Sinimaaria Kangas: Suonainen
(Portti 2/99)

Sinimaaria Kankaan Suonainen eroaa jossain määrin viime kerralla käsitellystä, saman kirjoittajan Punaisesta korallista jossain määrin, vaikka tyylilliset juuret noilla kahdella tarinalla samassa maaperässä ovatkin. Siinä missä Punaisessa korallissa oli kyse kypsyneestä verroslaisesta skandinavia-ahdistuksesta, vertautuu tämä tarina samaisen kirjailijan alkuaikojen novelleihin, joissa perikansallinen realismi ja arkikuvaus löivät reilusti kättä mytologian kanssa.

Kaiketi jonkinlaista ekokauhua edustavassa novellissaan Kangas vie päähenkilön muodonmuutoksen ehkä astetta Verrostakin graafisempaan suuntaan. Takautumana kerrottava tarina alkaa kuvauksella biologiopiskelijajoukon tekemästä, Laatokan rannoille suuntautuvasta kenttätutkimusekskursiosta, joka käänne toisensa perään osoittautuu täydelliseksi fiaskoksi. Tapahtumat etenevät latua, jonka suunta tuntuu olevan kuin ennalta määrätty ja ennen pitkää edessä onkin paluu takaisin luontoon rankemman kautta.

Suonainen vaatii lukijaltaan kokolailla paljon. Siinä missä Punaisessa Korallissa oli kyse pelkän ahdistuksen välittämisestä, puhutaan Suonaisessa jo puhtaiden inhon väreiden kulkemisesta pitkin lukijan selkää. Myöskään juonellisesti novelli ei ole liiemmällä monimutkaisuudella tai edes loogisuudella pilattu ja kokonaisuutena se nojaakin juuri päähenkilön muutosprosessin kuvaukseen.

Kirjoittaja noudattaa valitsemaansa tietä tinkimättömästi, mikä toisaalta muodostaa myös tarinan suurimman heikkouden. Jos rämeluonnon ihanuuden tai asteittain eläimeksi taantuvan päähenkilön ajatusten kuvailu ei kiinnosta, muodostuu tarinasta helposti varsin luotaantyöntävä lukukokemus. Kankaan tarina ei ole huono, korostettakoon sitä, mutta kuten sanottua, vaatii se lukijalta paljon.
 
Pasi Karppanen