Mira pudisti lumia revityistä farkuistaan. Helvetin juuttisäkki keskellä ostarin aukiota, kotimatkalla baarista tyhjään kaksioon. Jouluun ilman lapsia. Taas.
Roskalavan takana pilkahti punaista. Vanha partaäijä kokopunaisissaan makasi lasittuneet silmät auki. Rotat nakersivat sormia. Miran maha teki voltin.
Säkki oli pullollaan lahjapaketteja, jokaisessa etunimi. Nellaa ja Eetua. Joku Herperttikin, lapsiparka. Mira sysäsi säkin vainajalle.
Mira horjui kotiinpäin, mutta kääntyikin takaisin. Humalaisen kyynel tirahti poskelle. Eihän lapsia voinut jättää lahjoitta. Mutta mistä tiesi, mihin lahjat menivät? Pitäisi olla joku perkeleen joulupukki.
Mira riuhtaisi juuttisäkin olkapäälleen, ja äkkiä hän vain tiesi. Ensimmäiselle savupiipulle kiivetessä leuasta alkoi työntyä valkoista partaa ja nahkatakki kasvoi punaiseksi nutuksi.
Elli Hellsten on outoillut paperille koko ikänsä. Hän haaveilee kalorittomasta jäätelöstä, kunnollisista villasukista sekä siitä, että vielä joskus joku pitää hänen kirjaansa lempikirjanaan.