttaa tilannetta paremmaksi. Hän ryhtyi käymään läpi matkustajakennon lääkintädiagnostiikkaa. Kennon olisi pitänyt syöttää matkustajien elimistöön ravintoliuoksen lisäksi kolmenlaista lääkeyhdistelmää: lamaannuttavaa, elintoimintoja hidastavaa ja tajunnan tasoa laskevaa. Matkustajien olisi pitänyt nukkua rauhallisesti vaimenningeelillä täytetyissä kennoissaan koko sadankahdeksankymmenen vuoden mittainen matka Randan-B IV:lle.
Ryhdyttyään tutkimaan asiaa, Indra ymmärsi heti mikä kennossa seitsemänkymmentäviisi oli vialla. Vaikka kaikki muu oli toiminut kuten pitikin, virallisten väylien ohi hankittu kanyylinvalitsin ei ollut syöttänyt tajunnan tasoa laskevaa lääkeannosta matkustajan verenkiertoon. Hän tarkisti havaintonsa vielä uudelleen varmistuakseen asiasta, mutta se ei muuttanut tapahtunutta. Lääkeannos oli edelleen ampullissaan.
Ajatus kauhistutti Indraa. Vaikka hän ei voinutkaan täysin ymmärtää mitä kennon 75 matkustaja oli kokenut, sen täytyi olla hirvittävää. Kuudenkymmenen vuoden ajan Tay Resh oli maannut yksin matkustajakennossaan, elintoiminnot hidastettuina ja liikuntakyvyttömänä, mutta tietoisena ympäristöstään. Kuusikymmentä vuotta ilman ihmiskontaktia tai mahdollisuutta vaikuttaa omaan kohtaloonsa! Hänen hidastetussa kehossaan vuodet olisivat venyneet kuin kuminauha ja tuntuneet vielä monin verroin todellisuutta pidemmiltä. Indra ei voinut käsittää mitä sellainen tekisi ihmiselle.
Yhtäkkiä Indra tuli ajatelleeksi, että Kitka oli kenties sittenkin ollut kahdesta onnekkaampi. Hän oli maksanut vehkeilystään hengellään, mutta Tay Resh mielenterveydellään, kenties ihmisyydelläänkin. Se ei kuitenkaan selittänyt kuinka matkustaja oli onnistunut kurottamaan hätäsalvan laukaisimeen.
Indra mietti, minkälainen tahdonponnistus vaadittaisiin siihen, että joku voittaisi lääkeseoksen kemikaalien vaikutuksen ja onnistuisi ojentamaan kättään niiden muutamien senttien matkan, jonka laukaisinkahvaan tarttuminen vaati? Sen jälkeen automaattiset järjestelmät huuhtoisivat ”nukkujan” elimistön lääkeaineista ja syöttäisivät sen tilalle voimia palauttavan kemikaaliseoksen. Hätäherätys oli itsessäänkin rankka kokemus – yleensä herätykseen varattiin viikkoja, toisinaan jopa kuukausia. Indra oli käynyt sen kerran läpi koulutusjaksollaan lyhyen, kuukauden unijakson jälkeen.
Sen jälkeen, mitä Tay Resh oli kokenut vuosikymmenten valveunessaan, rankankin herätyksen täytyi tuntua helpotukselta. Mikäli hänen mielensä edelleen kykeni käsittelemään sellaisia tunteita, Indra muistutti itseään.
–Meidän on parasta yrittää löytää hänet, Indra sanoi ja puraisi mietteliäästi huultaan. Ajatus Tay Reshin etsinnästä hermostutti häntä.
–Emmekö me voisi vain tyhjentää ilmaa paineistetuista osastoista? Tanner ehdotti radioyhteyden takaa. Ajatus oli viivähtänyt ohimennen myös Indran mielessä, mutta hän oli hylännyt sen nopeasti.
–Me emme voi olla varmoja, että suunnitelma toimii ellemme joka tapauksessa löydä häntä. Sitä paitsi Tay Resh on edelleen matkustaja. Vaikka hän on tehnyt sanoinkuvaamattomia tekoja kanssamatkustajilleen, hän on itsekin olosuhteiden uhri.
Hwangin ääni puuttui keskusteluun.
–Entä jos me vain palaisimme nukkumaan ja antaisimme ajan hoitaa tehtävänsä? Karkulainen tuskin pystyy murtautumaan miehistöholviin ja matkaa määräsatamaan on vielä 120 vuotta.
Tanner oli hiljaa. Hän tuntui pohtivan perämiehen ehdotusta.
Indra sen sijaan ei jäänyt harkitsemaan asiaa.
–Me emme voi tietää mitä vahinkoa hän saa aikaan mellastaessaan vapaana. Emme voi myöskään olla täysin varmoja, ettei hän pääsisi sisälle miehistöholviin. Kukaan meistä ei varmasti halua päätyä hänen ruokalistalleen. Tay Reshin ei olisi alun perin pitänyt päästä ulos edes omasta kennostaan ja hänellä on kokemusta laivalla työskentelystä.
–Mutta…, Hwang aloitti, mutta Indra keskeytti hänet.
–Koko ajatus on sitä paitsi mahdoton muita matkustajia ajatellen. Hän näyttää löytäneen ratkaisun nälkäänsä.
Indra ei ollut odottanut saavansa Tannerin tukea.
–Lääkäri on varmaankin oikeassa, mekaanikko sanoi. –Mitä pikemmin löydämme Tay Reshin, sitä pikemmin pääsemme jatkamaan matkaa turvallisesti.
IV.
Tanner oli kartoittanut osastot ja yhdyskäytävät, jotka sopivat Tay Reshin piilopaikaksi. Suurin osa niistä sijoittui matkustajakannen ja Sheherazaden konehuoneen välille. Koska matkustajakannen tarttumakoura ei voinut seurata Indraa ilmalukon läpi, viestiyhteys jäi hänen ainoaksi siteeksi tovereihinsa.
Perämiehen ääni kuulosti tervetulleelta ahtaan yhdyskäytävän autiudessa.
–Mitä luulet, Indra? Olisiko meidän parasta odottaa ja herättää loput miehistöstä auttamaan etsinnässä?
–En usko, että sillä olisi ollut suurta merkitystä, hän vastasi. –Menettäisimme vain tarpeettomasti aikaa. Mikäli emme selviydy tilanteesta kolmisin, olemme pahoissa vaikeuksissa vaikka meitä olisi seitsemän. Tay Reshilla ei sitä paitsi ole pukua, joten minulla pitäisi olla melkoinen etulyöntiasema.
–Haluatko, että lähetän Tannerin mukaasi?
Indra huomasi pudistavansa päätään. Hän venytteli oikean kätensä sormia, puristi ne tiukkaan nyrkkiin ja ojensi jälleen.
–En usko, että hän innostuisi ajatuksesta, enkä liiemmin kaipaa hänen seuraansa itsekään, kumma kyllä. Hänestä on sitä paitsi enemmän hyötyä miehistöholvissa. Hän pystyy käyttämään huoltorobotteja sieltä käsin etsinnän apuna.
Indraa hävetti edelleen, mutta jossakin sen alla kiukku kyti yhä hiljaisella liekillä. Tunne oli vielä voimakkaampi kuin levottomuus, jota Tay Reshin etsintä autioilta käytäviltä hänessä herätti.
Hwang piti lyhyen tauon. Tuntui kuin hän olisi aprikoinut tarkkaan, ennen kuin lausui ääneen seuraavia sanojaan.
–Lupaan sinulle, että Tanner joutuu vielä vastuuseen teoistaan. Kun saavumme Randan-B IV:lle, annan hänen toimistaan täyden lausunnon viranomaisille ja pyydän aloittamaan selvityksen varustamon käytännöistä. Ikävää, että kapteenikin oli sekaantunut tähän juttuun, en tiedä oikeuttaako se hänen muistonsa tahrimista…
–Hwang, Indra sanoi. –Sinä olet nyt Sheherazaden komentaja. Vastaat aluksen, sen matkustajien ja miehistön turvallisuudesta. Olen varma, että toimit oikein ja teet sen mitä toimenkuvasi ja velvollisuutesi edellyttävät. Kitka ei tarvitse mitään erityiskohtelua. Hän teki valintansa itse; ne, jotka olivat oikeita ja ne, jotka olivat vääriä. Kumpikaan meistä ei voi enää vaikuttaa asiaan.
–Kiitos, Indra. Koeta olla varovainen.
–Teen parhaani, usko pois.
Indra seurasi järjestelmällisesti Tannerin merkitsemiä käytäviä ja osastoja, jotka oli varattu pyhiinvaeltajien muuttorahdille, työkoneille ja erilaiselle kauppatavaralle. Osastojen väliset yhdyskäytävät olivat paljaudessaan ahtaita ja yksinäisiä, kun täydet rahtiosastot taas kuhisivat salakavalia piilopaikkoja, joissa Tay Resh saattoi vaania jäljittäjäänsä.
Indra luotti pukunsa tarjoamaan suojaan ja havainnointivälineisiin. Jalkapohjien anturat vaimensivat hänen harkitut askeleensa äänettömäksi hiivinnäksi ja hupun kuulovahvistin eritteli taustahälystä ihmisen toiminnasta syntyviä ääniä. Hän oli käynnistänyt kasvojaan peittävän kelmun kuvantarkennuksen ja kytkenyt normaalin näkökentän päälle infrapunakameran tallentamat lämpötilaerot. Puvun materiaali suojasi Indraa varsin hyvin hyökkäyksiltä, mikäli ihmissyöntiin taantunut matkustaja koettaisi käydä hänen kimppuunsa.
Indra oli miettinyt mitä tekisi, kun lopulta löytäisi Tay Reshin. Aivan aluksi hän varmasti koettaisi rauhoittaa matkustajan ja puhua hänet antautumaan. Mikäli se ei toimisi, jatko riippui siitä missä he olisivat. Hätätilanteessa puku kykeni kehittämään erilaisia aseita kantajansa käyttöön lujitetuista nyrkeistä erilaisiin piikkeihin ja teriin, kuten Tanner oli saanut kivuliaasti huomata. Ajatus ei kuitenkaan houkuttanut Indraa. Mikäli hän tavoittaisi Tay Reshin tilassa, jossa Tanner kykeni käyttämään etäohjattavia laitteita kuten tarttumakouria, he voisivat koettaa nujertaa hänet niiden avulla. Puku myös lisäsi Indran omia voimia jonkin verran. Hän voisi tarpeen vaatiessa koettaa painia Tay Reshin lattiaan ja antaa hänelle rauhoittavan ruiskeen. Indra pohti kuinka hyvin lääke toimisi karkulaiseen, joka oli onnistunut vapautumaan kennossa annostellusta lääkityksestä. Hän oli ladannut ruiskuun epätavallisen suuren annoksen. Mikäli annos olisi liian väkevä, Tay Resh voitaisiin kenties elvyttää Sheherazaden lääkintäosastolla.
Indra oli päässyt kolmanteen rahtitilaan melko lähellä konehuonetta, kun puvun äänenkäsittely kaappasi ilmasta rahisevaa hengitystä. Indra pysähtyi ja jähmettyi jännittyneenä seinän vierelle. Hän pidätti omaa hengitystään ja kuulosteli. Hän ei ollut useampaan minuuttiin ollut yhteydessä Hwangiin tai Tanneriin. Puvun voimistama ääni suhisi ja humisi hänen korvissaan, rahisten välillä kuin kahta hiekkapaperia olisi pyyhkäisty vastakkain. Hän kuiskasi hiljaa radioonsa:
–Olen saanut äänihavainnon kolmannessa rahtitilassa.
Sitten hän lisäsi aavistuksen epävarmasti:
–Luulen, että hän on täällä minun kanssani.
Aluksen hiljaisuudessa Indran oma hengitys ja sydämenlyönnit sekoittuivat näkymättömän piileskelijän hitaisiin, raskaisiin hengenvetoihin. Ne kuulostivat lääkärin kouliintuneeseen korvaan jotenkin tulehtuneilta, keuhkotautisilta.
Indra koetti erottaa jonkinlaista taustasta poikkeavaa lämmönlähdettä, mutta se osoittautui vaikeaksi. Hän oli aivan liian lähellä konehuonetta, josta osastoon hohkaava lämpösäteily oli kiusallisen lähellä elollisen olennon aikaansaamaa. Hän käänteli hiukan päätään. Puku paikallisti pian suunnan, josta hengityksen ja pienten liikahdusten äänet erottuivat. Indra lähti varoen etenemään rahtikonttien väliin jäävää kapeaa kanjonia.
–Koetan lähestyä häntä ja saada hänet näkyviini, hän kuiskasi.
Juuri kun Indra oli aikeissa antautua kasvavalle kiusaukselle kysyä asiasta, Tannerin ääni vastasi hänelle:
–Olen nyt siellä kanssasi. Tarttumavarren kamera ei kuitenkaan näe rahtikonttien keskelle. Jos ryhdyn nyt liikuttamaan sitä kiskoilla, Tay Resh saattaa huomata, että jotain poikkeavaa on tekeillä.
Indran oli tunnustettava olevansa huojentunut kuullessaan Tannerin äänen.
–Koetan löytää hänet ja kiinnittää hänen huomionsa.
–Hyvä. Olen lähettänyt liikeneville huoltoroboteille kutsun saapua avuksesi, niillä menee kuitenkin hetki päästä perille. Älä ota tarpeettomia riskejä.
Indra kiitti Tanneria mielessään. Askel askeleelta ympäröivä rahtikonttien vuori sulki hänet visummin uumeniinsa ja toi hänet lähemmäs keskeltä kantautuvia ääniä. Indran pulssi kohosi hänen jännityksensä kasvaessa. Hän pohti, kuinka Tay Resh reagoisi nähdessään elävän ihmisen. Jäisikö hän kuuntelemaan, säntäisikö hän pakoon vai karkaisiko hän kenties lääkärin kimppuun? Ennen kaikkea: kuinka paljon ihmistä Tay Reshissa oli jäljellä kaikkien koettelemustensa ja tekojensa jälkeen?
Indran oli vaikea hyväksyä sitä kiistämätöntä totuutta, että Kitkalla oli osuutensa siinä, mikä pyhiinvaeltajasta oli matkan aikana tullut.
Sitten hän kuuli toisenlaisen äänen. Se oli maiskahtava ja kostea, kuin jotakin mehukasta olisi repäisty irti suuremmasta kappaleesta. Ääntä seurasi jauhava, iljettävä mutustelu. Indra kuuli kuinka hampaat jauhoivat toisiaan vasten. Hänen ihokarvansa koettivat nousta pystyyn puvun tiukasti istuvaa materiaalia vasten.
Se oli syömisen ääntä.
Indra huomasi seisahtuneensa jälleen. Lääkäri pakotti jalkansa liikkeelle. Hän kiersi viimeisen kontin kulman ja näki sen taakse piiloutuneen herkuttelijan, joka oli noussut Sheherazaden matkaan pyhiinvaeltajana nimeltä Tay Resh.
Kalpea olento oli riutunut ja kuivunut hädin tuskin tunnistettavaksi. Suonikkaat lihakset erottuivat tiiviinä kimppuina alastoman ihon alla. Hartioiden välissä herkkupalan ääreen kumartunut pää näytti suhteettoman kookkaalta risumaiseen kehoon verrattuna. Saaliin ääreen kyykistyneen ihmissyöjän pitkäkyntiset kourat kannattelivat kookkaan luun ympärillä roikkuvaa lihaa. Jänteisiä riekaleita oli tarttunut sen suupieliin ja harvoihin, ruskeisiin hampaisiin. Päälaelta roikkui takkuisia hiuskimppuja pitkälle selkään ja luisuille harteille.
Kaikkein kammottavimmat olivat kuitenkin Tay Reshin silmät. Katse kohosi hitaasti ateriasta Indran suuntaan. Tuo katse oli tyhjä ja kirkas kuin avaruus itse. Siinä ei palanut mielettömyyden kesytön liekki, eikä kannibaalin kyltymätön nälkä. Mikäli autuus tarkoitti persoonan sammumista, Tay Resh oli epäilemättä löytänyt pyhiinvaellukselta etsimänsä valaistumisen.
He tuijottivat toisiaan hiljaisuuden vallitessa. Taustalla erottui ainoastaan himmeiden valaisimien sähköinen sirinä ja ilmastoinnin vaimea humina.
Indra ei ollut lainkaan varma, että Tay Resh ymmärtäisi häntä, mutta päätti koettaa siitä huolimatta.
–Tay Resh, minä olen Indra. Olen tämän laivan lääkäri. Sinä olet käynyt läpi melkoisia koettelemuksia. Ne ovat kuitenkin nyt ohitse. Olen tullut tänne auttamaan sinua.
Tay Resh ei liikahtanut, eikä vastannut Indralle. Hänen hailakanharmaat silmänsä sulkeutuivat hitaasti ja avautuivat sitten jälleen. Siinä missä vaimenningeeli suojasi miehistöä ja matkustajia kosmisilta säteiltä, joista osa väistämättä läpäisi Sheherazaden rungon, Tay Resh oli saanut aluksen käytävillä liikkuessaan moninkertaisen annoksen. Se oli luultavasti vaikuttanut hänen näköönsä.
Lopulta Tay Resh kallisti päätään kuin kuulostellen, mutta hänen katseensa pysyi naulittuna Indran suuntaan. Hitaasti kannibaali laski kypsentämätöntä lihaa roikkuvan luun lattialle. Indrasta vaikutti kuin rahtikonttien kätkössä kyyristelevä hahmo olisi varonut päästämästä ääntä. Pälyilevä katse vilkaisi konttirivien väliin jäävää kujaa, jonka suunnasta Indra arveli Tannerin ohjaaman kouran hivuttautuvan heitä kohti. Katse palasi viipymättä Indraan. Lattialla lepäävän lihan mehujen tahrima suu koetti tapailla haparoiden sanoja. Indra pohti kuinka paljon Tay Resh oli unohtanut itsestään ja ihmisyydestään päättymättömältä vaikuttaneen yksinäisyytensä aikana. Minkälainen mieli pyhiinvaeltajan luhistuneen identiteetin raunioille oli syntynyt?
–Minä olen täällä auttamassa sinua, Indra toisti.
Samalla hän pohti, missä Tanner viivytteli ja mahtoiko Tay Resh pitää häntä vain mielikuvituksensa tuotteena? Ateriansa ääreen kyyristynyt matkustaja muutti hitaasti asentoaan. Ehkä hän oli liikkunut alusta alkaen, mutta niin hitaasti, että Indra huomasi sen vasta nyt. Hänestä näytti kuin lattialla kyyristelevä irvikuva olisi nousemassa jalkeille tai ponnistamassa liikkeelle.
Samalla hetkellä lääkäri sai vastauksen ensimmäiseen kysymykseen, toinen jäi ikuiseksi mysteeriksi, eikä Indralle koskaan selvinnyt mitä Tay Resh oli aikonut.
Tay Reshin pää käännähti äkisti vasemmalle kuin hän olisi tosiaan kuullut jotakin. Sitten jotakin kookasta humahti vasemmalta oikealle Indran näkökentän poikki ja heitti rääkäisevän matkustajan edellään näkymättömiin konttikujalle.
Indra säpsähti ja kavahti taaksepäin. Puku teki taaksepäin kierähtämisen helpoksi ja kovallakin lattialla kivuttomaksi.
Konttikujalta kantautui kammottava rusahdus. Sitten oli jälleen aivan hiljaista.
Indra oli kyykyssä päkiöillään ja adrenaliini kohisi hänen suonissaan. Sitten hän kuuli pukunsa hupussa Tannerin äänen. Mekaanikko kuulosti tyytyväiseltä.
–Hyvää työtä, lekuri. Enää meidän kummankaan ei tarvitse kantaa huolta ongelmista, joita Tay Resh voisi aiheuttaa.
–Mitä sinä olet tehnyt?
Indra nousi takaisin jalkeille ja kurkisti kontin nurkan takaa kujalle.
–Vain sen mitä minun oli tehtävä varmistaakseni, että pääsen turvallisesti perille Randan-B IV:lle, Tanner sanoi radiossa. Hänen äänessään oli rauhallinen ja laskelmoiva nuotti.
Konttikujalla odottava näky väänsi Indran vatsaa. Tay Reshin eloton liha roikkui murskattuna lastauskouran leuoissa. Jos raskaan metallikouran isku ei ollut riistänyt kannibaaliksi taantuneen matkustajan henkeä, leukojen rusentava voima oli viimeistellyt työn. Tay Resh oli ollut samanaikaisesti uhri, epäilty ja todistaja. Nyt hän ei ollut enää mitään näistä. Ruumiinnesteitä lorisi ja pisaroi edelleen lattialle keinopainovoiman vetämänä. Indra tunsi oksennuksen pyrkivän ylös ruokatorveaan. Hän ei saanut sanaa suustaan.
–Olen tietenkin hiukan pahoillani, Tannerin ääni jatkoi radiossa. –En voi antaa sinun palata miehistöholviin, lääkäri. Tuhoan raskauttavat seurantatallenteet ja painun takaisin unten maille. Kun Sheherazade saapuu määränpäähänsä, lähetän hätäkutsun enkä valitettavasti tarvitse sinua tai perämiestä enää mihinkään.
–Mitä sinä olet tehnyt Hwangille? Indra kysyi äänellä, joka vapisi sameasta järkytyksestä ja valkohehkuisesta raivosta.
–Älä kanna huolta siitä tulokkaasta, Tanner sanoi hiukan kireästi. –Hän oli koko ajan ulkopuolinen. Eikä hän olisi koskaan suhtautunut tähän onnettomuuteen järkevästi, kuten et sinäkään. Ajattelin aluksi, että tyhjentäisin paineistetut osastot ilmasta, mutta kapteeni… Hänen muistonsa ei antaisi minulle rauhaa. Ennätät kuolla vanhuuteen ennen kuin pääsemme perille, ja jos yksinäinen elämä käy ylivoimaiseksi, tiedät kuinka ilmalukkoja käytetään. Sinun suhteesi minun ei tarvitse siis tehdä mitään. Kun herään olet liittynyt kapteenimme seuraan.
–Tanner…! Indra aloitti, mutta turhaan.
Mekaanikko oli katkaissut radioyhteyden miehistöholviin.
V.
Indra kiiruhti takaisin miehistöholvin ilmalukolle. Hänen askeleensa kaikuivat kiivaina Sheherazaden autioilla käytävillä. Kun hän pääsi perille, ovi miehistöholviin oli kuitenkin lukossa. Avaustunnus oli vaihdettu. Hän koetti kutsua radiolla sekä Tannerta että Hwangia. Kumpikaan ei vastannut.
Indra kokeili avaustunnusta varmuuden vuoksi uudestaan, mutta miehistöholvin ilmalukko pysyi suljettuna. Tanner oli vaihtanut koodin.
Vaikka vain muutama tuuma erotti hänet miehistön seitsemästä elossa olevasta jäsenestä, ja Sheherazadella matkusti yhä lähes kolmesataa pyhiinvaeltajaa, hän oli todellisuudessa aivan yksin.
Miehistön kuudesta elossa olevasta jäsenestä, Indra muistutti itseään. Tanner ei varmasti antaisi perämiehen elää pitkään. Lääkäri tunsi kiukun viiltävän syvään sisällään. Oli samantekevää, oliko Tanner vielä palannut omaan koijaansa. Hän ei tekisi sitä vaientamatta ensin Hwangia.
Indra punnitsi mahdollisuuksiaan. Hän ei voisi herättää ketään matkustajista turvallisesti tuomitsematta näitä kuolemaan vanhuuteen kanssaan.
Ehkä Tannerin viimeisessä, tunteettomassa muistutuksessa oli sittenkin hänen pelastuksensa avain. Ehkä hän todella voisi käyttää ilmalukkoa. Kitka oli antanut hänelle hätätunnuksen, jota Tanner ei välttämättä ollut huomannut vaihtaa. Tanner ei välttämättä ollut edes perillä siitä, että hänellä oli hallussaan runkohenkilöstölle kuten mekaanikolle ja lastiteknikoille kuuluva koodi. Suhteesta kapteeniin oli toisinaan hyötyä. Tässä tilanteessa Indra ei ollut niin hanakka tuomitsemaan Kitkaa sääntöjen venyttämisestä.
Aluksen ulkopuolella liikkumisessa oli aina riskejä. Jos Indra onnistuisi pääsemään runkoa myöten miehistöholvin kohdalle, hän voisi avata pelastautumisluukun, joka oli varattu hätätilanteisiin. Silloin hän pääsisi holviin mikäli Kitkalta saatu avaintunnus edelleen toimisi. Indran pukua ei ollut tarkoitettu rungolle, mutta sen avulla hän voisi yhä onnistua. Hyvällä onnella Tanner ei ollut ajatellut asiaa.
Indra seisoi yhdyskäytävän huoltoilmalukossa. Hän seurasi sydän takoen kuinka ulompi ovi avautui. Ensin takana odottava tyhjyys näkyi vain ohuena, mustana viivana, joka halkaisi oviaukon pystysuunnassa. Oven puoliskojen liukuessa erilleen juova leveni ja hänen pukunsa alkoi hälyttää kasvaneesta säteilyannoksesta. Oven avautuminen toi Indran mieleen niiden liskojen silmät, joiden laiskottelua hän oli seurannut Kitkan kanssa viettämällään lomalla Tamakanissa. Niiden vilkkuluomet olivat avautuneet samalla tavalla sivulle, laiskasti ja vääjäämättömästi. Ilmalukon yläpuolella oleva merkkivalo vaihtoi väriään. Tumma tyhjyyttä vasten Indra erotti kaukaisten galaksien himmeät kierteet ja lukemattomat tähdet.
Puku syötti hänelle varoituksia muuttuneista ympäristöolosuhteista ja suoja-arvojen äkillisestä lähestymisestä. Indra ohitti ilmoitukset. Puku varoitti, ettei yhtiö ottanut oikeudellista vastuuta raja-arvojen tarkoituksellisesta rikkomisesta. Indra ei kiinnittänyt huomiota asunsa vastalauseisiin. Hän veti henkeä ja astui aivan ilmalukon reunalle. Tähdet eivät näyttäneet liikkuvan lainkaan avaruuden pimeydessä. Vaikka Sheherazade aurasi tietään tähtienvälisen aineen halki huimaavalla nopeudella, etäisyydet olivat niin valtavat, ettei liikkeestä saanut minkäänlaista vihjettä. Indralla ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä ihastelemaan maisemia. Hänen oli päästävä miehistöholvin ulkopuolelle nopeinta turvallista reittiä. Puku kestäisi vain yksisuuntaisen matkan.
Sheherazaden runkoa peittivät kahvalliset kiskot. Niiden avulla huoltomiehistö pystyi tarvittaessa liikkumaan ulkopuolella. Indra kuuli oman hengityksensä kohinan, sydämensä kiihtyneet lyönnit ja puvun radiovastaanotinta pommittavien hiukkasten vaimean rätinän. Puvun lattiaan tarttuneiden jalkapohjien läpi hän tunsi laivaa kuljettavan moottorin jylisevän huminan, kuin jonkin suuren pedon lihaksia ravisuttavat värähdykset.
Hän kurotti lähimmälle kahvalle ja tunsi puvun jalkapohjien tarttumapinnan antavan periksi kuin kärpäspaperi. Hän veti itsensä ulos ilmalukosta ja antoi jalkojensa hakea uudet paikat rungon pinnalta. Ilmalukko jäi hänen taakseen kuin valaistu kaivanto, joka hiljalleen kutistui huokoseksi Sheherazaden ihossa, Indran kiskoessa itseään kohti määränpäätään. Kaukana laivan keulan edessä odotti etäisempi määränpää, Randan-B IV. Aluksen perässä matkamoottorien violetti myrkynhehku kurotti kohti satamaa, josta he olivat aloittaneet matkansa kuuttakymmentä vuotta aiemmin. Heidän satamassa tapaamansa tuttavuudet olivat jo vanhuksia tai elivät enää jälkeläistensä muistoissa. Heidän nukkuessaan Sheherazaden uumenissa maailma ympärillä oli jatkanut elämäänsä pysähtymättä. Indra mietti, mitä keulan edessä olevista pienistä, kirkkaista pisteistä pyhiinvaeltajamaailma mahtoi kiertää? Hän oli laskenut suuren osan tulevaisuuttaan Kitkan ja laivan muun miehistön varaan. Rungon ulkopuolella yksinäisyys tarttui häneen kylmin kourin. Hänellä olivat seuranaan ainoastaan puvun hiljaiset varoitusäänet.
Siellä täällä runkoa laikuttivat vuosikymmenten ja aiempien vuosisatojen aikana tapahtuneet törmäykset tähtienvälisiin suurienergisiin hiukkasiin ja mitättömiin pölyhippuihin. Runkoon osuessaan ne iskivät räjähtävällä voimalla. Onneksi vaara sellaisen osumisesta Indraan itseensä oli lähes olematon. Mikäli niin kävisi hän ei kuitenkaan ehtisi huomata mitään, vaan höyrystyisi törmäyksessä alkuaineiden pilveksi.
Indra huomasi ensimmäiset huoltorobotit ollessaan puolimatkassa miehistöholvin pelastautumisluukulle. Hän näki niitä kolme. Kaksi hämähäkkimäisistä hahmoista vain liikehti ja yksi näytti kehräävän korjaussilkkiä rungon pintaan. Yksi liikkuvista kojeista oli suoraan hänen reitillään.
Indraan iski epämiellyttävä aavistus, että Tanner oli tehnyt niille jotakin. Tavallisesti huoltorobottien ohjelmointi ei sallinut niiden vahingoittaa ketään. Ehkä ne olivat vain toteuttamassa Tannerin aiempaa määräystä tutkia ja korjata laiva vaurioiden varalta. Saattoiko Indra kuitenkaan luottaa siihen, ettei mekaanikko ollut lähettänyt niitä estämään juuri tällaista epätoivoiselta vaikuttavaa yritystä?
Hän päätti pelata varman päälle ja kiertää koneet.
Se tarkoitti, että hän joutuisi viettämään pidemmän aikaa ulkona ja rasittamaan pukuaan aivan sen äärirajoille. Asu pystyi kierrättämään hänen happeaan ja puhdistamaan haitallisia kaasuja hänen verestään vain tiettyyn rajaan saakka. Joka hetki rungon ulkopuolella altisti asun ohuen suojakerroksen kosmiselle säteilylle, joka tuhosi sitä hiljalleen. Puku hänen yllään teki hidasta kuolemaa.
Koneet eivät aluksi reagoineet hänen suunnanmuutokseensa, mutta hetken kuluttua hänen reittinsä katkaissut hämähäkki muutti myös suuntaansa.
Indra oli alun perin arvioinut, että puku kestäisi hyvin yhdensuuntaisen matkan pelastautumisluukulle ja hänelle jäisi vielä hiukan ylimääräistä aikaa paikan päällä. Kiertotien valitseminen tarkoitti, että hän pääsisi miehistöholville juuri ja juuri puvun kestokyvyn rajoissa. Se ei muuttanut tilannetta suuresti sillä puku ei missään olosuhteissa olisi kestänyt paluumatkaa. Mikäli hän kuitenkin joutuisi väistelemään huoltorobotteja enemmän, olisi kyseenalaista pääsisikö hän lainkaan perille.
Indran sydän hakkasi villisti ja poltti kallisarvoista happea hänen suonistaan. Suuntaa muuttanut metallihämähäkki lähestyi nivelikkäillä jaloillaan. Se näytti tulevan suoraan Indraa kohti. Laite oli kookas. Sen kahdeksan raajan päissä oli tarttumakouria ja voimatyökaluja, joita vastaan puku ei kykenisi tarjoamaan suojaa.
Sadan metrin päässä Indrasta kone pysähtyi. Se kumartui suorittamaan jotakin lukuisista huoltotehtävistään.
Lääkäri huokaisi helpotuksesta, joka osoittautui kuitenkin ennenaikaiseksi. Puku rappeutui nopeammin kuin hän oli odottanut ja kiihtymys oli rasittanut sitä entisestään. Hän näki aineenvaihduntaansa ja elintoimintojaan seuraavien mittareiden painuvan hitaasti kohti vaarallista rajaa. Matkaa pelastusluukulle oli jäljellä vielä kolmannes, eikä Indra ollut täysin varma, että selviäisi siitä. Silloin hän muisti rauhoittavan ruiskeen, jonka oli varannut Tay Reshia varten. Se oli edelleen hänen mukanaan puvun ulkotaskussa.
Indra jatkoi pysähtymättä matkaa kohti pelastusluukkua ja laski samalla mielessään kuinka suuri annos riittäisi rauhoittamaan ja rentouttamaan hänet itsensä niin, että hänen toimintakykynsä edelleen säilyisi. Se saattaisi vähentää puvun puhdistusjärjestelmään kohdistuvaa rasitusta niin, että hän pääsisi luukulle saakka. Vaikka kohti tullut hämähäkkikorjaaja ei sittenkään ollut uhannut häntä, hän halusi edelleen kiertää robotit mahdollisimman kaukaa.
Hän teki päätöksensä.
Indran oli pysähdyttävä saadakseen kaivettua ruiskun esiin. Hän kulutti kallisarvoisia sekunteja ruiskun säätämiseen huomattavasti aiottua miedommalle annokselle ja toivoi, että se ostaisi hänelle enemmän aikaa ja että hän oli arvioinut annostuksen oikein. Mikäli annos olisi liian pieni, se ei riittäisi saamaan aikaan toivottua vaikutusta ja mikäli se olisi liian suuri, hän saattaisi pahimmassa tapauksessa menettää liikuntakykynsä tai tajuntansa ja peli olisi pelattu.
Epäröintiin ei kuitenkaan ollut aikaa. Se tappaisi hänet varmasti.
Lääkärin ammattitaitoonsa ja vaistoihinsa luottaen hän pisti neulan puvun reidessä olevaan kohtaan, joka oli varattu ensiapuun. Pistoskohtaa nipisti hetkellisesti ja puku ilmoitti rauhoitusaineen pääsystä verenkiertoon. Odottamatta vaikutusta Indra sujautti ruiskun takaisin taskuun. Sitten hän ryhtyi jälleen kiskomaan itseään edessä odottavaa ilmalukkoa kohti.
Pian hän huomasi lääkeaineen vaikutuksen. Hänen sykkeensä laski ja hengityksensä rauhoittui. Siitä huolimatta hän kykeni etenemään ripeästi. Kylmä kirkkaus valtasi hänen mielensä. Hänen kehoaan seuraavat mittarit palasivat turvalliselle alueelle. Indran tarvitsi huolehtia enää puvun kulumisesta loppuun.
Saavuttaessaan pelastusluukun Indra huomasi havaintojensa hidastuneen ja näkökenttänsä sumentuneen jonkin verran. Ensin hän käski pukua suodattamaan ylimääräisen kosteuden kasvolevystään mutta tajusi sitten, että kyse oli rauhoitusaineen vaikutuksesta. Hänestä tuntui samalta kuin heidän viimeisenä yhteisenä baari-iltanaan satamassa Kitkan, Tannerin, Hwangin ja muiden kanssa. Se oli tapahtunut viikkoa ennen heidän matkaan lähtöään. Hän oli nauttinut muutaman drinkin ja heillä kaikilla oli ollut hauskaa. Siltä Indrasta ainakin oli tuntunut. Oli vaikeaa ajatella, että Kitka ja Tanner olivat tuolloin salailleet heiltä muilta tekosiaan, ja nyt Kitka ja luultavasti Hwang olivat kuolleet. Muut eivät edes tienneet tapahtumista, ja hänen oli vielä selvitettävä välinsä Tannerin kanssa tavalla tai toisella.
Rauhoitusaine oli puskenut hänen mieleensä usvaa, jonka läpi hän kuuli kuolevan pukunsa varoitukset vaimeina kaikuina. Indran ihoa kihelmöi ja kutisi ja hän halusi raapia itseään. Hän oli sittenkin mitannut ruiskuun liian suuren annoksen. Hän huomasi, ettei pitänyt mistään kiinni ja tarttui hätääntyneesti pelastusluukun vieressä olevaan kädensijaan. Hän oli lähellä osua ohi ja työntää itsensä irti aluksen rungosta. Kahvan ympärille kiertyvät sormet tuntuivat paksuilta ja jäykiltä. Hän huomasi, että puvun pinta oli alkanut harmaantua ja hilseillä pilveksi hänen ympärillään. Miljoonien aurinkojen välissä oleva valo korvensi sitä ja suojavaate oli tullut tiensä päähän.
Indra tiesi, että ellei hän saisi luukkua auki, hän kuolisi varmasti pukunsa kanssa. Hän syötti tunnuksen ensimmäisellä yrittämällä väärin ja pelkäsi yhden kauhean hetken, että Tanner tosiaan oli vaihtanut myös pelastusluukun koodin.
Sitten hän yritti uudelleen, keskittyneemmin, ja onnistui. Pelastusluukun vierellä oleva merkkivalo vaihtoi väriä ja ahdas ilmalukko avautui päästämään Indran sisään. Hän pudottautui sisälle valoon, jonka kirkkaus sokaisi hänen silmänsä. Sitten pelastusluukku sulkeutui hänen takanaan ja sisempi ovi aukeni miehistöholviin.
VI.
Indra makasi lattialla pukunsa jäänteiden varistessa yltään. Kuollutta materiaa oli tarttunut sinne tänne hänen raajoissaan ja vartalollaan. Niskapistokkeesta tullut tasainen tietovirta oli vaiennut hänen mielessään. Häntä huimasi ja väsytti valtavasti. Hän olisi halunnut käpertyä lattialla sikiöasentoon ja levätä hiukan. Houkutus oli lähes ylivoimainen. Siihen ei kuitenkaan ollut aikaa. Viimeiset puvun lähettämät lukemat olivat paljastaneet, että säteily oli läpäissyt haurastuneen suojakerroksen vaarallisesti. Indran olisi päästävä mahdollisimman pian omaan koijaansa. Lääkärinä hän tiesi, että se pystyisi pitämään hänet hengissä siihen saakka, kunnes Sheherazade saavuttaisi Randan-B IV:n.
Lääkeannoksen tokkuran läpi hän näki jonkun liikkuvan kammiossa. Hän kuuli pukuun sonnustautuneen pehmeät askeleet lattiaa vasten.
–Hwang…? Hän kysyi toiveikkaasti, mutta hahmo oli liian pitkä perämieheksi.
–Olen pahoillani lääkäri, Tanner vastasi. Lääkkeen vaikutus sai mekaanikon äänen kuulostamaan vaimealta ja etäiseltä, kuin he olisivat olleet veden alla. –Perämies kävi jo nokosille, eikä hän enää herää. Olin itsekin juuri aikeissa palata koijaani, kun rojahdit sisään.
–Ikävä juttu, että tässä kävi näin. Nyt minun on hankkiuduttava sinusta eroon omin käsin. Olisi ollut meille molemmille helpompaa, jos olisit tyytynyt jäljellä oleviin vuosiin ilmalukon toisella puolella. Kapteeni varmaankin antoi sinulle pelastusluukun tunnuksen?
Tanner kuulosti vilpittömältä.
Indralla ei ollut aikomustakaan tehdä asiasta Tannerille helppoa, mutta hän ei ollut varma, kuinka paljon kykenisi vastustelemaan. Joka tapauksessa mekaanikon olisi elettävä sen kanssa, että hän oli tappanut Tay Reshin, Hwangin ja Indran menehtyneiden matkustajien lisäksi.
Lääkäri vääntäytyi jaloilleen. Hänen olonsa ei enää muuttunut huonommaksi, mutta tunne vastasi vahvaa humalaa. Hän seisoi vailla rihman kiertämää pukuun sonnustautuneen mekaanikon edessä. Vaikka hän ei olisi ollut rauhoitusaineen vaikutuksen alaisena, Tannerilla olisi ollut ratkaiseva ylivoima.
Mekaanikko tuli suoraan häntä kohti. Kun mies ojentui tarttumaan häneen, Indra syöksyi sivuun ja onnistui juuri ja juuri karkaamaan hänen käsivartensa alta.
–Sinun ei tarvitse tehdä tätä, hän sopersi sammaltaen. Sisimmässään hän kuitenkin tiesi, ettei se pitänyt paikkaansa. Tanner ei voisi koskaan luottaa siihen, ettei hän koettaisi juonia häntä vastaan ja saada häntä vastuuseen tapahtuneesta.
–Pelkään pahoin, että minun täytyy. Ymmärrän, että vastustelet, mutta haluan sinun tietävän, että toivon tämän käyvän mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Minä en nauti tästä sen enempää kuin sinäkään, mutta ei ole mitään mahdollisuutta, että jättäisin sinut eloon. Sinun täytyy käsittää se.
Indra valmistautui kamppailemaan henkensä edestä ja häviämään. Silloin hän muisti ruiskun, joka hänellä oli ollut mukanaan vielä pelastusluukun avautuessa.
Missä se oli? Ei ainakaan hänen yllään, sillä puvusta ei ollut enää mitään jäljellä. Hänen oma ihonsa oli monin paikoin säteilyn polttama ja kesi voimakkaasti. Indra erotti käsivarsiinsa kohonneita vesikelloja, jotka kirvelivät häijysti. Hän lähti kiertämään miehistökoijia pysyäkseen Tannerin ulottumattomissa.
Mekaanikko seurasi hellittämättä hänen perässään.
–Tule tänne, niin se on nopeasti ohi. Muuten tämä voi mennä todella ikäväksi ja sotkuiseksi, Tanner uhkasi.
Indra oli kiertänyt koijat ja palannut siihen, mihin oli ilmalukosta rojahtanut. Hän huomasi ruiskun lattialla koijien vieressä. Tanner huomasi, että hänen huomionsa kiinnittyi johonkin. Mekaanikko loikkasi koijien päälle päästäkseen häneen käsiksi ja lopettaakseen heidän kissa-ja-hiiri -leikkinsä.
Indra syöksyi tavoittelemaan ruiskua niin nopeasti kuin turtuneelta keholtaan kykeni. Tanner pääsi vaivatta hänen luokseen. Lääkäri sääti lääkeannoksen suurimmaksi mahdolliseksi ja tarttui viimeiseen oljenkorteensa. Hän heilautti kättään ja iski ruiskun Tannerin puvun reiteen.
Tanner löi häntä. Lujaa.
Puvun voima heitti Indran kammion poikki ja hän lysähti voimattomana lattialle. Rauhoitusaineen turtumuksesta huolimatta hän päätteli, että Tannerin lyönti oli katkaissut hänen solisluunsa ja murtanut useamman kylkiluun.
Hän toivoi, ettei se ollut aiheuttanut sisäelinvaurioita.
Tanner katsoi häntä aivan kuin olisi aikonut sanoa jotakin. Hänen silmäteränsä supistuivat voimakkaasti. Hailakat iirikset tulvahtivat täyttämään hänen silmänsä jäänsinellään. Hänen kätensä oli laskeutunut ruiskulle, joka oli juuri ja juuri osunut oikeaan kohtaan puvun reidessä.
Hänen huulensa liikkuivat hiukan ja hän otti askeleen Indraa kohti. Sitten hän rojahti lääkärin seuraksi lattialle.
Otti aikansa ennen kuin Indra sai koottua itsensä.
Lopulta hän nousi uudelleen jalkeille ja varmisti, ettei Tannerista ollut enää vaaraa. Mekaanikko oli syvässä tiedottomuudessa ja hädin tuskin hengissä. Ellei Indra olisi käyttänyt osaa lääkelatingista itseensä, Tanner olisi luultavasti jo eloton. Varotoimenpiteenä hän käytti lääkintäoikeuksiaan ja jäykisti mekaanikon puvun. Se ei luultavasti ollut tarpeen, mutta hän ei kaivannut enää lisää ikäviä yllätyksiä. Kipu viilsi hänen jäseniään. Se tuntui hellittämättömänä jomotuksena aina hampaissa ja leukaperissä saakka. Lääkkeen vaikutus oli hiipumassa.
Hän avasi lääkintäkomeron ja hoiti omat vammansa niin hyvin kuin taisi. Sitten hän kääntyi tutkimaan koijassaan makaavaa Hwangia. Perämiehen elintoiminnot olivat pysähtyneet. Oireet vaikuttivat epätavalliselta häiriöltä koijassa, mutta hän päätteli Tannerin käpälöineen koneistoa. Mitään ei ollut enää tehtävissä perämiehen hyväksi.
Indra pohti hetken, mitä tehdä mekaanikon kanssa. Sitten hän päätyi riisumaan tämän puvusta. Hän pukeutui itse yhteen jäljellä olevista puvuista ja siirsi sen avustamana Tannerin koijaansa. Hän varmisti, että syvään tiedottomuuteen vajonneella mekaanikolla oli mahdollisuudet selviytyä jäljellä olevasta matkasta ja sulki koijan kannen. Hän sääti Tannerin heräämään kuusi kuukautta sen jälkeen, kun he saavuttaisivat pyhiinvaellusmaailman.
Saatuaan kaiken valmiiksi Indra riisuutui, sääti oman koijansa alkuperäisen matkasuunnitelman mukaan ja kävi makaamaan sen sisuksiin. Niskaliitännän paksu kaapeli kiinnittyi häneen metallisella kilahduksella ja lyhyellä suhahduksella. Häntä tuntui kolottavan ja koskevan joka puolelta.
Hän tunsi vaimenningeelin virtaavan ympärilleen paksuna ja liukkaana. Se sulki hänet sisäänsä ja täytti koijan kuin akvaarion. Viileä neste vaimensi laivan vähäiset äänet.
Indra kuuli jälleen vain oman hengityksensä ja veren kohinan korvissaan.
Laitteisto pumppasi kolmiosaisen lääkeseoksen hänen suoniinsa. Se mitä murtuneiden luiden, ruhjeiden ja palovammojen aiheuttamasta kivusta oli jäljellä, hiipui etäisyyteen. Miehistöholvin valot muuttuivat etäisiksi ja himmeiksi kuin ne kaukaiset tähdet, joita hän oli katsellut aluksen ulkopuolella. Hiljalleen Indran tajunta lipui unettomaan välitilaan.
Nukahtaessaan hän tiesi, että perillä Tanner ja yhtiö saisivat vastata teoistaan. Vaikka siihen kuluisi satakaksikymmentä vuotta.